Warhammer-fanit: Get to da choppa!
Kun Mythic ilmoitti viime keväänä leikkaavansa Warhammer Onlinestä muutaman hahmoluokan ja kaupungin, pelaajien suru oli suuri. Monet eivät uskoneet, että puuttuvia hahmoluokkia ja kaupunkeja tultaisiin ikinä näkemään pelissä. Pari puutetta kuitenkin korjattiin ja nyt taitavat loputkin hahmoluokat olla tulossa.
Mythicin iloiset veijarit ovat lähetelleet pelinsä fanisaittien ylläpitäjille mystisiä paketteja, jotka antavat sangen vahvoja viitteitä siitä, että pelistä kadonneet örkki-choppat ja kääpiöiden slayerit nähdään pelissä melko pikaisella tahdilla. Ensin oman pakettinsa sai Keen and Graev’s Gaming Blog. Paketti sisälsi paketin oranssia hiusväriä ja hiusleikkurin, jolla voisi leikata itselleen esimerkiksi vängän irokeesin. Hmm, mitähän tästä tuleekaan mieleen…
Äskettäin oli örkkien vuoro. Aiheelle omistautuneen TheGreenskin.com -blogin pyörittäjät saivat oman pakettinsa, joka sisälsi Arnold Schwarzeneggerin legendaarisen Predator-elokuvan DVD:llä. Mukana oli ohje katsoa elokuvasta tietty kohtaus. Kaikki 80-luvun toimintasloganinsa ulkoa osaavat arvaavat toki heti, mistä kuolemattomasta huudahduksesta on kyse, muut katsovat alla olevan YouTube-videon.
Kummankin paketin mukana seurasi lappu, jossa oli päivämäärä 29.1.2009. Kuulemme siis varmasti pian tarkempia tietoja choppan ja slayerin liittymisestä sotaan. Aika moni jäissä oleva Warhammer Online -tili taitaa aueta tuona maagisena päivänä.
Lisää aiheesta
Warhammer Online ylitti odotukset
Warhammer Online päivittyi, uusia hahmoluokkia
Warhammer Onlinen salassapitovelvollisuus päättyi, vino pino videota!
Warhammer Online saa kaksi uutta classia tyylillä
Warhammer Online: Age of Reckoning (PC)
Lue myös
Vino pino Fight Night Round 4 -infoa
Nerf! Nerf! Ei nerffiä Warhammerissa
Microsoft Sidewinder X5 -hiiri – kilpailukykyinen peliväline