Uusimmat

PlayStationissa enemmän voimaa kuin Xboxissa

29.01.2011 21:30 Jouni Mäki-Panula

Electronic Artsin mukaan Sonyssa ja PlayStationissa on brändinä reilusti enemmän vaikutusvaltaa kuin Microsoftissa ja Xboxissa.

EA:n toimitusjohtaja John Riccitiello antaa Microsoftille tunnustusta toiminnasta Xbox 360:n suhteen. Hinnoittelu on osunut kohdalleen ja uusia malleja on marssitettu ulos sopivaan tahtiin. Erityismaininnan ansaitsee Xbox Live, josta on tullut online-palveluiden vertailukohta.

Samaan aikaan Riccitiello kuitenkin huomauttaa, että Yhdysvaltain ulkopuolella Xbox on edelleen altavastaaja verrattuna PlayStationiin. Sonyn etumatkaa kansainvälisillä markkinoilla Riccitiello kuvailee jopa mahdottomaksi ohittaa, vaikka Microsoft tekeekin parhaansa mielikuvien murtamiseksi.

Myös Sony on parin viime vuoden aikana saanut terävöitettyä markkinointisanomaansa. PlayStation 3:sta on tullut alusta kaikelle, eikä PlayStation Network ole enää täysin susi verrattuna Xbox Liveen. Yksinomaan PS3:lla nähtävää sisältöä on rajallisesti, mutta siitä on saatu otettua enemmän irti.

Loppujen lopuksi Riccitiello kiittelee molempia osapuolia hyvästä työstä konsolibisneksessä. EA:n kannaltahan merkitystä on vain sillä, että pelikoneiden kokonaiskauppa vetää.

Lue myös

Bad Air Day revittelee pieruhuumorilla

Crash Time 4: The Syndicate (PC, Xbox 360)

PSP2 ei välttämättä ehti kauppoihin tänä vuonna

Taitava nainen kohtasi Paavin