Indiana Jones ja tomppelien temppeli
Kävinpä sitten katsomassa uuden Indiana Jones -elokuvan. Reaktioni oli varmaan aika poikkeuksellinen, ainakin tekijöiden odotuksiin nähden. Leffa sai näet minut hillittömän hyvälle tuulelle. Kyseessä oli naurettavin komedia pitkiin aikoihin – neljäs Indiana Jones -elokuva osoittautui näet niin valtavan luokan kalkkunaksi, että koko loppuilta meni tirskuessa. Hymy nousee korviin vielä monta päivää myöhemminkin.
Elokuvan käsikirjoitus on näet uskomattoman törppöä roskaa. Se on poikkeuksellisen huono jopa Hollywood-tasolla. Yritin kovasti miettiä millainen käsikirjoittaja-armada tätä on pompotellut keskenään, mutta todennäköisimmin Spielberg on vain mennyt lastentarhaan kysymään mitä kaikkea leffassa pitäisi olla – ja tunkenut kaikki kuusivuotiaiden ideat peräkkäin.
Siis oikeasti. Katsojien aliarvioiminen meni nyt liian pitkälle. Toki osa elokuvien katsojista imee kaiken näkemänsä täysin kritiikittömästi, mutta ainakaan minä en pysty katsomaan elokuvia, jotka eivät arvosta minua millään tapaa. Ei elokuvien tarvitse olla ranskalaisia taidepätkiä tai viimeisen päälle hiottuja kokonaisuuksia, joissa jaaritellaan 20 minuuttia ennen tarinan etenemistä. Mutta kyllä leffassa täytyy olla efektiryöpytyksen ja peräkkäin viskottujen toimintakohtausten lisäksi edes minimiannos logiikkaa ja uskottavuutta. Niitä ei Kristallikallossa ole kuin paikoittain. Elokuva haistattaa pitkät uskottavuudelle ja samalla Indiana Jones -elokuvien hengelle. Hyväntuulinen seikkailu, jännittävät tilanteet ja se Indy-fiilis on korvattu venytetyillä toimintakohtauksilla, jopa idioottimaisiksi muuttuvilla takaa-ajoilla ja mukahauskoilla välipätkillä. Elokuvan tuottamat tunteet vaihtelivat hillittömistä naurunpurskahduksista myötähäpeään, kun toivoin että ei kai tämä voi enää muuttua tätä huonommaksi – ja sitten rima taas alitettiin. Ja voi hyvä luoja sitä loppukohtausta. Indy meets X-Files the Movie. Sitä vanhaa ja hienoa Indiana Jonesia löytyi vain muutamista kohtauksista. Arvelin etukäteen, että tuskin Kristallikallon valtakunta yltää edes Tuomion temppelin tasolle – mutta näin pahaa romahdusta en osannut odottaa.
Olen nauttinut suuresti vanhoista Indiana Jones -elokuvista. Niiden tarjoama sense of wonder -fiilis, jännitys ja toimintakohtaukset näkyvät nyt ainakin minulle aivan uudessa valossa. On kuitenkin vaikea päättää kumpi on surkeampi LucasFilmin legenda-jatkis: Indy4 vai Star Wars Episode I. Ainakaan Indyssä ei ole Jar Jar Binksiä… Mutta niin kummalliselta kuin se kuulostaakin: käykää ihmeessä katsomassa. Menkää sen jälkeen kapakkaan ja kilpailkaa miten monta klisettä ja epäloogista kohtausta pystytte mainitsemaan. Eniten bonganneelle tarjotaan loppuilta ilmaiseksi.
Koskas se Indy4-lisenssipeli muuten tulikaan? Kuten Episode I:ssä, myös Indy 4:ssä oli kasapäin kohtauksia, jotka olivat selvää videopeliainesta. Tässäpä haaste leffaväelle: kokeilkaapa jättää käsikirjoitustyöt sellaisille, jotka ovat elämässään lukeneet vaikka pari kirjaa eivätkä vain pelanneet pelejä.
