Dr Disrespect myönsi lähettäneensä yksityisviestejä alaikäiselle, mikä johti tämän Twitch-banneihin
Guy Beahmin Twitch-bannien syy vahvistui.
Viikonloppuna otsikoihin noussut Guy ”Dr Disrespect” Beahmin Twitch-bannien syyt ovat saaneet vahvistuksen.
Vuonna 2020 tapahtuneet bannit ovat olleet tähän saakka mysteeri, mutta salaisuus lähti selviämään viikonloppuna, kun entiset Twitchin työntekijät väittivät Beahmin lähettäneen yksityisviestejä alaikäiselle. Omassa tiedotteessaan Beahm vahvisti tämän pitävän paikkaansa.
Beahm kertoi lähettäneen vuonna 2017 yksityisviestejä alaikäiselle ja myönsi, että osa näistä ”kallistui sopimattomuuden puolelle”. Hänen mukaansa keskusteluissa ei kuitenkaan ollut ”mitään laitonta, valokuvia ei jaettu, eikä rikoksia tehty”.
Vuonna 2020 tapahtuneen bannin lisäksi Beahm poistettiin tällä viikolla tämän perustamasta Midnight Society -pelistudiosta, minkä lisäksi myös Turtle Beach -tarvikevalmistaja lopetti pitkäaikaisen yhteistyön striimaajan kanssa.
Striimaaja kertoi jäävänsä ”pidennetylle lomalle” perheensä kanssa, mutta palaavansa striimaamisen pariin tulevaisuudessa.
THE TWITCH BAN
Hello, I’d like to make a quick statement..
Lets cut the fucking bullshit, as you know there’s no filter with me. I’ve always been up front and real with you guys on anything that I can be up front about, and I’m always willing to accept responsibility… which…
— Dr Disrespect (@DrDisrespect) June 25, 2024