Manhunt 2 sai lopulta ikärajan – kirvesmiehet teroittavat jo työkalujaan
Brittiläisen Rockstar Gamesin operaatio ”souda ja huopaa sensuuriviranomaisten kanssa” on nähtävästi saavuttanut päätepisteensä. Jo pariin kertaan julkaisukiellon saanut videopeli sai lopulta julkaisuluvan ja K18-leiman.
Iso-Britannian ikärajaviranomaiset ehtivät kieltää Manhunt 2:n julkaisun jo kaksi kertaa, mutta Rockstar Gamesin vetoomus The Video Appeals Committee –komitealle tuotti lopulta pelitalolle myönteisen päätöksen.
Manhunt 2:lle myönnettiin äänin neljä kolmea vastaan K18-ikäraja, minkä myötä peli aloittaa yli puolen vuoden sensuurikohujen ja vatvomisen jälkeen matkan pelikauppojen hyllyille. Kirjoitushetkellä Manhunt 2 on merkitty ilmestyväksi Suomessa 30.3.
BBFC perusteli aiemmin Manhunt 2:n julkaisukieltoa pelin ”toistuvien ja monipuolisten murhien” määrällä sekä sen ”rennon sadistisella ilmeellä”.
Rockstar Games puolestaan huomautti, että peli vastaa sisällöltään muita 18+-ikärajan saaneita pelejä ja elokuvia.
Aivan oma kysymyksensä on, että onko tässä sitten mitään järkeä. Ensimmäistäkin Manhunt-peliä pidettiin tarpeettomana, ylettömän väkivaltaisena ja jopa pelialalle vahingollisena teoksena. Pelaajien ja kriitikoiden mielestä se oli yksinkertaisesti huono ja vastenmielinen peli. Samalla se on ollut tehokas lyömäkapula pelialaa kohtaan väkivaltapeleistä keskusteltaessa.
Tai kuten Rockstarin entinen työntekijä Jeff Williams kommentoi:
”Olimme jo keränneet paljon julkisuutta ja hälyä GTA 3:lla ja Vice Cityllä, mutta Manhunt oli erilainen. Manhunt sai meidät tuntemaan itsemme saastaisiksi. Sitä peliä ei voitu selittää järjellisesti. Me ylitimme rajan.”
Vaikka julkaisulupa onkin kaupallisessa mielessä hyvä uutinen Rockstar Gamesille ja Take Twolle, niin ainakaan allekirjoittanut ei olisi silti surrut jos peli olisi vain jätetty mätänemään.
eDomen taannoisessa kyselyssä 41 % pelaajista uskoi näkevänsä pelin kaupoissa alkuperäisenä versiona, 30 % sensuroituna versiona, 24% vain rajoitettuna julkaisuna ja 5% ei uskonut sen saavan ollenkaan julkaisulupaa.
Lue lisää eDomesta
Dr. Phil iskee kyntensä Manhunt 2:een – murhashow lavalla
Elämäni Rockstarilla – Vice Citystä San Andreasiin
Hakkerit Manhunt 2:n kimpussa – odottaako Rockstaria taas uusi liemi?
Manhunt 2 ilmestyy sittenkin – kauhu alkaa Halloweeninä
Manhunt 2:n traileri julkaistu
Rockstarin vetoomus kannatti – Manhunt 2 saa sittenkin julkaisuluvan?
EA ei helpolla lannistu – Take-Two-valtausyritys muuttui vihamieliseksi
Valve julkaistee Team Fortress 2:n, Portalin ja Half-Life 2:n episodit bokseina
The Sims: Selviytymistarinat (PC)
Link’s Crossbow Training (Wii)
Lost: Via Domus (PC, PS3, 360)