Uusimmat

Pelit armeijoiden koulutusvälineinä – jotain vielä puuttuu…

30.08.2007 13:52 Jukka O. Kauppinen

Viime vuosina on puheltu paljon tietokonepelien käytöstä eri maiden puolustusvoimien koulutusvälineinä. Erilaisista simulaatioista on hyötyäkin, mutta jotain niistä puuttuu…

Ajatellaanpa esimerkiksi tavallisia kotikäyttäjien lentosimulaattoreita. Teknisesti ne voivat olla hyvinkin tarkkoja, mutta yksi tärkeimmistä asioista, jota lentäjät hyödyntävät ja tarvitsevat, puuttuu. Nimittäin perstuntuma.

Esimerkiksi Steel Beasts –panssarivaunusimulaattorin ammattilaisversioita käytetään laajalti pitkin maailmaa panssarivaunumiehistöjen koulutuksessa. Tietokonepeli on edullinen harjoitusväline, kun sillä treenataan vaunumiehistön ja –osaston toimintaa ja yhteistyötä. Virtuaalibensa on halpaa eikä vaunuja tarvitse huoltaa. Myös ammukset ovat halvempia. Jotain silti puuttuu.

Eräs israelilainen panssarikouluttaja oli tehnyt saman havainnon ja toi simulaatioon oman pienen lisäyksensä. Koulutettavat istuivat panssarisimulaattorissa ja näkivät näytöiltään harjoitustilanteen mukaista videokuvaa, jonka mukaan he käyttivät panssarin järjestelmiä. Toiminta oli kuitenkin mekaanista, jopa videopelimäistä reagointia. Niinpä toimintaan tuotiin hieman lisää väriä. Kuten tilannetta seurannut omin sanoin kertoi:

The trainer decided to introduce a soundtrack that appeared to have been recorded in 1973. The terrible sound of AP rounds clanging against turrets. The sound of your friends burning alive and calling for their mothers. The recruits came out of the M60 looking green.

I asked the instructor, a combat veteran, why he had done what he did and he replied that recruits think its a computer game and it is not. He then went on that when he had been in combat you had to factor in many things that can not be covered by games or simulations. Not just important factors such as people were trying to kill you, but the little ones as well. The smell of four frightened, tired men. The difficulty in operating complex machinery when you are exhausted beyond belief. The terror of observing more and more threats arriving on the scene and the horror of watching your friends tank brewing up.

Niinpä. Perstuntumaa. Hyväkin simulaatio on kaukana raa’asta todellisuudesta. Elämä ei ole videopeliä, mikä on hyvä muistaa niin kotisohvalla pelaillessa kuin jotain aitoa koulutussimulaattoria käytettäessä.

Lue lisää eDomesta

Aitoja ihmishahmoja peleissä jo ensi vuonna?

Langattomat liikunta- ja muut hyötypelit – digitaalisen pelaamisen tulevaisuus?

Ydinaseiden suunnittelijoista pelikoodereita