Uusimmat

Kloonisodat jättivät kylmäksi, yllättyikö kukaan?

13.08.2008 14:57 Jukka O. Kauppinen

Olemme nauttineet (tai ”nauttineet”) viime vuosien mittaan Tähtien sodan uudesta tulemisesta, välillä hieman tavanomaisestakin poikkeavassa muodossa. Elokuvasarjan kolme ensimmäistä episodia vaihtelivat tasoltaan järkyttävästi, mutta yllättäen koimme Star Wars -pelirintamalla ilon hetkiä etenkin LEGO Star Wars -pelien parissa. Lucas kavereineen on nyt saanut valmiiksi uuden Star Wars -elokuvan, jonka pohjalta julkaistaan tämän vuoden aikana useampikin peli. Mutta jos elokuvaa pidetään minkäänlaisena mittatikkuna, niin huonolta näyttää…

Kaista ennätti katsomaan Star Wars: The Clone Wars -elokuvan eivätkä kommentit ole mairittelevia…

Vannoutuneimmankin fanin on vaikea ymmärtää kaikki Star Wars -elokuvat käsikirjoittaneen Lucasin pakkomiellettä käsitellä saagan kenties tylsintä ajanjaksoa näin suurella antaumuksella.

Nyt valkokankaalla nähdään elokuva, jonka tarkoitus on esitellä sitä suurta sotaa, jota jo alkuperäisessä Tähtien sota -trilogiassa sivuttiin. Minkäänlaisia paljastuksia tai mielenkiintoisia juonenkäänteitä ei The Clone Wars kuitenkaan tarjoa. Ylipitkät toimintajaksot seuraavat toisiaan, ja ainoastaan muutama kohtaus saa katsojan innostumaan näkemästään. Tekijöillä olisi ollut 100 minuutin mahdollisuus laajentaa Star Wars -mytologiaa, mutta tilaisuuteen ei tartuta. Vanha kunnon SW-henki on hukassa, kun juonesta ei löydy koukkuja, ohjaaja Dave Filoni ei saa kunnon otetta Henry Gilroyn, Steven Melchingin ja Scott Murphyn yhdessä Lucasin kanssa laatimasta lähdemateriaalista ja säveltäjä Kevin Kiner tyytyy ryöstöviljelemään John Williamsin klassisia sävelmiä. Jopa Tähtien sodan klassiset alkutekstit on The Clone Warsissa korvattu kertojaäänellä (videopeleistä tuttu Tom Kane), joka hakee ärsyttävyydessään vertaistaan.

Ihmisten anatomia on sattumanvaraista, liikeradat omituisia ja mangakansan kosiskelu jättisilmillä halpa veto. Jediritarit pomppivat ympäriinsä kuin steroideja popsinut Kössi Kenguru – ja jos Anakinin ”kolmas jalka” on yhtä yliampuvan pitkä kuin pari sen ympärillä, on galaksin gimmoilla syytä riettaaseen riemuun.

Lue arvostelu: Star Wars: The Clone Wars (**)

Osallistu kilpailuun

Mitenkähän käynee, kun LucasArts saa tuupattua markkinoille tulevat Tähtien sota -pelinsä Star Wars: The Force Unleashed ja Star Wars: The Clone Wars?

Lisää aiheesta

LucasArts tunnustaa: liikaa Star Warsia

Star Wars: The Force Unleashed (päivitetty)

Tähtien sota, kloonien sota – Star Wars: The Clone Wars pelimuotoon

Voima ei ole kanssasi, PC-pelaaja

Lue myös

Arvostelu: Fire Emblem: Radiant Dawn (Wii)

Diablo-trilogia päättyy

Tämä on yksi maailman harvinaisimmista peleistä

Videopeli ennusti Georgian sodan – mitä seuraavaksi?

 

Kiinnostaako Clone Wars -elokuva?

Katso tilanne vastaamatta