Uusimmat

Batman-ohjaajan uusi scifi-elokuva on täynnä tähtiä ja kertoo… maissista?

02.09.2013 14:20 Muropaketin toimitus

Christopher Nolan

Christopher Nolanin ohjaaman Interstellarin kuvaukset ovat käynnistyneet. Samalla elokuvan sisällöstä on saatu ripaus uutta tietoa.

Fort Macleod Gazette -lehti on julkaissut Interstellarista juonikuvauksen, joka kuuluu seuraavasti:

”Tulevaisuuteen sijoittuva elokuva käsittelee ilmastonmuutoksen vaikutuksia agrikulttuurille viimeisen maissisadon kautta. Ryhmä tiedemiehiä lähtee madonreiän kautta toiseen ulottuvuuteen etsimään paikkaa, jossa viljely olisi yhä mahdollista”.

Synopsista ei ole vielä virallisesti vahvistettu, joten oheiseen kuvaukseen kannattaa suhtautua varauksella vielä tässä vaiheessa.

Marraskuussa 2014 ensi-iltansa saavan Interstellarin pääosissa nähdään Matthew McConaughey, Anne Hathaway, Jessica Chastain, John Lithgow, Casey Affleck, Topher Grace, Ellen Burstyn, Michael Caine ja Matt Damon.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

Matt Damonista ei tule Robinia, mutta Yön ritari -ohjaajan scifi-elokuvaan hän pääsee 29.8.2013
Yön ritari -ohjaajan Interstellar on täynnä Hollywood-tähtiä ja haiskahtaa Ensimmäisen yhteyden ja Tähtiportin yhdistelmältä 13.8.2013
Christopher Nolanin kunnianhimoiseen tieteiselokuvaan kiinnitettiin suomalaisille hyvin tuttu näyttelijä 17.7.2013
Christopher Nolanin scifiseikkailuun Interstellar kiinnitettiin Twilightista tuttu muksu ja kaksi muuta näyttelijää 16.7.2013
Et ikinä arvaa, kuka vastaa Christoper Nolanin scifi-leffa Interstellarin soundtrackista… 3.6.2013
Christopher Nolanin scifi-leffaan toinenkin Yön ritarin paluusta tuttu näyttelijä 6.5.2013

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Fort Macleod Gazette