Arvostelu: Suicide Squad haaskaa Jared Leton Jokerin ja paljon muuta

03.08.2016 06:44 | Tatu Junni

suicide-squad-julisteEnsi-ilta: 5.8.2016
Alkuperäisnimi: Suicide Squad
Ohjaus: David Ayer
Käsikirjoitus: David Ayer
Pääosissa: Will Smith, Jared Leto, Margot Robbie, Joel Kinnaman, Viola Davis, Jai Courtney, Jay Hernandez & Adewale Akinnuoye Agbaje
Pituus: 123 minuuttia
Ikäraja: K12
Idea: Superpahiksista kasvaa sankareita Jokerin leikkiessä piilosta
Arvostelija: Tatu Junni

2

 

Warner Bros. Pictures koettaa vimmaisesti rakentaa kilpailijaa Marvel Studiosin supersankariuniversumille, mutta homma ei oikein ota tuulta alleen. Man of Steel (2013) ja Batman V Superman: Dawn of Justice (2016) olivat kyllä kaupallisia menestyksiä, mutta eivät silti yltäneet tavoitteisiinsa.

Ennen todellista koetinkiveään eli ensi vuoden Justice League -elokuvaa (traileri) Warner Bros. julkaisee Suicide Squadin. DC Comicsin sarjakuvista tutussa tarinassa Yhdysvaltain turvallisuudesta vastaava Amanda Waller (Viola Davis) kokoaa maailman vaarallisimmista superrikollisista iskuryhmän, jonka tehtävänä on taistella ”seuraavaa Supermania” vastaan metaihmisten määrän lisääntyessä.

Hyvähän se toki on varautua ongelmiin ennalta, mutta Wallerin idea ei tunnu ihan idioottivarmalta.

Suicide Squadin jäsenistä vain parilla on oikeasti supervoimia. Loput ovat tappajia tai mielipuolia, joiden vastuulle ei uskoisi edes tienposkeen piiputtanutta kesäautoa. Tokkopa kaljaa kittaavasta ja pehmoleluja hipelöivästä Kapteeni Bumerangista (Jai Courtney) tai mikroshortseissa pesäpallomailaa heiluttavasta Harley Quinnista (Margot Robbie) olisi mitään vastusta Teräsmiehelle. Ei nykyiselle, eikä seuraavalle.

Training Dayn kaltaisista miehisistä toimintadraamoista tunnetun David Ayerin Suicide Squad on piirun verran parempi elokuva kuin Batman V Superman: Dawn of Justice. Hyväksi sitä ei voi kehua, mutta jos on valmis ripustamaan aivonsa narikkaan, tarjolla on ihan letkeä loppukesän purkkapallo. Rosoa on supersankarien Likaisessa tusinassa enemmän kuin useimmissa Marvelin elokuvissa, eikä Suicide Squad ole silti niin iloton kuin Teräsmiehen tuoreimmat valkokangasseikkailut. Myös sen sarjakuvamaisuudessa on oma uutuudenviehätyksensä Christopher Nolanin Batman-elokuvien ”realistisuuden” jälkeen. Hahmogalleriasta löytyy muutama hauska uusi tuttavuus.

Siinä kehut.

Turhan tuttu maailmanpelastamistarina ja käsikirjoituksen yleinen sekavuus tekevät Suicide Squadista pettymyksen. Elokuva tyytyy kerta toisensa jälkeen kierrättämään vanhaa, vaikka sillä olisi ollut kaikki mahdollisuudet revitellä. Mielenkiintoisimmat asetelmat jätetään toistuvasti taka-alalle. Esimerkiksi Jokerin ja Harley Quinnin Mad Love -tarinalla olisi voitu rakentaa hahmoja psykologisesti vaikka kuinka kiinnostavasti. Nyt rakastavaisten kohtaaminen kuitataan pikakelauksella ja vieläpä takaumien kautta. Niin kiire Ayerilla on päästä machoilun, ammuskelun ja Zack Snyderilta haiskahtavan tuhokuvaston pariin.

Suicide Squadin oli syytä olettaa olevan hahmovetoisempi elokuva kuin Warner Bros.:in aikaisemmat supersankariseikkailut. Se onkin totta, mutta ihan väärällä tavalla. Värikästä väkeä riittää, mutta aniharvan hahmon esittelylle tai rakentamiselle jää kunnolla aikaa. Esimerkiksi Karen Fukuharan Katana ja Adam Beachin Slipknot saavat lausuttavakseen vain muutaman repliikin. Yksi konnista lahdataan jo pari minuuttia esittelynsä jälkeen. Ja jopa Adewale Akinnuoye-Agbajen Killer Croc unohdetaan toistuvasti nurkkaan murahtelemaan halvan näköisessä kumimaskissaan.

Tietenkin elokuvan suurimmalle tähdelle eli Will Smithille kyllä riittää tilaa. Miehen esittämän Deadshotin ongelmaista tytärsuhdetta jaksetaan kyynelehtiä kohtauksesta toiseen. Kun tämä lässynlälly nynnyily nostetaan vielä Suicide Squadin punaiseksi langaksi, alkaa punakkaa väriä löytyä myös katsojan kasvoilta. Tarinan toinen avainhahmo on Harley Quinn. Margot Robbie revittelee reippaasti ollakseen uskottava psykopimu, mutta papupadan vitseistä leijonanosa jää puolitiehen.

Suicide Squadin kiinnostavin hahmo löytyy sivuosasta.

Jay Hernandez rakentaa El Diablosta demonien riivaaman antisankarin aika onnistuneesti. Vaimonsa ja lapsensa polttanut pyrokineetikko pelkää omia voimiaan ja löytää Suicide Squadin konnakoplan kautta mahdollisuuden sovitukseen. Diablo tosin nimeää konnakaverinsa ”uudeksi perheekseen” vähän turhankin nopeasti, mikä on joko osoitus David Ayerin kömpelyydestä tunteiden tulkkina tai tulitikkumiehen suuresta sydämestä.

Veikkaan vaihtoehdoista ensimmäistä.

Kysymykseen, miten hyvin Jared Leton uusi Jokeri pärjää vertailussa Jack Nicholsonin ja Heath Ledgerin rinnalla, on vielä Suicide Squadin nähtyäänkin vaikea vastata.

Periaatteessa kaikki on kohdallaan. Jared Leto irrottelee Jokerin roolissa kieli poskella ja sopivan ylitseampuvasti. Hahmosta on tällä kertaa tehty bling-bling-rikollispomo, jossa on aineksia myös Grant Morrisonin Arkham Asylum -sarjakuvasta. Yhä pidän Ledgerin tulkinnasta eniten, mutta tämä uusi versiokin kelpasi. Ikävästi Jokeri on kuitenkin Suicide Squadissa hyvin alikäytetty hahmo, joka ei pääse todelliseen vuorovaikutukseen avainpelaajien kanssa. Lisäksi vinkahtaneen vitsiniekan useimmat kohtaukset ovat niin lyhyitä, että mieleen jää vain nariseva nauru.

Päätarinan kannalta Jokeri on käytännössä hyvin merkityksetön, ja hahmo hiipparoikin vain tapahtumien taustalla. David Ayer kohtelee kruununjalokiveään välinpitämättömästi, aivan kuin Leton esittämä Jokeri esiintyisi valkokankaalla jo kuudetta kertaa. Ehkä olisi ollut parempi säästää Jokeri suosiolla Batmanin sooloelokuvaan ja antaa näin kunnon tilaisuus loistaa.

Muistatte varmaan Heath Ledgerin kylmäävän sisääntulon Yön ritarissa? Mitään sellaista ei ole luvassa nyt.

Jokerin tavoin hukkaan menee myös Ben Affleckin esittämä yön ritari. Batmanin (ja yhden toisen, salassa pidetyn supersankarin) cameon pitäisi pysäyttää koko elokuva ja villitä fanit aplodeihin. Nyt sankarin esiintymisen sivuuttaa olankohautuksella. Kyseessä ei ole suinkaan ainoa kerta, kun Suicide Squad epäonnistuu iskemään katsojaa luuvitosella juuri silloin kun pitäisi tehdä suurin vaikutus. Sävähdyttävien kohtausten ja spektaakkelin rakentaminen ei ole selvästi David Ayerin vahvinta alaa.

Suicide Squad ei ylipäänsä solju eteenpäin luontevasti. Jo pelkkä elokuvan alku on möhkälemäinen, ja tarinalla kestää kohtuuttoman kauan lähteä kunnolla käyntiin. Suicide Squad tuntuukin paikoin syntyneen samalla leikkaa ja liimaa -menetelmällä kuin Batman V Superman: Dawn of Justice. Ikään kuin vasta editointivaiheessa olisi tehty linjanveto siitä, mitä tarinaan oikein halutaan mukaan.

Samanlaista linjatonta hakuammuntaa on Suicide Squadin soundtrack. Erilaisia listahittejä kuullaan parituntisen elokuvan aikana enemmän kuin Voice of Finlandin kokonaisella kaudella yhteensä. Vähemmästäkin alkaa vintissä viirata.

Esittelyssä Suicide Squad: Superpahisten matka sarjakuvista valkokankaalle

PlusMiinusNolla

+ Parempi kuin edeltäjänsä
+ Jared Leton Jokeri
– Tyhjänpäiväinen tarina
– Liikaa hahmoja
– Will Smithin nyyhkyilyt

Muropaketin uusimmat