Uusimmat

Arvostelu The Suicide Squadin tarinaa jatkava HBO Max -sarja Peacemaker on elokuvaa parempaa toimintasikailua

Kuva: © HBO

16.01.2022 12:13 Aki Lehti

James Gunnin Peacemaker-sarja on todella positiivinen yllätys, jonka nimikkoroolin näyttelevä John Cena on aivan liekeissä.

HBO Maxin Peacemaker-sarjan jaksojen tahallaan liian pitkäksi tehty alkukohtaus paljastaa hyvin mitä on luvassa. Sarjan nimikkohahmoa esittävä John Cena ja muut päähenkilöt tanssivat upean kehnosti norjalaisen glam metal -bändi Wig Wamin vuoden 2010 Do Ya Wanna Taste It -biisin tahtiin. Joka jakson alussa toistuva tolloilu naurattaa kerta toisensa jälkeen.

Peacemaker-hahmo oli viime elokuussa ensi-iltansa saaneen James Gunnin ohjaaman The Suicide Squad -elokuvan parasta antia.

Yltiöisänmaallisen antisankarin oma sarja on myös niin James Gunnia kuin olla ja voi. Hän on käsikirjoittanut kaikki jaksot ja ohjannut niistä viisi. Gunn toimii myös Peacemakerin showrunnerina ja on saanut HBO:lta ilmeisen vapaat kädet tehdä mitä huvittaa. Peacemaker on kasattu suunnilleen samoista palikoista, mutta on yllättäen paljon parempi kuin The Suicide Squad -elokuva.

Lue myös: Arvostelu | Odotettu The Suicide Squad on pettymys – K16-supersankarileffa tarjoaa lapsellisia kikkelivitsejä ja löysät gore-orgiat

Peacemakerin ensimmäinen tuotantokausi koostuu kahdeksasta noin 40-50 minuutin mittaisesta jaksosta, joista saimme etukäteen katsottavaksi seitsemän.

Elokuvassa melkein kuollut Peacemaker vapautetaan jälleen vankilasta, mutta tällä kertaa häntä ei isketä samaan kööriin muiden supersankareiden kanssa. Täystollo pakotetaan liittymään A.R.G.U.S. -ryhmittymään, Project Butterflyhin, jonka tehtävänä on perinteinen maailmanpelastushomma. Sarja sinkoilee sinne sun tänne, mutta perhosenkaltaisten parasiittien ja niiden haltuunsa ottamien ihmisten jahtaamiseen keskittyvä tieteistarina pitää tekeleen joten kuten kasassa.

Cena kantaa sarjaa luonnollisesti harteillaan. Erikoistiimin jäsenillä ei ole supervoimia, mutta he ovat paljon kiinnostavampia hahmoja kuin The Suicide Squadin maailmaa pelastanut pahiskööri. Mukana ovat esimerkiksi Orange is the New Black -sarjasta tuttu Danielle Brooks, tiukkapipoinen ryhmänjohta Clemson Murn (Chukwudi Iwuji), John Economos (Steve Agee) ja Emilia Harcourt (Jennifer Holland).

Porukkaan liittyy myös vielä jopa Peacemakeria hullumpi Vigilante-psykopaatti (Freddie Stroma), joka ihailee nimikkohahmoa yli kaiken.

Peacemaker on edelleen sama vastenmielinen kusipää, jonka mielestä isänmaan puolustaminen oikeuttaa mihin tahansa murhasta kiduttamiseen ja kaikkeen siltä väliltä. Cena selvästi nauttii roolistaan ja pääsee tällä kertaa myös näyttelemään ihan oikeasti.

Suurilta osin sarja on tuttua Gunn-perseilyä, mutta mukana on yllättävän paljon draamaa. Päähenkilö on mielipuoli aivan syystä. Kaiken kohelluksen keskellä hänen traaginen menneisyyteensä ja kasvutarinansa ovat sarjan parasta antia. Gunn onnistuu tekemään Peacemakerista / Christopher Smithistä melkeinpä oikean ihmisen ja tasapainottelemaan vakavammat kohtaukset jopa yllättävän hyvin kaiken viihdyttävän tyhmyyden sekaan.

Juonikuvioita on mukana lukuisia, mutta ohjaaja-käsikirjoittajalla ei ole niiden kanssa mikään kiire. Rakenne on kuin videopelistä, jossa side questit vievät enemmän aikaa kuin itse päätarina. Osa näistä toimii todella hyvin, kuten äärimmäisen synkkä kertomus Robert Patrickin esittämästä Peacemakerin isästä Auggie Smithistä ja heidän suhteestaan. Isipappa on uusnatsi ja umpirasisti White Dragon, jonka stoori on jopa Gunn-asteikolla varsin rankka.

HBO Max julkaisi jaksoja viime torstaina 13. tammikuuta saman tien kolme, juuri oikean määrän. Yhtään pidempänä pakettina katsottuna Peacemakerin tyyliin turtuu väkisinkin. Gunnin tahallisen tyhmä ja lapsellinen huumori, melko roisi väkivalta ja loputtomat popkulttuuriviittaukset ovat parhaimmillaan pieninä annoksina nautittuina.

Itse ehdin ahmia neljä jaksoa putkeen, ennen kuin tajusin hidastaa tahtia. Putkeen tuijottaminen tosin paljasti Peacemakerin suurimman heikkouden, joka on jälleen kerran käsikirjoitus. Ei niinkään sen laatu, vaan kertomuksen väkisinvenyttäminen. Sarja toimisi taatusti paremmin pari-kolme jaksoa lyhyempänä.

Peacemakerin budjetti on tietysti paljon pienempi kuin The Suicide Squadin, mutta lopputulos tuntuu silti vähän liian sliipatulta. Ällöhuumoria ja rumaa kielenkäyttöä on tarjolla vaikka kuinka, kuten myös ääriväkivaltaa ja gorea. Peacemaker näyttää hetkittäin siltä kuin se olisi kuvattu ja viimeistelty väärä Instagram-filtteri päällä.

Alapäävitsit ja muut mauttomuudet naurattavat huomattavasti enemmän kuin elokuvassa, mutta roisi rosoisuus jää vähän puolitiehen. Peacemaker hyödyntää myös myös vanhan koulukunnan tehosteita, mutta CGI-luomukset ovat jälleen kerran hämmentävän epätasaisia. Räkäistä remuamista ja etovia eritteitä voisi olla mukana vielä reippaasti enemmän.

Ehkä Gunnille pitäisi antaa mahdollisimman pieni budjetti, jolloin hän työtovereineen joutuisi todellakin hieromaan älynystyröitään oikein kunnolla toteuttaakseen haluamansa.

Pääosin sarja on samaa kamaa kuin The Suicide Squad -leffakin, mutta toimii sitä paljon paremmin lähinnä täysin liekeissä olevan Cenan ansiosta. Peacemaker onnistuu yllättämään todella positiivisesti.

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat