Netflixistäkin tutun poliisisarjan tulevien jaksojen käsikirjoitukset lensivät roskakoriin – ”Homma täytyy aloittaa kokonaan alusta USA:n tilanteen takia”

25.06.2020 16:01 | Muropaketin toimitus

Brooklyn Nine-Nine -sarjan tulevat jaksot käsikirjoitetaan uusiksi Black Lives Matter -mielenilmaisujen myötä.

NBC-kanavan Brooklyn 99 -poliisisarjan näyttelijä Terry Crews kertoo Access Dailyn haastattelussa, että sarjan tekijät ovat päättäneet rustata tulevan 8. tuotantokauden käsikirjoitukset uusiksi Yhdysvaltain mielenosoitusten myötä.

– Sarjamme showrunner Dan Goor teki päätöksen. Heillä oli neljä aivan valmista kässäriä, jotka lensivät juuri roskiin. Homma täytyy aloittaa kokonaan alusta, ja tässä vaiheessa emme vielä tiedä mihin suuntaan tarina lähtee, Crews sanoo.

Goor ei tehnyt päätöstä yksin, vaan tekijätiimi ja näyttelijät pohtivat yhdessä miten poliisisarja voi muuttua ja mukautua nykyilmapiirin mukana.

– Meillä on mahdollisuus tehdä jotain täysin uraauurtaavaa, Crews kertoo.

Vuonna 2013 alkaneessa Brooklyn Nine-Nine -sarjassa näyttelevät Crewsin lisäksi muun muassa Andy Samberg, Andre Braugher, Stephanie Beatriz, Joe Lo Truglio, Dirk Blocker ja Joel McKinnon Miller.

Suomessa sarjaa esittää TV5-kanava. Neflixistä löytyy tällä hetkellä sarjan viisi ensimmäistä kautta.