Uusimmat

Huhu: Wesley Snipes on jo sopinut Marvelin kanssa paluusta Bladen rooliin

Kuva: © 1998 New Line Productions

26.04.2024 11:03 Muropaketin toimitus

Sinnikkään huhun mukaan Wesley Snipes nähdään vielä joskus Bladen roolissa. Nyt väite on nostanut taas päätään.

Hollywoodin juorukello Daniel Richtmanin mukaan Wesley Snipes on uusimassa roolinsa Bladena ainakin vielä kerran.

Mahershala Ali on edelleen kiinnitetty MCU:n uudeksi ”viralliseksi” Bladeksi, mutta Snipesin versio nähdään jossain vaiheessa multiversumisaagan aikana, Richtman väittää Comicbookmovie.comin mukaan.

Uusimman huhun mukaan asiasta on jo sovittu näyttelijän ja Marvel Studiosin välillä, ja nimet ovat jo paperissa.

Uskomme kun näemme.

Uuden Blade-elokuvan tekeminen on takunnut pahemman kerran eri käsikirjoitusversioineen ja vaihtuvine ohjaajineen. Tällä tietoa ensi-ilta on marraskuussa 2025. Sitä odotellessa Wesley Snipesin Blade-trilogian voi katsoa Viaplaysta – ensimmäinen Blade löytyy myös HBO Maxista.

Viime vuonna vahvistettiin Bladen saavan myös oman videopelinsä, mutta sen julkaisemiseen menee ehkä vielä kauemmin kuin uuden elokuvan.

Marvel’s Bladea ei todellakaan kannata odotella ilmestyväksi vielä pian – voi ilmestyä vasta PS6:lle