Uusimmat

Dome.fi:n toimitus suosittelee: 15 katsomisen arvoista elokuvaa vuodelta 2010

28.12.2010 12:03 Muropaketin toimitus

Elokuvavuosi 2010 on yhtä ensi-iltaperjantaita vailla täynnä, mutta jo nyt on Dome.fi:n toimitus koonnut listan niistä elokuvista, jotka tältä vuodelta kannattaa katsoa.

Oheiset elokuvat eivät ole paremmuusjärjestyksessä, eivätkä ne suinkaan kaikki ole viiden tähden teoksia. Suosituslistalle päätyivät mielestämme tavalla tai toisella mielenkiintoiset ja Suomeen kuluvan vuoden aikana saapuneet ensi-iltaelokuvat, vaikka ne olisivat ilmestyneet USA:ssa vuoden 2009 puolella (kuten Zombieland) tai vielä aikaisemmin (Prinsessa Mononoke).

Mikäli listasta jäi mielestäsi puuttumaan jokin merkkiteos, kerro se kommenttikenttään.

1. Hassut hurjat hirviöt

”Maurice Sendakin vuonna 1963 julkaistu Hassut hurjat hirviöt on lasten kuvakirja, jossa pieni susipukuun pukeutunut poika purjehtii hurjien hirviöiden asuttamaan mielikuvitusmaahan vain löytääkseen päivällisensä odottamassa kotona vielä lämpimänä. Spike Jonzen elokuva seuraa väistämättömän tarkasti Sendakin niukkasanaista kirjaa, jossa tarina kerrotaan kymmenellä virkkeellä. Jonze on kuitenkin onnistunut syventämään tarinaa niin, että se täyttää pitkän elokuvan vaatimukset…”

2. Zombieland

”Ansioistaan huolimatta Zombieland on elokuva, jota ei todennäköisesti 10 vuoden kuluttua muista kuin zombie-genren ystävät. Vaan väliäkö tuolla: elokuva on harvinaisen toimivaa herkkua meille elävien kuolleiden ystäville – ja se riittää. Zombieland nousee kevyesti samaan sarjaan muiden 2000-luvun parhaiden zombie-elokuvien kanssa…”

3. Prinsessa Mononoke

”Prinsessa Mononoke on elokuva luonnon ja ihmisen kamppailusta. Itsekkäästi omaa etuaan tavoitteleva ihminen ei tuhlaa ajatuksia luonnon suojelemiselle. Jonkinlaiseen välittäjän asemaan elokuvassa ajautuva Ashitaka kyselee pitkin elokuvaa, eivätkö ihminen ja luonto voisi elää sovussa ja rinnakkain saamatta oikein mitään vastausta, sillä kamppailun molemmat osapuolet pitävät kannastaan kiinni ehdottomasti…”

4. Näin koulutat lohikäärmeesi

”Näin koulutat lohikäärmeesi -elokuva perustuu Cressida Cowellin samannimiseen lastenkirjaan, joka aloitti toistaiseksi kahdeksanosaisen kirjasarjan. Tarina pojasta, joka ei täytä yhteisönsä ja ennen kaikkea vanhempiensa odotuksia, mutta onnistuu vaikeuksien kautta löytämään paikkansa maailmassa, ei ole maailmankirjallisuudessa saati elokuvissa ennenkuulumaton. Vauhdilla etenevä elokuva tempaa kuitenkin varttuneemmankin katsojan mukaansa, eikä vähiten upeasti hyödynnetyn 3D-tekniikan ansiosta…”

5. Reindeerspotting – Pako joulumaasta

”Dokumentti on aitoudessaan karua ja lohdutonta katsottavaa. Aluksi narkomaaniporukkaa kohtaan ei voi olla tuntematta inhoa ja halveksuntaa. Janin tarinaa seuratessa ja hänen ajatuksiaan kuunnellessa, katsojalle nousee kuitenkin armo ja toivo häntä kohtaan. Alkoholisoitunut äiti ja jo lapsuudessa aloitettu näpistely eivät luonnollisesti anna loisteliaita lähtökohtia elämälle…”

6. Kick-Ass

”Kick-Ass on Suomessa ensi viikolla dvd:llä ilmestyvän Defendorin ohella realistisin supersankarielokuva mitä USA:ssa on tehty. Silti sitä ei ole kuvattu trendikkäästi käsivarakameroilla, vaan Spider-Man-tyylisesti vakain käsin ja kirkkaiden värien kera. Visuaalinen tyyli saa odottamaan perinteistä supersankarifantasiaa, mutta tosiasiassa Kick-Ass on äärimmäisen väkivaltainen ja kiero elokuva, jossa on kaikki ainekset tulevaksi kulttihitiksi. Supersankari-ilmiötä se ei kritisoi järin syvällisesti, mutta genren elokuvia sitäkin enemmän…”

7. When You’re Strange

”Vaikka The Doorsista on julkaistu vuosien varrella useita keikkataltiointeja ja muuta videomateriaalia, vertaa Tom DiCillon dokumenttia kuitenkin ensimmäisenä Oliver Stonen vuonna 1991 ilmestyneeseen fiktioelokuvaan. Kosketinsoittaja Ray Manzarek tuomitsi Stonen tuotoksen tuoreeltaan, ja rumpali John Densmorekin totesi kirjassaan Riders on the Storm sen pohjautuvan ’Jim Morrison -myyttiin, ei todelliseen henkilöön’. DiCillon dokumenttiin muusikot ovat olleet tyytyväisiä. Dokumentin valmistumista tiiviisti seurannut Manzarek on jopa todennut When You’re Strangen olevan ’anti-Oliver Stone -elokuva, The Doorsin todellinen tarina…”

8. Splice

splice

”Splicen alkupuolella elokuvan tarina saattaa tuntua kaavamaiselta, mutta puolivälin jälkeen katsojan silmille tykitetään yllättävänkin rankkaa kuvastoa, joka ei välttele sen enempää alastomuutta, gorea kuin seksuaalisuuttakaan. Splicea yli vuosikymmenen suunnitellut Natali ei tyydy pohtimaan onko ihmisellä oikeutta leikkiä jumalaa, vaan myös sitä, mitä leikin jälkeen tapahtuu – mikä on ihmisen vastuu luomuksestaan? Entä vanhempien vastuu jälkeläisistään? ”Pojat kostavat isien virheet toistamalla ne”, todetaan laulussa, mutta sama koskee Splicen kohdalla myös tyttäriä…”

9. Inception

Inception

”Kerroksellisuudesta ja näennäisestä sekasotkustaan huolimatta Inception pysyy kasassa aina täydelliseen lopetuskohtaukseensa asti ja pystyy siinä sivussa viihdyttämään katsojaa erinomaisesti. Elokuva tuskin on liian vaikeaselkoinen tukkoisemmallekaan putkiaivolle, mutta järin väsyneenä sitä ei kannata mennä katsomaan. Toisin kuin kesän muut Hollywood-ensi-illat, haastaa Inception katsojan pysymään valppaana jo ensiminuuttien aikana. 148 minuutin mittaisen elokuvan kohdalla tämä saattaa tietenkin olla melkoinen haaste, etenkin nykyiselle ADHD-sukupolvelle…”

10. Toy Story 3

Toy Story 3

”Toy Story 3 on hauska, koskettava ja jännittävä elokuva katsojan iästä riippumatta. Se risteyttää eri genrejä kuin Quentin Tarantino konsanaan luoden kokonaisuuden, jollaiseen Pixarin kilpailijat eivät teknisestä taituruudestaan huolimatta ole kertaakaan yltäneet. Juonessa on hieman liikaa tuttuja elementtejä aikaisemmista elokuvista ja ärsyttävä Jessie-lehmityttö (Nina Tapio/Joan Cusack) tekisi mieli heittää seinään, mutta juuri muita heikkouksia ei löydy. Animaatio on silmiä hivelevää, hahmot loistavia (kaikkinäkevä Clapping Monkey rokkaa!), laadukasta huumoria piisaa ja Totoron kaltaiset yksityiskohdat kruunaavat kokonaisuuden…”

11. The Expendables

Expendables

”Juonella on väliä yhtä paljon kuin toisen ja kolmen Rambon motivaatiolla. Tärkeintä on se, että Sylvester Stallonella on joku syy lähteä viidakkoon räiskimään ja räjäyttelemään niin maan perusteellisesti. Mainittakoon, että vaikka naisella (Giselle Itié) on nimellisesti ihan puherooli ja noin, hänen tärkein tarkoituksensa on lisätä elokuvaan sen verran näennäistä heteroutta, ettei paljasta yläruumistaan Mickey Rourkelle tunnelmavalaistuksessa esittelevä Stallone näyttäisi liian hinttapulilta…”

12. Scott Pilgrim vastaan maailma

”Scott Pilgrim vastaan maailma kuulostaa aluksi perinteiseltä nörttipoika tapaa coolin tytön -elokuvalta, jollaisia vasta 22-vuotias Michael Cera on jo jokusen ehtinyt tehdä (Juno, Youth In Revolt, Nick and Norah’s Infinite Playlist). Supersankareita, sarjakuvia, animea, videopelejä, MTV-estetiikkaa ja teinidraamaa tehosekoittimeen lappaava Scott Pilgrim poikkeaa Ceran aikaisemmista komedioista kuitenkin siinä määrin, että se nousee jo erikoisuudellaan saman roolihahmon ansaan jääneen nuorukaisen parhaiden elokuvien (Superbad ja Juno) joukkoon…”

13. The Social Network

”The Social Network tulee täysin aiheellisesti löytymään vuoden elokuva -äänestysten kärkisijoilta ja kumma, jos sille ei lohkea edes paria Oscar-ehdokkuutta. Tarinassa toki on elementtejä, joihin olisi voitu paneutua syvällisemmin ja totuuden ja fiktion sotkeminen on aina arvelluttavaa. Tällaisenaankin The Social Network on kuitenkin ehdottomasti katsomisen arvoinen. Itseasiassa elokuva on jopa hauskempi kuin itse Facebook, sillä sitä katsoessa ei FarmVille -pelin tai ’Mikä kenkälankki olet?’ -testin kaltaisista turhuuksista joudu kärsimään – ikävien puolituttujen kaveripyynnöistä puhumattakaan…”

14. Harry Potter ja kuoleman varjelukset

”Ohjaaja David Yates on tuonut J. K. Rowlingin kirjan painostavan tunnelman onnistuneesti valkokankaalle. Taikaministeriön muuttuminen vaivihkaisen vallankaappauksen myötä tuo hyytävästi mieleen kansallissosialistien karmeat käytännöt kauhun tasapainon luomiseksi ja tiettyjen ihmisryhmien sortamiseksi. Harrya läpi kirjan painava menetetty usko idolisoimaansa Dumbledoreen on kuitenkin elokuvassa valitettavasti saanut pienemmän roolin…”

15. Rare Exports

”Pinnan alla Rare Exportsin voi nähdä myös alakuloisena ja surullisena tarinana äitinsä menettäneestä ja isänsä henkisesti hylkäämästä pikkupojasta, joka löytää paikkansa pohjolan miesten tylystä maailmasta vasta yliluonnollisen uhan kukistettuaan ja aloitettuaan näin kasvun pojasta nuorukaiseksi. Isän kyvyttömyys katsoa poikaansa saman pöydän ääressä joulua juhliessa on pelottavampaa kuin verenhimoisinkaan joulupukki. Siinä sitä ihmisarjen kauhua, komediaa ei niinkään…”

 

Muista myös nämä:

Machete, Somewhere (ensi-ilta 31.12.2010), Miesten vuoro, Enter The Void, Paha poliisi: Määräsatama New Orleans

Muropaketin uusimmat