Älä maksa tonneja turhasta – Näin ostat parhaan näytön tai television 4K Ultra HD -elokuvien katseluun

HDR on näyttävin parannus, mitä viihteessä ja peleissä on viime vuosina tapahtunut. Laajentunut värimaailma ja dynamiikka hivelevät silmää hyvillä laitteilla, joiden valintaan kannattaa panostaa. Nyt Muropaketti opastaa, mistä lähteä liikkeelle, kun omaa elokuvalaitteistoa lähtee päivittämään 4K ultra HD -levyjen vaatimalle tasolle.

Tämä juttu on jatkoa artikkelille Hylkää jo Blu-ray-levysi ja elokuvateatterit – Tämän takia 4K Ultra HD on nykyään elokuvien harrastajan ykkösvalinta

HDR on nyt yksi kuumimmista ominaisuuksista, johon uuden monitorin ja television ostaja törmää. HDR on selkeä edistysaskel kuvanlaadussa ja tuo katseluelämykseen luonnollisuutta, joka näkyy vaikkapa auringon kirkkaudessa, metallien kiillossa ja scifin laajentuneessa värimaailmassa.

Valitettavasti HDR ei kuitenkaan ole vain kohta ominaisuuslistassa, kuten vaikkapa adaptiivinen synkronointi. HDR-yhteensopivuus ja käytännön kuvanlaadulliset hyödyt riippuvat täysin näytön tai television ominaisuuksista. Hyvät laitteet saavat kuvan uudelle tasolle, mutta heikommilla HDR-laitteilla hyöty jää minimaaliseksi ja ylimääräinen raha olisi ehkä kannattanut sijoittaa mieluummin muihin ominaisuuksiin.

Parasta HDR-kokemusta haluavan kannattaa suunnata katseensa televisioihin. Parasta kuvanlaatua HDR-materiaalia silmällä pitäen tuottavat QLED- ja OLED-televisiot. Aiemmin kalliit OLED-televisiot ovat nykyään jo hyvin aktiivisen harrastajan hintahaitarissa. 55-tuuman pätevän OLED-television saa tarjouksista parhaillaan tuhannella eurolla.

OLED on helppo vaihtoehto

OLEDin erikoisuus on ääretön kontrasti, jonka huomaa parhaiten kuvan tummista kohdista. Koska kaikki pikselit valaisevat itse itsensä, voi kaksi vierekkäistä pikseliä olla musta ja valkoinen aidosti. OLED-televisioiden katselukulmat ovat erittäin hyvät. Käytännössä kontrasti pysyy kuvassa sivultakin katsellessa, ainoastaan värilämmössä tapahtuu pientä muutosta viistosta katsellessa.

Hyviä OLED-televisioita saa Philips, LG, Sony ja Panasonic -merkeiltä. OLED-televisiossa HDR-tuki on ollut jo kolmen vuoden ajan, joten vanhemmatkin mallit ajavat asiansa hyvin. Parasta hinta-laatusuhdetta havittelevien kannattaa suunnata katseensa hieman vanhempiin Philipsin ja LG:n malleihin. Ne ovat erinomaisia vaihtoehtoja, joilla HDR-tuki ei jää vain rastiksi ominaisuuslistaan.

Uudemmissa OLED-televisioissa saa käytännössä hieman lisää kirkkautta sekä mahdollisen tuen Dolby Vision tai HDR10+ laajennuksille HDR-kuvalle. Ne eivät kuitenkaan ole niin oleellinen parannus kuvaan kuin itse HDR10 on tavalliseen SDR-kuvaan verratessa tai huonoon HDR-televisioon verratessa.

QLED sopii myös tietokoneelle

Samsungin QLED-televisioissa kuvanlaatu on parantunut merkittävästi vuosien varrella. Tämän vuoden uutuusmalleissa erityisesti kuvan kontrastissa ja katselukulmissa on merkittävä parannus aiempaan. Malliston huipulla olevat q90r- ja q950r-televisiot ovat erinomaisia vaihtoehtoja OLED-televisioille, jollei niiden hinta koidu esteeksi (alkaen 2500 euroa).

Samsungin huippumalleissa valaistukseen käytetyt ledit on sijoitettu reunojen sijasta suoraan paneelin taakse (fald) reunojen sijaan noin 500 erikseen sytytettävään ryppääseen. Ratkaisun ansiosta valon voi ohjata vain sinne päin kuvaa, missä valoa oikeasti tarvitaan – eikä nostamalla koko kuvan kirkkautta yhden valolähteen takia.

QLED-televisiot soveltuvat kirkkaudeltaan OLEDeja paremmin valoisaan katselutilaan. Samsungin puolesta puhuu myös mainio, erillinen liitäntälaatikko, josta lähtee vain yksi piuha itse televisioon. Piuhojen ja usb-tikkujen kiinnitys sekä asennuspaikan siisti toteutus onnistuvat mainiosti. Tietokonetta käyttäessä ei tarvitse pelätä, että kuva palaisi kiinni kuvaruutuun, kuten OLEDilla. Bonuksena parhaat Samsungit tukevat myös Freesynciä aina 120 hertsiin asti, joten ne ovat oiva valinta Xbox-pelureille PC:n ohella.

LCD-televisiot kompastelevat tummissa sävyissä

Halvemmat LCD-televisiot eivät valitettavasti tuota katselusensaatiota HDR-materiaalilla, vaikka niiden ominaisuuksissa mielellään HDR-tuki mainitaankin. Samaan ongelmaan törmää videotykeillä. Ongelma johtuu käytännössä puutteellisesta ansi-kontrastista, jonka vuoksi kuvan dynamiikka ei yllä OLEDin tai hyvän QLED:n tasolle.

Edullisemmat reunaledeillä toteutetut televisiot kytkevät tyypillisesti koko taustan valaistuksen päälle kirkkaimman näytettävän kohteen perusteella. Tuloksena kuvan tummien kohtien kirkkaus pumppaa helposti esimerkiksi tekstityksen ilmestyessä kuvan päälle.

HDR-kuvalla pyritään maksimoimaan kirkkaat valot, jolloin taustavaloista imetään kaikki kirkkaus ulos. Tällöin kokemus reunaledeillä jää usein SDR-elokuvaa huonommaksi, koska yleisesti HDR-masteroinneissa kuvan peruskirkkaus on SDR:ää pienempi ja kuva laimea, jollei taustavalot ole täysillä. Tuloksena koko tumma tausta muuttuu harmaaksi, koska taustavalo on säädetty maksimiin ja LCD-paneeli vuotaa taustavaloa. Oikeasti vain valonlähteiden ja ulkoilmakohtausten tulisi toistua kirkkaina ja tummien sävyjen jäädä mustiksi.

HDR-monitorit kehittyvät

Tietokonemonitoreihin HDR on tullut jäädäkseen ja sitä tukevien pelienkin määrä on iloisesti nousussa. Näyttöä ostava törmää Vesan DisplayHDR-luokitukseen, jonka valmistajat ovat usein uusille HDR-näytöilleen hankkineet. Siitä näkee televisioita paremmin, mihin näyttö todellisuudessa venyy.

DisplayHDR-luokituksessa HDR-näytöt jaetaan kolmeen luokkaan, jotka takaavat niiden pystyvän toistamaan kuvaa tiettyjen määritysten puitteissa. Luokat ovat tällä hetkellä 400, 500, 600 ja 1000 sekä kaksi harvinaisempaa TrueBlack 400 ja 500. Numerosta näkee suoraan, millaiseen tilapäiseen maksimikirkkauteen monitorilla päästään. Muita vaadittuja ominaisuuksia ovat muun muassa mustan tummuuden taso, pysyvä kirkkaus ja väriavaruuden laajuus.

Mielenkiintoinen ero televisioihin on pelinäyttöjen paneelien värisyvyys. HDR-värit toistetaan 10-bittisellä värisyvyydellä (yli miljardi värisävyä), mikä onnistuu natiivisti uusilta televisioilta. HDR-pelinäytöissä 10-bittisyys sen sijaan tehdään todellisuudessa 8-bittisellä paneelilla (16 miljoonaa värisävyä) käyttäen 2-bit frame rate controlia. Käytännössä näyttö vilkuttaa kahta eri väriä, jos toistettava sävy ei osu suoraan 8-bittiseen väriskaalaan. Silmä tulkitsee havainnon toivotuksi välisävyksi. Samaa ditherointi-tekniikkaa on käytetty aiemmin muun muassa 6-bittisillä tn-paneeleilla tuottamaan 8-bitin värejä.

Käytännössä laitteita testanneena on vaikea innostua DisplayHDR400-näytöistä. Niissä HDR:n edut jäävät todella vähäisiksi. Väriavaruus ei yleensä nouse juurikaan sRGB:tä isommaksi, joten lisäsävyt jäävät haaveeksi. Toisaalta reunaledien käytännön kontrasti ja heikohko kirkkaus eivät tuo olennaista lisää hyvään SDR-monitoriin verratessa.

Toisessa ääripäässä ovat DisplayHDR1000-näytöt, joiden kuva vie pelikokemusta aidosti eteenpäin. Niissä taustavalaistus tehdään näytön takaa syttyvillä ledeillä (fald), jotka syttyvät vain kohtiin, joissa valoa tarvitaan. Näin tummat osat ruudusta toistuvat tummina, vaikka toisessa laidassa olisikin aurinko. Näiden näyttöjen hinnat (2000-5000 euroa) ovat kuitenkin toistaiseksi tavallisen pelaajan ulottumattomissa.

Kehityksen huippu kertoo tulevasta

Pelinäyttöjen huippua edustaa HP Omen X Emperium, joka haastaa huipputelevisiot HDR-kuvanlaadun ohella 65-tuuman koollaan. Se saa suun hymyyn vaativallakin pelaajalla, kunhan muu rauta koneessa on ajan tasalla. Haittapuolena on televisioihin verratessa moninkertainen hinta (yli 4000 euroa). Selkeää on, että tällaisia näyttöjä tulee pienemmissä kokoluokissa ja edullisemmin vuoden-kahden säteellä. Tämä tulee olemaan erittäin positiivinen kehitysaskel pelimaailmassa.

Tällä hetkellä tietokonepelaajankin on syytä vakavasti harkita televisiota, jos HDR-värit alkavat kiinnostamaan. Työkäyttöön televisiot eivät sovi, mutta viihteessä ja pelaamisessa niiden kuvanlaatu on tällä hetkellä näyttöjä edellä – varsinkin huomioiden laitteiden hinnat. OLED-näyttöjä on markkinoilla vasta muutama, mutta ne saattavat olla jatkossa hyvä vaihtoehto myös pelinäytöksi, kunhan yleistyvät.