Arvostelu Borderlands on viime vuosien surkein videopelistä tehty elokuva
Kuva: © Lionsgate
Suosittuun räiskintäpelisarjaan perustuva Borderlands ei noudata viimeaikaista trendiä erinomaisten pelisovitusten osalta, vaan muistuttaa päinvastoin genren heikoimpia alkuaikoja.
Ensi-ilta: 9.8.2024
Alkuperäisnimi: Borderlands
Ohjaus: Eli Roth
Käsikirjoitus: Eli Roth & Joe Crombie
Pääosissa: Cate Blanchett, Kevin Hart, Ariana Greenblatt, Edgar Ramírez, Jamie Lee Curtis & Jack Black
Pituus: 102 minuuttia
Ikäraja: K12
Peleistä tehdyt filmatisoinnit ja sarjat ovat viime vuosina nousseet niin kovatasoisiksi, että pelielokuvien vanha maine oli jo vähällä kiillottua paremmaksi. Onneksi Eli Roth palauttaa laadullisen vaa’an takaisin kallelleen toimintaelokuvalla Borderlands, josta on hyvin vaikea keksiä juuri mitään positiivista sanottavaa.
Gearboxin samannimiseen räiskintäpelisarjaan perustuva Borderlands on pinnallisesti uskollinen sovitus kehutusta ja yli 77 miljoonaa kappaletta yhteensä myyneistä peleistä. Näiden lailla Rothin ja Joe Crombien sovitus seuraa Pandoran planeetalle saapuvaa sekalaista porukkaa, joka metsästää vaarallisen planeetan pinnalta tarunhohtoista holvia täynnä rikkauksia.
Vääriä valintoja alusta alkaen
Ryhmärämää kankaalla edustaa liuta faneille tuttuja hahmoja, joiden rooleihin on tosin palkattu pääosin väärät näyttelijät. Alkuperäinen Borderlands on erityisesti tunnettu lukuisista omaperäisistä ja mieleenpainuvista henkilöistä, mutta näistä jokainen on muuttunut valkokankaalle päästyään vain unohdettaviksi ja toisiaan muistuttaviksi tylsimyksiksi.
Erityisesti Cate Blanchett nähdään vaivaannuttavan huonona valintana palkkiometsästäjä Lilithinä, joka tuntuu olevan hakoteillä läpi elokuvan, eikä surkea käsikirjoitus anna mestarinäyttelijälle sitäkään vähää oljenkortta avuksi. Sitäkin suurempi vääryys on kuitenkin Ariana Greenblattin esittämä fanisuosikki Tiny Tina, jota Lilith saapuu alkujaan pelastamaan Pandoralle. 13-vuotiasta mielenvikaista räjähdehullua on vaikea kuvitella toimivaksi yhtälöksi valkokankaalla, eikä leffaversio yllä lähellekään pelien suloista kreisiyttä. Hahmo tuntuu monen muun lailla tylsän tavanomaiselta, mikä on Tinan kohdalla häkellyttävän vakuuttava suoritus tekijöiltä ryssiä näin pahasti.
Kuva: © Lionsgate
Yksi merkittävä syy tähän on Borderlandsin alhainen ja lippukassalle luukutettavampi K12-ikäraja, mikä vesittää alkuperäisen materiaalin ylipäätään tunnistamattoman geneeriseksi hutuksi.
Tinan muun possen viimeistelevät Kevin Hartin patsastelema sotilas Ronald, jota koomikkona paremmin tunnettu näyttelijä tulkitsee tälle epätavallisen hillitysti. Alun epäilyistä poiketen Hart on tarkoituksella ärsyttävälle Claptrapille äänensä lainaavan Jack Blackin kanssa kenties elokuvan ainoat lähdemateriaalia onnistuneesti ammentavat ilmestykset, joskin Roland on kenties koko katraan tylsin ja persoonattomin hahmo myös alkuperäisissä peleissä.
Florian Munteanu jää niin ikään statistin rooliin Krieginä, jolla olisi voinut olla potentiaalia, eikä Jamie Lee Curtiskaan onnistu luovimaan mitään ikimuistoista Tannisillaan.
Tunteetonta tykitystä
Borderlands on erityisen tuskaista katsottavaa pelisarjan fanin silmin, mutta valitettavasti se on miltei yhtä riipaisevaa tapitettavaa ilman fanilaseja. Siinä missä pelit ovat viihdyttävää, hauskaa ja veristä räiskintää, Borderlands-elokuva on jotakuinkin näiden täydellinen vastakohta. Kankaalla kyllä tapahtuu koko ajan jotakin, mutta kaikki tuntuu näyttelijävalinnoista lähtien kovin sieluttomalta, laskelmoidulta ja usein rytmitykseltään väärältä.
Eli Roth ei onnistu puhaltamaan henkeä myöskään elokuvan moniin toimintakohtauksiin, joista uupuvat niin jännitys kuin kohokohdat. Tapahtumat lähinnä etenevät omalla painollaan ja sankareiden eteen esteitä viskoen, mutta millään ei ole painoarvoa tai oikeastaan edes merkitystä. Kohtaukset vain ovat ja siten ne myös unohtuvat miltei välittömästi toiminnan lakattua.
Kuva: © Lionsgate / Katalin Vermes
Borderlandsin visuaalinen ilme pelastaa edes hieman elokuvan antia, joskin tässäkin tapauksessa alkuperäisten pelien värikkään sarjakuvamaiseen ilmeeseen verrattuna lopputulos tuntuu, jälleen kerran, kovin elottomalta. Tekijöiden yrittäessä miellyttää mahdollisimman laajaa yleisöä Borderlands kadottaa kaiken sen, mikä nosti pelisarjan ylipäätään kiinnostavaksi. Silti Pandoran postapokalyptisessä aavikkomaisemissa on hetkensä ihailulle, vaikka moni asia ohitetaankin olankohautuksella.
Borderlands palauttaa pelisovitukset takaisin laatuluokan alimpaan kastiin.
Eli Rothin uusin viritys on yhtä vähän ohjaajansa kuin alkuperäisten pelien näköinen rymistely, josta on rutistettu kaikki omaperäisyys pois. Jäljelle jäänyt tekele on tylsä ja huumoriton raina, jota ei onneksi enää muista viikon päästä.
BORDERLANDS
”Borderlands on laajalle yleisölle suunnattua huttua, josta on vaikea löytää positiivista sanottavaa.”
