UUSIMMAT

Arvostelu | George Clooneyn Netflixissä nähtävä The Midnight Sky -scifi-leffa on harmittavan keskinkertainen tieteistarina

30.12.2020 19:46 | Aki Lehti

Good Morning, Midnight -kirjan pohjalta olisi saanut tehtyä paljon paremmankin tieteiselokuvan.


Ensi-ilta: 23.12.2020.
Alkuperäisnimi: The Midnight Sky
Ohjaus: George Clooney
Käsikirjoitus: Mark L. Smith, Lily Brooks-Daltonin Good Morning, Midnight -kirjan pohjalta
Pääosissa: George Clooney, Felicity Jones, David Oyelowo, Tiffany Boone, Demián Bichir, Kyle Chandler
Pituus: 118 minuuttia
Ikäraja: K12


George Clooneyn ohjaama ja tähdittämä The Midnight Sky -scifileffa on melkoinen pettymys, ainakin alkuperäisteoksen faneille. 100 miljoonan dollarin budjetilla tehty elokuva vaikutti trailerin perusteella oikein lupaavalta, sekä melko uskolliselta lähdemateriaalina toimineelle Lily Brooks-Daltonin vuonna 2016 julkaistulle Good Morning, Midnight -kirjalle.

The Midnight Sky vain vahvistaa jo ajat sitten tiedossa olleet faktat – Clooney on parhaimmillaan oikein mainio näyttelijä, mutta ohjaajana korkeintaan keskinkertainen. Kaikissa hänen seitsemässä ohjaustyöstään on mukana niin taitoa kuin pyrkimystä hyvään, mutta yksikään niistä ei oikein herää henkiin. The Midnight Sky tuntuu yhtä elottomalta kuin kertomuksensa asumiskelvottomaksi muuttunut Maa.

Clooney esittää elokuvassaan Napapiirillä sijaitsevalla tutkimuslaitoksella yksinään asuvaa tiedemies Augustine Lofthousea. Vuosi on 2049, jolloin ympäristökatastrofi on hävittänyt suuren osan ihmiskunnasta. Laitoksen henkilökunta evakuoidaan, mutta syöpää sairastava Lofthouse päättää jäädä. Hän haluaa viettää viimeiset päivänsä rauhassa, naukkaillen viskiä itselleen antamiensa syöpähoitojen välisssä, sekä yrittämällä saada yhteyden avaruuslentoihin. Niillä ei ole mitään tietoa siitä, ettei maapallolle kannata tulla takaisin.

Lofthouse murehtii myös menneitä, jotka esitetään katsojille takaumina. Pelkkä mökötys loppuu siihen, kun tiedemies tajuaa, ettei olekaan kompleksissa yksin. Muun henkilökunnan häipyessä perheineen mykkä pikkutyttö Iris (Caoilinn Springall) on jäänyt laitokseen piileskelemään.

Lisää murheita on luvassa Lofthousen saadessa hetkeksi yhteyden Aether-avaruusalukseen ja sen vuosia matkalla olleeseen miehistöön, joka on löytänyt elinkelpoisen paikan eräästä Jupiterin kuusta. Tiedemies ei onnistu varoittamaan miehistöä kotona tapahtuneesta katastrofista. Signaali on liian heikko, joten Lofthousen ja Iris-tytön täytyy lähteä talsimaan jäätikön halki, kohti toista tutkimusasemaa, jossa on voimakkaampi antenni.

Lumen, jään ja loputtoman tuulen sekä tuiskun läpi taivaltaminen olisi sairaalle miehelle melkein mahdotonta yksinkin, mutta hänen täytyy huolehtia myös Iriksestä.

Good Morning, Midnight -alkuperäisteos on leffan tyyliin sekoitus scifiä ja ihmissuhdedraamaa. Se ei ehkä ole maailman omaperäisin tieteistarina, mutta ei silti pölli suoraan paremmiltaan. Leffaksi kääntyessään kertomuksesta on kadonnut oma ääni kokonaan. The Midnight Sky tuntuu vain lainailevan paremmilta, melko tuoreilta scifidraamoilta. Mukana on vähän Gravitya, Interstellaria, Children of Meniä ja hieman The Revenant -elokuvaakin. Niiden tasolle The Midnight Sky ei yllä, sen suurimpien ongelmien löytyessä käsikirjoituksesta ja erityisesti rytmityksestä.

Jättibudjetilla tehty leffa on pakoitellen perhanan komean näköinen, mutta juuri muuta kehuttavaa siinä ei ole. Se haluaa olla suurien tunteiden tieteisepookki, jossa on mukana myös vähän seikkailua ja sopivasti jännitystä. Osat eivät kuitenkaan loksahtele paikoilleen, vaan tuloksena on tyhjyyttään koliseva scifikertomus vailla oikeita tunteita.

Rakenteeltaan The Midnight Sky on alkuperäisteoksen kaltainen, eli se hyppii napapiirin seikkailu- ja selviytymiskertomuksesta avaruusalukselle ja takaisin, lisäten väliin takaumia Augustinen menneisyydestä. Kirjassa tyyli toimii, mutta leffassa tarinat ovat aivan liian irrallisia toisistaan.

Aether-avaruusaluksen kertomus ei innosta oikein lainkaan, vaikka itsenäisenä tarinana se voisi olla hyvinkin kiehtova. Miehistöä johtaa raskaana oleva Sully Rembshire (Felicity Jones) ja hänen miehensä Tom (David Oyelowo). Kööriin kuuluvat myös asiansa osaavat näyttelijät Tiffany Boone, Demian Bichir ja Kyle Chandler.

Clooney ei saa katsojaa välittämään astronauttien kohtalosta, vaikka perinteisen avaruuselokuvan juoni on käännetty päälaelleen. Avaruusaluksella ja sen ulkopuolella tapahtuvat kohtaukset ovat yhdistelmä upeita lavasteita ja komeita tehosteita, joihin kuvaaja Martin Ruhe yrittää saada eloa. Se ei onnistu, sillä kosminen kertomus on täysin steriili ja tunneköyhä. Miehistön kohtalo ei kiinnosta kuin vasta aivan lopussa tulevan yllärijuonenkäänteen jälkeen, eli vain muutaman hassun minuutin verran.

Clooneyn seikkailu jään ja lumen keskellä on teknisesti vieläkin komeampi ja siinä on sentään mukana inhimillisyyttäkin.

Juonenkäänteet ovat totaalisen tolloja, mutta niille on syynsä, joka paljastuu vasta lopussa. Tapahtumahetkellä useat kohtausten älyttömyyksistä lähinnä ärsyttävät. Tiedemiehen ja tytön taipaleen suurin ongelma on se, että nekin ovat aivan liian lyhyitä pätkiä, eikä hahmoihin ehdi kiintyä. Aina kun leffa tuntuu muuttuvan yhtään syvällisemmäksi, se loikkaa takaisin tylsistymään avaruuteen tai oppimaan jotain lähes tarpeetonta tiedemiehen menneisyydestä.

Asiaa ei ainakaan auta se, että kaiken päällä raikaa koko ajan täysin turha score, joka tekee taatusti selväksi mitä katsojan kuuluu tuntea tietyllä hetkellä. Alexandre Desplatin säveltämä mökä tuntuu täysin päälleliimatulta, sillä mukana on kohtauksia, joihin sitä ei taatusti ole alun perin tarkoitettu, vaan joiden tehokeinona toimisi pelkkä hiljaisuus.

The Midnight Sky olisi voinut olla oikeasti upea scifielokuva, mutta se teos on haudattu niin syvälle irtokohtausten alle, ettei moista taitaisi saada kaivettua esiin edes leikkaamalla koko pätkä uusiksi. Leffa toimii sentään hetkittäin, kuten esimerkiksi avaruuskävelykohtauksessa, vaikka se onkin ihan Gravitya. Lisäksi Clooneyn ja mykkää Iristä esittävän Springallin välillä on aitoa kemiaa, joka tuo teokseen edes hieman inhimillistä lämpöä.

Leffa ei onnistu kasvattamaan jännitystä hyppiessään tarinasta toiseen. The Midnight Sky on toki laadukkaasti tehty ja hyvien näyttelijöiden miehittämä, mutta se tuntuu teipatun kokoon kohtauksista, jotka voisivat olla melkein missä järjestyksessä tahansa. Alkuperäisteoksen pohjalta osaavampi ohjaaja ja erityisesti Mark L. Smithiä taitavampi käsikirjoittaja olisivat ehkä saaneet aikaan jopa mestarillisen scifidraaman.

George Cloonen keskiyön taivaalla tuikkii harmillisesti vain juuri ja juuri kaksi ja puoli tähteä.

THE MIDNIGHT SKY

”George Clooneyn The Midnight Sky yrittää aivan liikaa. Hienoon kirjaan perustuva maailmojasyleilevä tieteiselokuva toimisi todennäköisesti paremmin pienemmän budjetin scifikertomuksena”