Arvostelu: HBO Nordicin esittämä Swamp Thing on rehellistä kauhua ja yksi parhaista DC-sarjoista
Uusi Swamp Thing -kauhusarja on mukavan ahdistava ja tunnelmaltaan juuri sopivan lähellä klassikkosarjakuvia.
Yhdysvalloissa jo viime kesänä nähty DC:n klassikkosarjakuvaan perustuva DC Universe -suoratoistopalvelun Swamp Thing -alkuperäissarja saadaan vihdoinkin myös Suomeen. Rämeen olento -nimellä aikoinaan täällä julkaistusta suohirviöstä ja elävästä kasvista kertova kymmenestä jaksosta koostuva ensimmäinen tuotantokausi tulee tarjolle saman tien kokonaisuudessaan.
Swamp Thing ei ehkä ole DC:n tunnetuin hahmo, mutta ehdottamasti yksi mielenkiintoisimmista. Käsikirjoittaja Len Weinin ja taiteilija Bernie Wrightsonin luoma Swamp Thing teki ensiesiintymisensä jo vuonna 1971 House of Secrets -lehden numerossa #92. Sen jälkeen rämettä, luontoa ja ihmisiä suojelevan hirviön kertomuksia on työstänyt ties kuinka moni sarjakuvantekijä. Joukkoon mahtuu tietysti monia keskinkertaisia ja jopa huonoja sarjiksia, mutta myös melkoinen määrä upeita tarinoita.
Tunnetuimmat ja ehkä parhaat sarjakuvat kirjoitti tietysti Alan Moore 1980-luvun loppupuolella, mutta esimerkiksi Brian K. Vaughanin vuoden 2001 ja Scott Snyderin vuoden 2011 tarinat kuuluvat sarjakuvafanin yleissivistykseen.
Elävästä kasvista kertovan sarjakuvan muokkaamisen toimivaksi tv-sarjaksi voisi kuvitella olevan melko mahdoton operaatio, mutta sarjan luojat Mark Verheiden (Battlestar Galactica) ja Gary Dauberman (It) onnistuvat siinä jopa yllättävän hyvin. Swamp Thing on kaikkea muuta kuin perinteinen supersankari, ja tekijät ovat päättäneet tehdä tv-versiosta puhdasta kauhua, joka on oikea ratkaisu.
Sarja on parhaimmillaan rehellistä body horroria, vähän kuin sekoitus The Thing -elokuvaa ja David Cronenbergin kauhuklassikoita. Jo ensimmäisessä jaksossa nähdään niin häiriintynyt kohtaus, että se voi olla liikaa muille kuin kauhufaneille.
Tv-versio nappaa vaikutteita useiden eri käsikirjoittajien sarjakuvista sekä tekee omia muutoksia useampaan henkilöhahmoon ja heidän taustoihinsa. Esimerkiksi toisen päähenkilön Abby Arcanen (Crystal Reed) hahmo on tässä versiossa CDC:lle töitä tekevä lääkäri, joka saapuu takaisin kotipaikkakunnalleen, Lousianassa sijaitsevaan Marais’n pikkukaupunkiin tutkimaan ilmeisesti suosta peräisin olevaa omituista virusta ja sen aiheuttamaa karmeaa sairautta.
Näin simppelillä tavalla hänen hahmonsa kuljettaa kertomusta iisimmin eteenpäin, kuin jos tohtori olisi eri hahmo ja Abby vain tiedemies Alec Hollandin (Andy Bean) kiinnostuksen ja ihastuksen kohde. Holland kuolee kuten sarjakuvissakin ja muuttuu Swamp Thing -olioksi vallan vikkelään. Sarja ei jahkaile alussa lainkaan, vaan menee melkein suoraan itse asiaan, mutta onnistuu silti luomaan pikaisesti päähenkilöiden välille uskottavan suhteen ennen kuin Holland heittää henkensä.
Sarjassa kuten sarjakuvassakin luonto ja sen suojelu ovat tärkeässä osassa. Pahis on siis luonnollisesti tuppukylän herra isoherra, rikas Avery Sunderland (Will Patton), joka haluaa hyötyä rämeestä ja tahkoa mahdollisimman paljon rahaa välittämättä siitä miten hänen tekonsa vaikuttavat luontoon.
Virginia Madsen esittää hänen vaimoaan Maria Sunderlandia, joka saattaa olla vielä miestäänkin mielipuolisempi tapaus. Hänen ja Abbyn menneisyys kietoutuu yhteen ikävällä tavalla, eivätkä he ole kovin hyvissä väleissä. Mukana on myös melkoinen määrä muitakin sarjakuvista tuttuja hahmoja ja heidän juonikuvioitaan, joita on ängetty mukaan vähän liikaakin. Rämeestä puskevan sairauden, Sunderlandin suunnitelmien, sarjisfaneille tutun sokean ennustajan, syvän etelän punaniskojen, salaliittoteorioiden ja itse Swamp Thingin lisäksi mukana on vaikka mitä muutakin. Melkein kaikki asiat liittyvät kuitenkin tavalla tai toisella toisiina, ja tekijät onnistuvat kietomaan ne suunnilleen koherentiksi paketiksi.
Se on melkoinen ihme, sillä sarjaa oli tarkoitus tehdä alun perin 13 jaksoa, mutta määrää vähennettiin vain kymmeneen. Syy tähän tuli selville jo siinä vaiheessa kun sarjaa oli esitetty Yhdysvalloissa vasta yksi jakso – Swamp Thing sai kirvestä kalloon saman tien ja ensimmäinen kausi on myös sen ainoa.
Sarjan loppu rustattiin ja kuvattiin kiirellä uusiksi, jotta tarina saadaan edes jonkin sortin järkevään päätökseen. Tekijät ovat onnistuneet melkein mahdottomassa, sillä Swamp Thingin kymmenen jaksoa toimivat kokonaisuutena, vaikka juonikuvioista osa jääkin väistämättä auki.
Lopetuspäätös oli melkoinen sekasotku, mutta suurin syy siihen oli simppelisti raha. DC Universen piti saada Pohjois-Carolinan osavaltiolta kunnon verovähennykset, mutta ilmeisesti inhimillisen virheen perusteella summa jäi huomattavasti odotettua pienemmäksi. DC Universe ei ole myöskään Yhdysvalloissa mikään kovin suosittu suoratoistopalvelu, joten sarjasta innostui lähinnä pieni, mutta sitäkin intohimoisempi fanijoukko. Päätöksestä lopettaa sarja saman tien löytyy lisätietoa esimerkiksi täältä.
Myös yksi parhaista koskaan tehdyistä supersankarisarjoista, eli Doom Patrol oli myös DC Universen tuotos. Se tehtiin pienemmällä budjetilla, ja luvassa on onneksi myös toinen tuotantokausi, jota katsoo ensi vuonna taatusti moninkertainen juokko ihmisiä kuin sarjan ensimmäistä kautta. Warner on tehnyt oikean päätöksen ja Doom Patrol esitetään Yhdysvalloissa DC Universen lisäksi myös ensi vuoden toukokuussa aloittavassa HBO Max -megasuoratoistopalvelussa.
Tieto siitä että Swamp Thing on vain yhden kauden mittainen ei voi olla vaikuttamatta siitä innostumiseen. Se kannattaa silti ehdottomasti katsoa.
Sarja ei ole mestariteos, mutta suurelta osin oikein oivaa viihdettä ainakin sarjakuvien ja kauhun ystäville. Ensimmäiset jaksot ovat suorastaan loistavia, puolivälin paikkeilla sarja vähän laahaa ja lopussa meno taas paranee. Keskivaiheen jaksojen suurin ongelma on se, että ne toistavat liikaa itseään – Abby ajaa veneellä rämeessä Swamp Thingin luo ja takaisin suunnilleen jatkuvasti. Välillä reissu tuntuu kestävän pienen ikuisuuden ja toisinaan sama paikka vaikuttaa olevan noin viiden minuutin veneajelun päässä.
Suurimmat kehut ansaitsevat maskeeraus, lavastus ja erityisesti vanhan koulukunnan erikoistehosteet, joita käytetään mahdollisimman paljon. Näiden kolmen sekä toimivan musiikin ja leikkauksen avulla tunnelma on mukavan mystinen ja toimiva. Mukana on myös totta kai jonkin verran tietokonetehosteita, joista suurin osa pelaa hyvin yhteen perinteisten efektien kanssa. Jotkut CGI-luomuksista pistävät vähän liikaa silmään, mutta pääosin sarja näyttää hiton hyvältä.
Swamp Thing on eräänlainen homage menneelle ajalle, ja erityisesti Mooren 1980-luvun klassikoille. Sarjakuviin pohjaavien tv-sarjojen kärkisijoille sillä ei ole mitään asiaa, mutta DC Universen ja ylipäätään DC:n sarjoista se on toiseksi paras ja todellakin katsomisen arvoinen. Doom Patrol pysyy tietysti ykkössijalla kaikista tv-supersankariadaptaatioista.
Swamp Thing -sarjan kaikki kymmenen jaksoa tulevat tarjolle HBO Nordiciin perjantaina 8. marraskuuta.
