Arvostelu Jeff Bridgesin The Old Man alkaa nerokkaasti, mutta uusi agenttisarja leviää pian käsiin

27.09.2022 13:25 Aki Lehti

The Old Man -sarja lässähtää liki nerokkaan pilottijakson jälkeen.

Yhdysvalloissa Hulu-palvelussa viime kesä-heinäkuussa esitetty Jeff Bridgesin tähdittämä FX-kanavan The Old Man -sarja saapuu vihdoinkin myös Suomeen. Disney+ ei kuitenkaan julkaise sen seitsemästä jaksosta koostuvaa ensimmäistä tuotantokautta kerralla. Se on oikea päätös.

Vaikka The Old Manin taso laskee loistavan alun jälkeen kuin lehmän häntä, niin jakso per viikko -tahdilla esitettynä sen katsoo vallan mieluusti loppuun asti. Binge-hotkittuna jännitys ei pysy yllä, sillä trillerin lukuisat typeryydet häiritsevät aivan liikaa. Bridgesin agenttijännäri jäänee yhdellä hotkaisuyrityksellä monelta kesken.

The Old Man perustuu Thomas Perryn vuonna 2017 ilmestyneeseen saman nimiseen kirjaan. Sarja kertoo Dan Chasesta (Bridges), joka on entinen CIA-agentti. Hän jätti tehtävänsä kesken vuosikymmeniä aiemmin ja on siitä lähtien elänyt piilossa uuden henkilöllisyyden turvin ja vailla rahahuolia.

Vanha herra yritetään kuitenkin murhata kotonaan, jolloin hänen on lähdettävä pakoon. Pian hänellä on perässään myös FBI ja vastatiedusteluosaston apulaisjohtaja Harold Harper (John Lithgow). FBI:n isoherra kutsutaan metsästämään Chasea, koska heillä on monimutkainen yhteinen menneisyys, joka liittyy Neuvostoliiton ja Afganistanin sotaan.

The Old Man

Mukana tarinaa mutkistamassa ovat myös Harperin suojatti Angela Adams (Alia Shawkat) ja syyttömänä karkumatkalle mukaan pakotettu Zoe McDonald (Amy Brenneman).

The Old Man alkaa todella lupaavasti. Sen pilotti on yksi parhaista tv-sarjan jaksoista tänä vuonna. Episodissa toimii kaikki, vaikka lähtöasetelma onkin kulunut. Jakson kuvaus, ohjaus, näyttelijäntyö ja erityisesti pari toimintakohtausta ovat lähes nerokkaita.

Alku yrittää myydä sarjan jonkin sortin fiksumpana versiona John Wick -leffoista. Pääosassa on vanha, mutta tarvittaessa edelleen äärettömän vaarallinen agentti. Tarjolla ei ole pelkkää komeaa toimintaa, vaan The Old Man vaikuttaa toimivalta sekoitukselta vakoojajännäriä ja väkivallanpurskahduksia.

Valitettavasti paketti leviää täysin käsiin kolme ensimmäisen episodin jälkeen. Vauhti hyytyy mateluksi ja juoni muuttuu mukamas yllättävine käänteineen totaalipöljäksi. Erityisesti pääosissa nähtävät konkarit Bridges ja Lithgow loistavat, mutta eivät hekään ihmeisiin pysty.

The Old Man

Ensimmäinen idioottimaisuus on napata Amy Brennemanin esittämä majapaikan emäntä Zoe McDonald mukaan Bridgesin Chese-agentin pakomatkalle. Tätä ennen CIA-konkari on esitelty katsojalle vain itsestään ja tyttärestään välittävänä huippufiksuna tappajana. Parin päivän tuttavuuden jälkeen agentti on kuitenkin ihastunut naiseen ja vaikuttaa unohtavan kaikki periaatteensa.

The Old Manissa on kiinnostavia hahmoja vaikka kuinka paljon. Rakkaustarina on täysin tarpeeton ja irrallaan kaikesta muusta.

Upean alun jälkeen kiinnostus lopahtaa väkisin, sillä kekseliään toimintajännärin sijaan sarja tarjoaa lähinnä eri huoneisiin sijoittuvia loputtomia monologeja. Tarpeettominta antia ovat takaumat 1980-luvun Afganistaniin, jotka keskittyvät Chasen menneisyyteen. Nuorempaa agenttia esittävä Bill Heck on yrittänyt opetella Jeff Bridgesin maneerit, puhetavan ja kehonkielen, mutta lopputulos on pakotettu, melkeinpä koominen.

Takaumiin tuhlataan myös aivan liian paljon aikaa. Pelkät vilahdukset menneeseen riittäisivät, eikä kaikkea olisi pakko selittää täysin auki.

The Old Man

Bridges ja Lithgow voivat lukea vaikka puhelinluetteloa ääneen ja saada sen kuulostamaan kiehtovalta. Tämä lienee syy, miksi käsikirjoittajat ovat laittaneet heidät pitämään loputtoman tuntuisia saarnoja kohtaus toisensa jälkeen. Niiden myötä paljastuu muutama ihan näppärä yllätysjuonenkäänne. Asiat voisi kuitenkin mielummin näyttää kuin laittaa hahmot avaamaan niitä kertomuksillaan. Länkytys loppuu kuin seinään seitsemännessä jaksossa, jossa Bridges ja Lithgow pääsevät lopulta näyttelemään keskenään.

Vaikka asiat selitetään kiireellä lopussa auki, niin tarina jää silti täysin kesken. Seitsemäs jakso ei tunnu millään tapaa kauden finaalijaksolta. Itse tajusin sarjaa kesällä Hulusta katsoessani sen olleen päätösjakso vasta seuraavalla viikolla, ihmetellessäni missä uusi episodi viipyy.

FX vahvisti The Old Manin saavan toisen tuotantokauden heti pilottijakson jälkeen. Sarjan taso voi vielä jatkossa nousta. Kakkoskausi kiinnostaa vain ja ainoastaan siksi, että Bridges ja Lithgow pääsevät todennäköisesti näyttelemään kunnolla keskenään.

Liki nerokkaan pilottijakson tasolle The Old Man tuskin yltää jatkossakaan.

Seitsenosainen The Old Man alkaa Suomessa Disney+-palvelussa kahdella jaksolla 28. syyskuuta. Uudet jaksot tulevat tarjolle aina keskiviikkoisin.