Arvostelu: Karmiva kauhutrilleri The Killing of a Sacred Deer on Colin Farrellin paras elokuva
Colin Farrell jatkaa yhteistyötään ohjaaja Yorgos Lanthimoksen kanssa ja lopputuloksena on ahdistavaa kauhua ja yksi vuoden hienoimmista elokuvista.
Ensi-ilta: 3.11.2017. / Alkuperäisnimi: The Killing of a Sacred Deer / Ohjaus: Yorgos Lanthimos / Käsikirjoitus: Yorgos Lanthimos, Efthymis Filippou/ Pääosissa: Colin Farrell, Nicole Kidman, Alicia Silverstone, Barry Keoghan / Pituus: 121 minuuttia/ Ikäraja: K16
Reilu vuosi sitten kehuin arviossani Colin Farrellin tähdittämän ja kreikkalaisen Yorgos Lanthimoksen ohjaaman The Lobsterin Farrellin hauskimmaksi elokuvaksi. Se pitää edelleen paikkansa, mutta parivaljakon The Killing of a Sacred Deer on elokuvana vielä The Lobsteriakin hienompi ja Farrellin uran paras elokuva. Sen Cannesin elokuvajuhlilla viime keväänä voittama parhaan käsikirjoituksen palkinto oli todellakin ansaittu.
The Lobster oli hauska ja enemmän kuin vähän sekopäinen, mutta The Killing of a Sacred Deeristä on turha etsiä komiikkaa. Siitä ei löydy mitään pirteää tai positiivista, sillä Lanthimoksen jälleen yhdessä Efthymis Filippoun kanssa rustaaman käsikirjoituksen pohjalta tehty elokuva on niin synkkä, häiriintynyt ja monitulkintainen, että se jää päähän pyörimään päiväkausiksi. Leffaa markkinoidaan psykologisena trillerinä, mutta jos se on pakko johonkin lokeroon iskeä, niin kauhuahan tämä on. Kauhua, joka tarttuu tabuihin, ja joka voisi aivan hyvin olla jonkun konventionaalista elokuvaa tekevän ohjaamana kaavoihinsa kangistunut pelottelu.
Lanthimoksen omaperäisen tyylin tunnistaa heti: henkilöt puhuvat ja tekevät asioita ilmeettöminä, melkein kuin robotit. Ohjaajan tärkeimpänä neuvona näyttelijöilleen on tainnut olla kehotus jarrutella jatkuvasti, pitää tunteet sisällään, vaikka kyseessä olisi kuinka kamala, omituinen tai järkyttävä kohtaus. Tästä hillitystä tyylistä Lanthimos löytää kuitenkin kunnon kirjon tunteita ja tunnelmia, pieniä nyansseja ja yksityiskohtia, joista hänen luottokuvaajansa Thimios Bakatakis onnistuu vangitsemaan upeasti kaiken. Hänen kameransa tuijottaa kohteitaan säälittä, ja epätavallisten kuvakulmien ja vaivattoman pehmeiden zoomausten avulla se tuntuu ikäänkuin kyseenalaistavan hahmojen teot ja kysyvän katsojan puolesta, että mitä hittoa nämä tyypit oikein tekevät.
Lanthimoksen kauhuleffa on täynnä metaforia ja se käsittelee ihmisen lukemattomia pelkoja. Vertauskuvien kautta ohjaaja haastaa katsojan pohtimaan useita muitakin järkytyksen aiheita kuin mitä valkokankaalla nähdään. Katsoin The Killing of a Sacred Deerin jo Rakkautta ja anarkiaa -festareilla reilu kuukausi sitten ja nyt toistamiseen pressinäytöksessä, enkä ole vieläkään aivan varma mitä kaikkea ohjaaja haluaa teoksellaan sanoa. Tämä ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että elokuva olisi erityisen vaikeaa katsottavaa, vaan on tarkoitettu kehuksi, sillä laajaan teatterilevitykseen tulee nykyään todella harvoin leffoja, jotka oikeasti pakottavat pohtimaan epämiellyttäviä asioita.
Leffan juoni on periaatteessa melko simppeli, mutta sitä on turha tässä avata kovin tarkasti, sillä omaperäinen kertomus toimii sitä paremmin, mitä vähemmän tarinasta ja sen mahdollisista yliluonnollisista aspekteista tietää etukäteen. Kerrotaan vain Colin Farrellin esittävän Steven Murphy -nimistä huippukirurgia, jolla on kuvankaunis Anna-vaimo (Nicole Kidman) ja kaksi fiksua lasta. Kirurgi vaikuttaa innostuvan vähän liikaa banaaleista asioista, kuten rannekelloista ja haluaa harrastaa seksiä, jossa hänen vaimonsa makaa aloillaan kuin nukutettuna leikkauspöydällä.
Omituisin asia miehessä on kuitenkin hänen paras ystävänsä, joka on vasta 16-vuotias poika nimeltään Martin (Barry Keoghan), jonka kanssa hän viettää liikaa aikaa ja jolle hän ostaa liian kalliita lahjoja. Martinin isä on kuollut muutamaa vuotta aiemmin kirurgin leikkauspöydälle, ja ilmeisesti hän kokee olevansa tälle jotain velkaa. Lanthimos ei tuttuun tyyliinsä selitä näiden kahden historiaa tai suhdetta sen tarkemmin, vaan antaa katsojan itse päätellä mitä on tapahtunut.
Alusta asti on selvää, että jotain omituista on meneillään, niin tohtorin elämässä kuin hänen suhteessaan alaikäiseen poikaan. Martin käy perheen luona päivällisellä, kirurgi vierailee hänen kotonaan, poika ystävystyy lasten kanssa, joista teini-ikäinen Kim ihastuu nuorukaiseen. Pian Martin alkaa kuitenkin ilmestyä jatkuvasti epäsopiviin aikoihin kirurgin työpaikalle ja änkeää hänen elämäänsä väkisin. Nuoren miehen motiivit paljastuvat ja perheelle alkaa tapahtua selittämättömiä ja kamalia asioita.
Päällisin puolin elokuva vaikuttaa kostotarinalta, mutta se kertoo myös tieteen ja yliluonnollisen kohtaamisesta. Mahdottomilta tuntuvat tapahtumat ovat metaforia pelolle, johon jokainen katsojista pystyy samaistumaan. Lanthimos kysyy kammottavia kysymyksiä, joita kukaan ei haluaisi kuulla, eikä hän tarjoa mahdollisuutta onnelliseen loppuun.
Elokuvassa on jotain samaa kuin Roman Polanskin töissä, mutta silti se on tunnelmaltaan täysin omalaatuinen. The Killing of a Sacred Deer on upean näköinen teos ja yksi tämän vuoden hienoimmista elokuvista, joka voi olla liiankin ahdistava väärässä mielentilassa katsottuna.
THE KILLING OF A SACRED DEER
”Yorgos Lanthimos on yksi tämän hetken omaperäisimmistä ohjaajista ja The Killing of a Sacred Deer useamman katselukerran vaativa mestariteos.”
