Arvostelu: Netflixin Bloodride-kauhusarja tarjoaa goren lisäksi mukavan paljon mustaa huumoria
Bloodride-kauhuantologiasarja on rehellistä viihdettä, jota on turha analysoida sen syvemmin.
Antologiasarjoja näyttää ilmestyvän nyt kiihtyvää tahtia. Juuri eilen sunnuntaina julkaisimme arviomme Apple TV Plus -palvelun Amazing Stories -sarjasta, joka ei ollut kovin kummoinen. Myös Netflix tuuppasi juuri tarjolle uuden antologian, Kjetil Indregardin ja Atle Knudsenin luoman norjalaisen Bloodride-kauhusarjan.
Bloodride sisältää vain kuusi noin puolen tunnin mittaista jaksoa, jotka voi katsoa aivan missä järjestyksessä tahansa. Jaksojen ainoa yhdistävä tekijä on alku, jossa linja-auton kyydissä istuu joukko kuolleen näköisiä matkustajia. Sekopäisen kuljettajan ajama dösä on ilmeisesti matkalla helvettiin, sillä kukin jakso keskittyy yhteen bussin matkustajista.
Sarjan rakenne on niin simppeli kuin olla ja voi. Ensin esitellään nopeasti jakson hahmot ja juonen perusidea, sitten tapahtuu sairaita kamaluuksia ja lopussa on usein väkivaltainen, mutta turhan ennalta-arvattava twisti. Mukana on muutama mukavan kipeä kertomus, mutta suurin osa niistä tuntuu turhan tutulta. Kauhukertomukset ovat mukavan aivotonta viihdettä, mutta omaperäisyydellä ne eivät todellakaan juhli.
Jaksojen juonia en viitsi kovin tarkasti avata, koska alle puolen tunnin mittaiset pätkät tulee spoilattua turhan helposti, varsinkin kun suunnilleen jokaisesta löytyy jonkin sortin yllätyskäänne. Sanotaan vain, että melkeinpä jokaisessa jaksossa itsekkäät paskiaiset saavat maksaa teoistaan, usein huvittavan makaaberilla ja väkivaltaisella tavalla. Ahneus, viha ja kosto ovat suuressa roolissa useimmissa kertomuksissa.
Paras jaksoista taitaa olla ensimmäisenä nähtävä Ultimate Sacrifice, jossa maaseudulle muuttaneen city-perheen naapureina asuu koko ajan lemmikkieläimiä silittävä ja hellivä kultti. Syynä on lähimetsästä löytyvä uhrikivi, jonka kerrotaan tuovan sitä suuremmat rikkaudet, mitä rakkaamman elävän olion sen päällä uhraa.
Jakso onnistuu olemaan hetkittäin karmiva ja myös naurattamaan ääneen perheen äidin saadessa salaisuuden selville. Hän ei halua asua landella, eikä eläinten listiminen ole naiselle ongelma.
Myös kolmas jakso nimeltään Bad Writer toimii vallan hyvin. Siinä kirjoituskurssille osallistuva nuori nainen saa huomata, että koko hänen elämänsä onkin vain erittäin kieroutuneen yksilön mielikuvituksen tuotetta, joka muuttuu todeksi pervon rustatessa sen paperille.
Neljäs jakso nimeltään Lab Rats on puolestaan sarjan kehnoin, sillä se luottaa aivan liikaa dialogiin, joka ei todellakaan ole teoksen tai sen näyttelijöiden vahvoja puolia. Bloodride toimii sitä paremmin, mitä pöhkömpiä sen alkuasetelma ja yllätyskäänne ovat sekä mitä enemmän mustaa huumoria ja gorea on tarjolla.
Bloodride soveltuu parhaiten putkeen tuijotettavaksi. Kauhusarja on rehellistä hömppää, joka on tarkoitettu vain aivojen nollaamiseen. Lyhyiden jaksojen kertomukset eroavat silti sen verran paljon toisistaan, että mielenkiinto pysyy yllä. Musta huumori on mukavan sairasta ja saa nauramaan ääneen useamman kerran.
Bloodriden kieroutuneet tarinat on äkkiä katsottu, mutta jos ensimmäinen jakso ei innosta, niin suosittelen lopettamaan siihen. Avausjaksoa parempaa tämä kauhuantologiasarja ei tarjoa.
Bloodride sai ensi-iltansa Netflixissä 13. maaliskuuta.
