Arvostelu: Netflixin Mindhunter-sarjamurhaajasarja on taattua David Fincher -laatua

14.10.2017 14:36 Aki Lehti

 

Mindhunter on kuin Mad Men sairaan yököttävillä hahmoilla.

Seven– ja Fight Club -elokuvista edelleen parhaiten tunnettu David Fincher on ollut jo vuosia ohjaajana asemassa, jossa hän saa ja voi tehdä muiden rahoilla melkeinpä mitä huvittaa. Netflixin ensimmäinen alkuperäissarja, vuoden 2013 House of Cards oli Fincherin käsialaa, jonka ensimmäiseen tuotantokauteen striimauspalvelu käytti hurjat 100 miljoonaa dollaria. Tarkkoja katsojalukuja Netflix ei edelleenkään paljasta, mutta poliittisen draaman muotoon muokattu kertomus vallasta, sen himosta ja väärinkäytöstä on ollut ilmeisen suosittu, sillä nyt Netflix tarjoaa toisen Fincherin käsialaa olevan sarjan, jonka budjettia ei ole kerrottu, mutta lopputuloksen perusteella myös Mindhunter on kustantanut sievoisen summan, vaikka siinä ei nähdäkään niin nimekkäitä näyttelijöitä kuin House of Cardissa.

1970-luvun lopulle sijoittuvan kertomuksen lavasteet ja vaatetus ovat jo yksinään niin viimeisen päälle tehtyjä aidon oloisia, että pelkästään niihin on takuulla saatu tuhlattua aimo tukku dollareita. Netflix on myös jo tässä vaiheessa tilannut toisen tuotantokauden, joten heidän luottonsa Fincheriin on melkoinen.

Hieman yllättäen Mindhunter on hetkittäin myös hauska, mutta suurimman osan ajasta karmiva, kuten sarjamurhaajista, heidän motivaatioistaan, mielensä liikkeistä ja perimmäisistä syistä teoilleen kertovan sarjan kuuluukin olla. Se perustuu Mark Olshakerin ja John E. Douglasin Mind Hunter: Inside The FBI’s Elite Serial Crime Unit -kirjaan. FBI-agentti Douglas oli ehdottamasti aikaansa edellä, yhdistäen profiloinnin rikostutkimukseen, yrittäen ja onnistuen ymmärtämään sarjamurhaajia.

Douglasin metodeita käytetään edelleen tänäkin päivänä ja ne ovat taatusti kaikille psykologisia rikoselokuvia ja -sarjoja katsoneille tuttuja. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Hannibal-sarja ja sen päähenkilö Will Graham tai tietyissä tapauksissa myös The X-Filesin agentti Mulder.

Mindhunter-sarjassa ei kuitenkaan nähdä hahmoa nimeltä John Douglas, mutta se ei haittaa. Jonathan Groffin näyttelemän päähenkilö Holden Fordin taustat ovat erilaiset, mutta muuten hän on kuin Douglas.

The Road -elokuvan käsikirjoittaja Joe Penhall on tehnyt taitavaa työtä muokatessaan kirjan tv-sarjaksi. Hän on selvästi jättänyt ohjaajalle sopivasti tilaa tehdä Mindhunterista haluamansa näköinen ja ainakin pari ensimmäistä jaksoa ovat niin Fincheriä kuin olla ja voi, tuoden mieleen miehen tuotannosta Zodiacin ja Sevenin.

FBI-agentti Holden Ford on nuori tulokas, joten tietysti hän tarvitsee partnerikseen vanhemman ja kyynisemmän kollegan. Holt McCallany esittää Bill Tenchiä, joka vähitellen innostuu Fordin ideasta jututtaa jo tuomittuja ja vangittuja Yhdysvaltain sairaimpia sarjamurhaajia, kuten nekrofiili Edmund Kemperiä, joka murhasi lukuisia naisia ja myös äitinsä ja isovanhempansa, tehden ruumiiden kanssa asiota joita en halua tähän edes kirjoittaa.

Vuonna 1979 murhaajien haastattelu ja profilointi oli jotain uutta, sillä viranomaiset keskittyivät vain saamaan pahikset kiinni ja lukkojen taakse, mutta agenttiparivaljakon ideana on ymmärtää psyykkisesti sairaita, ja yrittää ehkäistä mahdollisia murhanhimoisia henkilöitä toteuttamasta mielessä pyöriviä ideoitaan.

Groffinin ja McCallanyn välillä on aitoa kemiaa, ja erikoismaininnan ansaitsee Kemperiä esittävä Cameron Britton, joka näyttää ja kuulostaa aivan samalta kuin oikea murhaaja.

Kaksi katsomaamme jaksoa tarjoavat loputtomati Fincherin tavaremerkkejä, kuten kauniita steadicam-ajoja. Äklöttävistä teoista puhutaan enemmän kuin niitä näytetään ja se on vain hyvä asia, sillä kamaluuksien jättäminen katsojan kuviteltavaksi saa ne tuntumaan vielä karmivimmilta.

Mindhunterin kaksi ensimmäistä jaksoa ovat lähes pelkästään dialogia, joka näppäryydestään huolimatta kuulostaa luontevalta ja aidolta. Holdenissa on hahmona jotain samaa kuin tutkimissaan murhaajissa, mutta sitä ei korosteta liikaa, vaikka yhteys mieleltään sairaisiin ihmiseen löytyykin juuri tätä kautta.

Mindhunter on hieman kuin Mad Men -sarja, jos sen keskiössä olisivat murhaajat. Periodidraamassa on myös ripaus True Detectiveä, mutta eniten se muistuttaa Fincherin omia sairaista ihmisistä kertovia elokuvia. Kaksi ensimmäistä jaksoa ovat vasta kertomuksen käynnistelyä, ja esimerkiksi Fringe-scifi-sarjasta tutun Anna Torvin esittämä kolmas päähenkilö, psykologi Wendy Carr tulee mukaan vasta kolmannessa jaksossa.

Joku joka ehti jo katsoa Mindhunterin kaikki kymmenen jaksoa totesi sosiaalisessa mediassa, että sarja vain paranee loppua kohti. Jos näin on ja tulevat jaksot ovat vielä kahta ensimmäistä loistavampia, niin Mindhunter on hyvin todennäköisesti ainakin tämän vuoden paras rikossarja.