Arvostelu: Overlord on natsizombeineen yllättävän hyvä kauhu- ja sotaelokuvan hybridi

Overlord esittelee Normandian maihinnousun turhan vähälle huomiolle jääneen joukkion, eli natsizombit.

Ensi-ilta: 9.11.2018. / Alkuperäisnimi: Overlord / Ohjaus: Julius Avery / Käsikirjoitus: Billy Ray & Mark L. Smith / Pääosissa: Wyatt Russell, Bokeem Woodbine & Pilou Asbæk / Pituus: 110 minuuttia / Ikäraja: K16

Natseja, natsien kahjoja kokeita, okkultismia, jotain yliluonnollista, zombeja, haave kuolemattomista koostuvasta natsiarmeijasta ja niin edelleen. Overlord kuulostaa yhteen lauseeseen tiivistettynä pikkubudjetin genre-elokuvalta, mutta on kaikkea muuta. Se on noin 40 miljoonan dollarin budjetilla ammattimaisesti tehty Hollywood-tuotanto, joka ei oikeastaan tuo zombi-genreen mitään uutta, mutta on silti mukavan omaperäinen aikana, jolloin elävistä kuolleista on saanut jo väkisinkin yliannostuksen.

Overlord voi olla modernilla tekniikalla ja tehosteilla toteutettu elokuva, mutta sen perusasetelma on tahallisen tunkkainen tuulahdus kaukaa menneestä. Jos kaikille ei ole jo tullut selväksi, että natsit eivät olleet kovin kivoja kavereita, niin Overlord todellakin varmistaa sen – toisessa maailmansodassa vastakkain olivat hyvikset ja pahikset. Pahisten puolella ei ole ainuttakaan hahmoa, joka muistuttaisi edes etäisesti ihmistä, sillä kaikki natsit ovat sieluttomia, empatiaan kykenemättömiä hirviöitä, jotka nauttivat muiden tuskasta ja tappamisesta sekä raiskaamisesta ja kiduttamisesta.

Korkeajännitys-asetelma on itse asiassa ihan hyvä ratkaisu elokuvaan, jonka juonikuvio on näin mukavan pöhkö. Overlordin ei tarvitsekaan olla mikään tutkielma ihmisyydestä, vaan vain viihdyttää vajaan parin tunnin ajan.

Ohjaajana on suht tuntematon australialaisjamppa nimeltään Julius Avery, joka taitaa tykätä videopeleistä, sillä sellaista elokuva hetkittäin muistuttaa. Tuottajana on J.J. Abrams, jonka osuus on tainnut olla aika suuri, sillä hänen tavaramerkkejään on mukana useita.

Overlordin simppelisssä stoorissa ryhmä amerikkalaissotilaita pudotetaan laskuvarjoilla vihollislinjojen taakse pieneen ranskalaiskylään vain muutamaa tuntia ennen Normandian maihinnousua. Heidän tehtävänään on tuhota paikallisessa kirkossa sijaitseva komentokeskus. Porukkaa kuljettava kone ammutaan alas ja vain kourallinen sotilaista selviää, laskeutuen läheiseen metsään. Jo siellä tulee selväksi että paikka kuhisee natseja, mutta onneksi paikallinen nuori nainen Chloe (Mathilde Ollivier) suostuu auttamaan.

Henkiin jääneet ovat tietysti ne sotaelokuvien kliseisimmät perushahmot. Sotamies Boyce (Jovan Adepo) on aivan liian kiltti ja ryhmän moraalinen kompassi. Korpraali Ford (Wyatt Russell) on se kova jätkä, joka on selvinnyt ties mistä ja aikoo pysyä nytkin hengissä, vaikka tärkeintä hänelle on tietysti vain noudattaa ohjeita ja onnistua tehtävässä. Mukana on luonnollisesti myös sotavalokuvaaja, joka on lähinnä vain tiellä ja joukon koomikko. Hän ei osaa olla hiljaa, vaan yrittää vitsailla jatkuvasti rasittavalla nasaaliäänellään.

Porukka piiloutuu Chloen taloon suunnittelemaan kuinka toteuttaa tehtävänsä, joka vaikuttaa mahdottomalta vain muutaman miehen voimin. Nuori nainen, hänen pikkuveljensä ja sairas vanha äitinsä saavat pitää henkensä, koska Chloe on pakotettu sopimukseen Dr. Wafnerin (Pilou Asbæk) kanssa. Katsojalle tulee heti selväksi, että Wafner on kunnon kusipääpahis, natsi joka raiskaa huvikseen naisia. Elokuvan edetessä mies osoittautuu vielä ilkeämmäksi sälliksi, mutta vasta kun teos muuttuu sotaelokuvasta kauhupätkäksi.

Boyce-nössö päätyy ruumiita kuljettavan auton kyydissä kirkon kellarissa sijaitsevaan tukikohtaan, joka onkin jotain aivan muuta kuin pelkkä komentokeskus. Wafner yrittää kehittää siellä seerumia ja supersotilaita, joita on melkein mahdotonta tappaa.

Irtopäät puhuvat ja anelevat armoa ja omituisessa liejussa lilluu paloja ihmisistä, jotka ovat edelleen hengissä. Natsinperkeleet käyttävät siis ranskalaiskylän asukkaita koekaniineina yrittäessään luoda elävistä kuolleista koostuvaa armeijaa.

Overlordilla kestää vähän turhan pitkään ennen kuin ihmiskokeet ja yliluonnolliset voimat nousevat pääosaan. J.J. Abramsin kädenjälki näkyy erityisesti siinä, että elokuva esittää kiepautuksen tavallisesta sotaleffasta kauhun puolelle jonkin sortin yllätyksensä, vaikka juonenkäänne tulee enemmän kuin selväksi jo mainoskampanjasta.

Ohjaaja Julius Avery ei ole tätä ennen tehnyt kuin yhden täyspitkän elokuvan, mutta hän hallitsee hommansa oikein hyvin, eli tekee siis pätevää jälkeä, jossa ei ole mitään omaa, vaan juuri sellaista kuin rahamiehet haluavatkin. Se on hieman harmi, sillä elokuvan premissi on kuitenkin sen verran sekopäinen, että toteutuksessa olisi voinut ottaa riskejä.

Näyttelijöillä ei ole Overlordissa niin merkitystä, sillä suunnilleen kuka tahansa pystyisi esittämään näitä yhden idean hahmoja. Asbæk Wafner-pahiksena vaikuttaa olevan ainoa jolla on ollut kuvauksissa hauskaa, sillä hän vetää ilkiöroolinsa niin överiksi että naurattaa, varsinkin loppua kohden, jota en tietenkään tässä spoilaa. Adepo Boycen roolissa on ihan ok, varsinkin kohdatessaan zombikammotukset ensimmäistä kertaa.

Wyatt ”Kurtin poika” Russell tekee parhaan roolinsa tähän mennessä. Se ei paljoa vaadi, sillä mies on ollut aivan kammottavan huono jokaisessa elokuvassa ja tv-sarjassa, jossa olen hänet nähnyt. Hyvä suoritus tarkoittaa Russellin kohdalla sitä, että hän ei tällä kertaa pilaa koko tekelettä kamalalla näyttelemisellään. Asiaan vaikuttaa varmasti se, että kovishahmo on vähäsanainen mies, jonka roolissa lahjatonkin näyttelijä voi näköjään onnistua.

Overlord ottaa itsensä aivan loppua lukuun ottamatta vähän turhan tosissaan, mutta on silti toimivaa viihdettä. Leffan kestosta voisi aivan hyvin heivata ainakin vartin verran mäkeen, ja kauhuelementit esitellä aiemmin, mutta eläviin kuolleisiin keskittyvistä tuoreemmista tekeleistä elokuva on ehdottomasti paremmasta päästä.

OVERLORD

”Sota- ja kauhuelokuvan risteytys Overlord natsizombeineen on yllättävän hyvää valtavirran viihdettä”