Arvostelu Putoamisen anatomia on viiden tähden elokuva, joka on pakko nähdä

Anatomy of a Fall eli Putoamisen anatomia on alkuvuoden toinen mestariteos.

Ensi-ilta: 9.2.2024
Alkuperäisnimi: Anatomie d’une chute
Ohjaus: Justine Triet
Käsikirjoitus: Justine Triet & Arthur Harari
Pääosissa: Sandra Hüller, Swann Arlaud & Milo Machado Graner
Pituus: 151 minuuttia
Ikäraja: K12

Justine Trietin paremmin Anatomy of a Fall -nimellä tunnettu Putoamisen anatomia voitti täysin syystä Cannesin elokuvajuhlien Kultaisen palmun ja on viiden Oscarin ehdokas. Putoamisen anatomia ja Cannesissa toiseksi parhaana elokuvana palkittu, vasta reilu viikko sitten Suomeen saapunut The Zone of Interest ovat molemmat viiden tähden mestariteoksia. Elokuvia yhdistää myös se, että molempien pääosan näyttelee Sandra Hüller.

Putoamisen anatomia on hitchcockmainen trilleri, oikeussalidraama ja paljon muuta. Leffa muistuttaa osittain myös Billy Wilderin Todistaja – Witness for the Prosecution -klassikkoa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Triet ei ole kiinnostunut niinkään syyllisyydestä tai syyttömyydestä rikokseen, vaan eri kokoisista valheista joita kerromme toisillemme ja itsellemme.

Putoamisen anatomia on ranskalaiselokuva, mutta siinä puhutaan pääosin englantia. Kielivalinta on harkittu tehokeino, liittyen nimen omaan uskottavaan valehteluun.

Hüller esittää saksalaissyntyistä Sandraa, joka on menestynyt kirjailija. Lontoossa vietettyjen vuosien jälkeen hän asuu Ranskan Alpeilla yhdessä ranskalaismiehensä Samuelin (Samuel Theis) kanssa, joka haluaa myös elättää itsensä kirjoittamalla. Tyhjän paperin kammosta kärsivä mies yrittää osallistua perheen kuluihin remontoimalla osan heidän talostaan Airbnb-kämpäksi.

Kuva: Future Film

Pitkä ja aito suhde

Avioliitossa ei ole kaikki hyvin, mikä tehdään erittäin selväksi heti elokuvan alussa. Samuel remontoi paukuttaen ja mekastaen ullakolla samaan aikaan kun Sandra yrittää antaa haastattelua. Mies huudattaa myös aivan liian lujalla kamalaa cover-versiota 50 Centin P.I.M.P. -biisistä. Haastis täytyy keskeyttää.

Kyllästynyt Sandra yrittää ottaa nokoset, ja perheen poika Daniel (Milo Machado Graner) lähtee Snoop-koiran kanssa lenkille. Bordercollie auttaa onnettomuuden seurauksena melkein täysin sokeutunutta poikaa arkiaskareissa. Kaksikko löytää kotiin palatessaan Samuel-isän kuolleena lumihangesta. Polveileva kertomus kietoutuu kuolemantapauksen ympärille, vaikkei totuus olekaan tärkein asia. Leffan pakottaa katsojan pohtimaan syytä tapahtuneeseen.

Tappoiko masentuneen oloinen isä itsensä, tipahtiko hän ullakolta vahingossa vai työnnettiinkö hänet alas?

Ohjaaja Triet jättää vaimon mahdollisen syyllisyyden katsojan päätettäväksi. Sandra kuitenkin pidätetään saman tien epäiltynä murhasta.

Kuva: © Future Film

Hypnoottista katsottavaa

Asianajajaksi päätyy vanha tuttu. Swann Arlaud näyttelee taitavasti Vincent -lakimiehen vaikean roolin, joka on ihastunut asiakkaaseensa. Asianajajan mielestä paras puolustus on vakuuttaa oikeus siitä, että Samuel-isä tappoi itsensä, vaikkei se ehkä olekaan totta. Lakimies painottaa Sandralle ja samalle katsojalle, ettei mahdollisella syyllisyydellä ole merkitystä. Sandra joutuu valehtelemaan oikeudessa.

Ohjaaja Triet laittaa hahmot todistamaan vakuuttavasti omien totuuksiensa puolesta. Monen epäluotettavan kertojan näkökulmasta kerrottu tarina on hypnootista katsottavaa, kaikkien näyttelijöiden tehdessä lähes täydellistä työtä. Oli Sandra syyllinen tai ei, niin katsoja asettuu hänen puolelleen valheista huolimatta.

Oikeusjuttua mutkistaa se, että tuomari haluaa tapauksen käsiteltävän ranskaksi. Sitä Sandra ei hallitse läheskään niin hyvin kuin englantia tai äidinkieltään saksaa. Kielimuurin hankaluuden hahmolle voi huomata vain Hüllerin mikroeleistä. Uskomattoman hienon roolin tekevä näyttelijä vakuuttaa katsojan siitä, että Sandra onnistuu uskottelemaan itselleen tekevänsä oikein. Muuri pysyy pystyssä, jopa siinä vaiheessa kun yhdeksi päätodistajista päätyy perheen poika Daniel.

Kuva: © Future Film

Syytettynä muustakin kuin murhasta

Trietin mainio käsikirjoitus esittelee pitkäaikaista ihmissuhdetta täysin aidon oloisesti. Lukuisten takaumien avulla etenevä leffa tarjoaa esimerkiksi realistisimman riitelykohtauksen todella pitkään aikaan. Edellisen kerran aviopari otti yhtä vakuuttavasti yhteen Richard Linklaterin Before-trilogian viimeissä osassa Rakkautta ennen keskiyötä vuonna 2013.

Ohjaaja esittelee Sandran myös naisena, joka ei vahvasta ulkokuorestaan ja tapahtuneiden vääristelystä huolimatta pelkää tunnustaa muita väärintekemisiään tai heikkouksiaan. Sukupuolestaan johtuen päähenkilö ei vaikuta saavan kovin helposti anteeksi esimerkiksi syrjähyppyjään toisten naisten kanssa. Myös se, ettei hän ole täydellinen äiti lasketaan jonkin sortin synniksi.

Todistajien vaihtuessa aitiossa myös elokuvaaja Simon Beaufils’n tyyli muuttuu. Komeat kompositiot korvaa hektisempi leikkaus. Myös takaumien tyyli vaihtuu sen mukaan, kuka puhuu omaa totuuttaan julki. Triet asettelee Beaufils’n kameran useaan otteeseen tarkkailemaan maailmaa Danielin olan yli. Poikaa käy väkisinkin sääliksi.

Kuva: © Future Film

Ei yllätysjuonenkäänteitä

Hüllerin kehonkielestä ja pienistä eleistä löytyy kadehdittava määrä ylitsepursuavaa itseluottamusta, mutta myös haavoittuvuutta. Murhan lisäksi syytteisiin lasketaan menestys ja älykkyys. Päähenkilö on myös sinut seksuaalisuutensa kanssa. Siitäkin nainen joutaa näköjään tuomiolle.

Putoamisen anatomia ei sisällä järisyttäviä yllätyskäänteitä, kuten oikeussalidraamoissa usein on tapana. Hetkessä ohi hujahtava kahden ja puolen tunnin kokemus tarjoaa vain yhden kulman takaa tulevan yllätyksen, joka aukeni vasta pidemmän pohdinnan jälkeen. Enemmän tai vähemmän epäluotettavien kertojahahmojen elokuvan päähenkilö onkin mielestäni Daniel-poika.

Kehut ansaitsee myös Snoop-koiraa esittävä Messi, joka palkittiin Cannesin Palm Dog -palkinnolla. Märkänenänäyttelijälle jäi toiseksi jopa Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet -elokuvan Alma-koiruus. Putoamisen anatomian yhdysvaltalainen jakelija mainosti leffaa medialle mahdollisuudella haastatella kehuttua karvaturria. Muropaketin haastattelupyyntö ei harmi kyllä mennyt läpi.

PUTOAMISEN ANATOMIA

”Kaksi ja puoli tuntia pitkässä Cannesin pääpalkinnon voittaneessa elokuvassa ei ole sekuntiakaan liikaa. Putoamisen anatomia on pakollista katsottavaa kaikille elokuvaharrastajille.”