Arvostelu: Uudessa The Grudgessa on kaikki ainekset hyvään kauhuleffaan – mutta ohjaaja ei ole päässyt kunnolla irti
Neljäs yhdysvaltalainen Kauna-elokuva ei anna omaperäisen ohjaajan tehdä töitään kunnolla, vaan tyytyy mahdollisimman kliseiseen jump scare -säikyttelyyn.
Ensi-ilta: 10.01.2020
Alkuperäisnimi: The Grudge
Ohjaus: Nicolas Pesce
Käsikirjoitus: Jeff Buhler, Nicolas Pesce
Pääosissa: Lin Shaye, John Cho, Demián Bichir, Andrea Riseborough, Betty Gilpin, William Sadler & Jacki Weaver
Pituus: 94 minuuttia
Ikäraja: K16
Kuten pari päivää sitten julkaistussa jutussamme kerroimme, niin The Grudge – Kauna -elokuvan arviot sai julkaista studion vaatimuksesta vasta tänään Suomen enskaripäivänä, vaikka kauhusarjan tuorein teos saapui Yhdysvaltain lisäksi teatttereihin vaikka kuinka monessa maassa jo viikko sitten. Arvostelujen paikallinen panttaaminen tarkoitti taas sitä mitä oletimmekin – Kauna on ihan Kuona(a).
Uuden The Grudgen kässärin pohjalta olisi melko todennäköisesti saanut tehtyä paljon paremmankin elokuvan, josta nähdään muutama nopea vilahdus ensimmäisen puolen tunnin aikana. Toisena käsikirjoittajana ja ohjaajana toimii vuonna 2016 kauniin karmealla Eyes of my Mother -art house -kauhuleffallaan debytoinyt Nicolas Pesce.
Vastaavaa tunnelmaa ei The Grudgesta löydy, vaikka ohjaaja tuntuu aluksi yrittäneen tehdä edes hieman itsensä näköisen elokuvan. Pesce tuntuu kuitenkin luovuttaneen hyvin pian ja lopputuloksena on turruttavan huonoa nykykauhua. Kaikesta huomaa että viimeinen sana ei todellakaan ole ollut ohjaajalla vaan studiolla. Niinpä saamme katsoa jälleen kerran uudestaan tutun The Grudge -elokuvan, joka eroaa aiemmista oikeastaan vain siinä, että nyt mukana on aivan liikaa jump scare -säikyttelyjä.
Tämänkin Kaunan rakenne on samanlainen kuin Takashi Shimizun alkuperäisessä japanilaisessa Ju-On -leffassa. Maatuskamaisesta teoksesta löytyy aina uusia kerroksia tarinan edetessä, lisää ja lisää murhatapauksia ja kamaluuksia, jotka kaikki linkittyvät toisiinsa.
Andrea Riseborough esittää etsivä Muldonia, jonka aviomies on hiljaittain kuollut. Hän muuttaa pikkukaupunkiin nuoren poikansa kanssa ja saa tutkittavakseen uuden partnerinsa kanssa murhan, johon liittyy aiemmista elokuvista tuttu kirous. Muldoon päätyy tietysti itsekin häijyläisten vainoamaksi tajutessaan asioiden yliluonnollisen puolen.
The Grudge ei ole esiosa, reboot tai jatko-osa, vaan sidequel. Se ei ole sama asia kuin spin-off, mutta joku minua fiksumpi voisi keksiä termille kunnon suomennuksen. Sivuosa-sana tarkoittaa jo jotain aivan muuta. Leffa linkittyy aiempiin elokuviin siten, että se näyttää minne muualle niissä nähty kirous leviää samaan aikaan.
Ei-kronologinen rakenne toimii, etsivän tutkimusten paljastaessa yhä uusia yliluonnollisia väkivallantekoja ja murhia. The Grudge on oikeastaan kuin kolme toisiinsa kietoutuvaa lyhytelokuvaa, joissa yhden ihmisen sairaat verityöt onnistuvat pilaamaan lukuisten muiden elämät vielä vuosia myöhemmin.
Elokuva ei anna armoa, vaan se on julmetun synkkä, täynnä pelkkää epätoivoa ja toinen toistaan kammottavampia ihmiskohtaloita. Se on kaikkea muuta kuin hauska kauhuelokuva, joka ei harmittavasti käytä tarjolla olevia mahdollisuuksia oikein lainkaan hyväkseen.
Yliluonnollisen piinaamiksi päätyvät hahmot ovat liiankin tuttuja oikeasta elämästä. He näyttävät suunnilleen samalta kuin tappavaa tautia sairastavat. Yksi on kuin viimeisillään oleva syöpäpotilas ja toinen muistisairauden myötä aivan eri ihmiseksi muuttunut. Tätä aspektia ei kuitenkaan korosteta oikeastaan lainkaan, vaikka se tarjoaisi elokuvalle mahdollisuuden olla peruskuonan sijaan oikeasti ahdistava ja pelottava.
Vaikka ohjaaja Pesceä ei ole päästetty näyttämään taitojaan, niin näyttelijät yrittävät pelastaa sen mitä pelastettavissa on. Riseborough’n ohella esimerkiksi John Chow, Betty Gilpin, Lin Shaye, Frankie Faison, Lin Shaye ja Jacki Weaver yrittävät parhaansa.
Monet elokuvan kammotuksista, veriroiskeista, goresta ja muista erikoistehosteista on tehty vanhan koulukunnan tekniikalla, joka on aina positiivinen asia. Gorea on mukana kiitettävän paljon, ehkä jopa liikaa muille kuin kovimmille kauhufaneille.
Japanissa Ju-On-franchise sisältää jo muun muassa yhdeksän elokuvaa, sarjiksia, kirjoja ja videopelin. Uusi The Grudge tuskin jää sarjan viimeiseksi yhdysvaltalaiseksi elokuvaksi. Seuraavalla kerralla massimiehet ja studio voisivat antaa ohjaajan tehdä työnsä rauhassa, sillä tämäkin The Grudge olisi voinut olla oikeasti hyvä kauhuelokuva.
THE GRUDGE
”Mahdollisuuksia olisi vaikka mihin, mutta The Grudge on vain ärsyttävän tylsä.”
