Arvostelu Thor: Love and Thunder on hyvää perus-Marvelia, mutta Taika Waititin huumori on alkanut löystyä

Thor: Love and Thunder on Taika Waititin ohjaama, vauhdikas ja viihdyttävä Marvel-seikkailu, jossa Chris Hemsworthin Thor saa avukseen Natalie Portmanin esittämän Mighty Thorin.

Ensi-ilta: 6.7.2022
Alkuperäisnimi: Thor: Love and Thunder
Ohjaus: Taika Waititi
Käsikirjoitus: Taika Waititi & Jennifer Kaytin Robinson
Pääosissa: Chris Hemsworth, Natalie Portman, Tessa Thompson, Christian Bale & Taika Waititi
Pituus: 119 minuuttia
Ikäraja: K12

Mainion What We Do in the Shadows -mokumenttinsa jälkeen uusiseelantilainen Taika Waititi on rynnistänyt Hollywoodin suurnimeksi todellisella rytinällä. Kolmannen Thor-elokuvan ohjaajana hän uudisti hieman jäykäksi jätettyä hahmoa huomattavasti humoristisempaan suuntaan ja teki Thor: Ragnarokista yhden parhaista MCU-elokuvista.

Thor: Love and Thunderissa Waititi on ottanut hoitaakseen ohjaajan pestin lisäksi myös käsikirjoituksen, yhdessä Jennifer Kaytin Robinsonin kanssa. Neljännessä Thorissa on paljon tuttua Waititia: äkkiväärää huumoria ja lämminhenkisiä mutta silti maanläheisenä pidettyjä hetkiä. Ajoittain Waititin itseään korostava huumori on kuitenkin alkanut kääntyä itseään vastaan, mikä oli nähtävissä jo muun muassa merirosvosarjassa Our Flag Means Death.

Esimerkiksi Waititin itsensä esittämä Korg alkaa Thor: Love and Thunderissa lähennellä jo Jar Jar Binksin ärsyttävyyslukemia.

Chris Hemsworthin ansiokkaasti esittämä Thor on erinomainen sekä hauskana että vakavana versiona, mutta “Tyhmä-Thor” silittää ilkeästi vastakarvaan. Kyseessä on kuitenkin ikivanha jumalhahmo, jonka esittäminen huumorimielessä tyhmänä on valtavassa ristiriidassa kokonaisuuden kanssa. Hahmo voi olla hauska myös ihan normaalina itsenään ilman, että siitä tehdään tyhmä – etenkin kun heti seuraava kohtaus saattaa todistaa taas jotain aivan muuta.

Söpö esimerkki toimivasta huumorista on sankareiden aseille annettu, omistajaansa kytköksissä oleva persoonallisuus.

Thor: Love and Thunder kertoo itseään etsivästä ukkosenjumalasta, joka Thanos-sodan ja veljensä Lokin kuoleman jälkeen pohtii omaa paikkaansa universumissa. Elokuva on ensimmäinen Thor, missä Tom Hiddlestonin esittämä Loki ei ole mukana, mutta veljen perintö kulkee edelleen mukana vahvana.

Vapaa-aikanaan Thor pelastaa maailmoja yhdessä Guardians of the Galaxy -joukon kanssa, mutta tulee vetäistyksi takaisin maapallolle, kun turistikohteeksi muuttunutta Uutta Asgardia (joka kuninkaana johtaa Tessa Thompsonin Valkyrie) uhkaa salaperäinen Gorr (Christian Bale).

Gorrin lisäksi Thoria vastassa Uudessa Asgardissa on totaalisen muodonmuutoksen kokenut Jane Foster (Natalie Portman), joka heiluttaa Mjölnir-vasaraa Mighty Thorina. Ex-tyttöystävän näkeminen ja vieläpä tuossa muodossa keikauttaa Thorin sisäisen rauhan taas epätasapainoon. Yhdessä he lähtevät selvittämään, mikä Gorrilla on mielessään.

Thor: Love and Thunder on perushyvää Marvel-viihdettä. Se ei missään tapauksessa ole huono elokuva, mutta sitä ei voi myöskään mestariteokseksi kehua. Elokuva on tuttuun tapaan vauhdikas, värikäs ja hauska, ja soundtrackilla toimintaa vauhdittaa trailerissakin kuultu Guns N’ Roses, jolla on myös varsinaiseen tarinaan pieni, mutta herttainen ja ihmisten tasavertaisuutta korostava vaikutus.

Siinä on kuitenkin ristiriita synkemmän, aikuismaisemman “Gorr-puolen” ja lapsikatsojille suunnatun, suoraviivaisemman sankaritarinan välillä. Näin aikuisena katsojana K-12-ikärajan muottiin sullottuna tämän tyyppiset elokuvat alkavat helposti toistaa itseään ja niistä melkein kaipaisikin kahta eri versiota.

Elokuva alkaa visuaalisesti komealla ja vaikuttavalla kohtauksella, joka paljastaa katsojalle Gorrin syntytarinan. Värejä käytetään elokuvassa oivaltavalla tavalla. Thorin ja Janen yhteiskohtauksissa värit suorastaan hehkuvat, kun taas kohtauksissa Gorrin kanssa kaikki värit valuvat pois. Myös Janen tavallinen maailma on suhteellisen väritön, minkä vuoksi tämä visuaalinen tyylikeino elävöittää kerrontaa – punainen on elämän ja sankaruuden väri, harmaus merkitsee kuoleman läheisyyttä.

Thor: Love and Thunderin rivien välistä voi lukea myös uskontokritiikkiä. Elokuvan jumalat ovat pääasiassa itsekkäitä paskiaisia, jotka eivät välitä palvojistaan pätkän vertaa. Russell Crowen esittämä Zeus on tästä hyvä esimerkki.

Thor: Love and Thunder näyttää hyvältä (muutenkin kuin Hemsworthin äärimmilleen treenattua kehoa ihaillessaan – treenin vaikutuksista on todellakin otettu kaikki irti) ja siinä on paljon viehättävää huumoria. Kaikesta tästä huolimatta se tuntuu jokseenkin tasapaksulta ja loppukohtaus väkisin väännetyltä jatkoa ajatellen. Neljännen elokuvansa jälkeen Thor pääsee aloittamaan seuraavat tarinansa täysin uudenlaisesta asemasta, mutta matka tuohon tilanteeseen ei tunnu aivan luontevalta.

Hupaisana yksityiskohtana täytyy myös mainita, että elokuvan lasten rooleissa ovat työskennelleet niin Hemsworthin, Waititin kuin Balenkin lapset. Etenkin Hemswortheja nähdään useita, sillä mukana pikkurooleissa ovat kahden lapsen lisäksi myös veli Luke Hemsworth ja vaimo Elsa Pataky.

Lopputekstien aikana ja myös aivan lopputekstien jälkeen nähdään perinteiseen tapaan vielä yhdet lisäkohtaukset, joten leffateatterin penkissä kannattaa istua ihan kiltisti loppuun saakka.

THOR: LOVE AND THUNDER

”Thor: Love and Thunder on perushyvää ja tyylikkään näköistä Marvel-viihdettä Taika Waititilta ja Chris Hemsworthilta.”