Arvostelu: The Name of the Game on kurja kotimainen dokkari, jossa pelejä tehdään ryyppäämällä ja sekoilemalla – Housemarque olisi ansainnut parempaa

20.11.2018 20:00 | Tuukka Hämäläinen

Housemarque-studion kehutun Nex Machina -pelin kehityksestä kertova The Name of the Game tuodaan yllättäen teatterilevitykseen perjantaina. Haparoiva pelidokumentti kertoo pikemminkin kehittäjien kömmähdyksistä ja pelimarkkinoinnin haasteista, kuin pelien tekemisestä.


Ensi-ilta: 23.11.2018 / Alkuperäisnimi: The Name of the Game / Ohjaus: Paul J. Vogel, Jarno Elonen / Käsikirjoitus: Heikki Kareranta, Paul J. Vogel, Jarno Elonen/ Pääosissa: Harry Krueger, Mikael Haveri, Tommaso De Benetti, Ilari Kuittinen, Eugene Jarvis/ Pituus: 97 minuuttia / Ikäraja: Sallittu


Retrohenkinen räiskintäpeli Nex Machina ilmestyi viime vuonna, keräsi koko joukon kehuvia arvioita ja nappasi muutamia palkintojakin. Kotimaisen Housemarquen kehittämän pelin julkaisusta on kulunut jo puolitoista vuotta, eikä siitä muodostunut mitään kaupallista hittiä, mutta nyt pelin tekemisestä kertova dokumentti The Name of the Game saapuu kuitenkin teatterilevitykseen.

Valinta on tosiaan vähän erikoinen. Voin kuvitella, että pelidokkarilla olisi kysyntää kansainvälisellä tasolla, etenkin suoratoistopalveluissa, mutta sen tuominen elokuvateattereihin Suomessa tuntuu tuhoon tuomitulta idealta. Dokumentit ovat harvoin muutenkaan mitään kassamagneetteja, ja Housemarque on pitkästä historiastaan huolimatta suurelle yleisölle lähes tuntematon studio. Ei siis mikään Rovio, Supercell tai Remedy, joista kertovassa dokumentissa olisi enemmän järkeä.

The Name of the Gamea alettiin varmaankin alun perin tehdä siksi, että vuonna 2015 Housemarque ryhtyi yhteistyöhön legendaarisen pelikehittäjän Eugene Jarvisin kanssa. Jarvis tunnetaan klassisten arcade-pelien Defenderin (1981) ja Robotron: 2084:n (1982) luojana, joten ehkäpä tästä näkökulmasta tuntui mielekkäältä tehdä pitkä dokumentti juuri tästä projektista.

Ja kun sanon, että elokuva kertoo ”pelikehityksestä”, pitäisi oikeastaan sanoa, että se kertoo pelin markkinoinnista ja julkaisusta. Varinaista pelikehitystä elokuvassa nähdään äärimmäisen vähän. Sen sijaan valtaosa elokuvasta seurataan projektia johtavan Harry Kruegerin, markkinointijohtaja Mikael Haverin ja parin muun tekijän yrityksiä saada peli julkistettua ja rahoitettua.

Tämä on oikeastaan The Name of the Gamen pahin kömmähdys. Pelaajana ja pelitoimittajana olen todella kiinnostunut siitä, kuinka pelit syntyvät, mutta tätä puolta dokumentti valottaa erittäin huonosti.

Pahimmillaan tämä näkyy esimerkiksi kohtauksessa, jossa Nex Machinan osarahoittaja Sony ilmoittaa, ettei peli ole sillä tasolla, että sitä voisi julkistaa. Siinäpä pulma! Mitenhän kehittäjät tämän ratkaisevat? Uusia ideoita kenties tai uudenlainen visuaalinen toteutus? – No sehän ei katsojalle koskaan selviä, sillä pari kohtausta myöhemmin peliä ollaan kuin ollaankin julkistamassa PlayStation Experience -tapahtumassa,muutamaa kuukautta myöhemmin. Mitä tapahtui ja mitä kehittäjät oikeasti tekivät, se jää mysteeriksi.

Tuntuu siltä, etteivät dokumentin tekijät luota yleisöönsä, vaan pitävät huomion kehittäjissä, heidän palavereissaan ja promomatkoissaan siinä pelossa, etteivät katsojat kuitenkaan tajuaisi mitään pelien kehityksestä. Tai sitten Housemarque ei ole halunnut paljastaa tarkemmin luovaa prosessia. En voi tietää kummasta on kysymys, sillä minulla ei ole mitään tarkempaa tietoa studiosta tai sen toiminnasta. Tulkintani perustuu täysin elokuvaan.

Ääneen elokuvassa pääsevät ainoastaan Housemarquen muutamat johtohahmot ja Jarvis, joka muuten näyttää olleen mukana projektissa lähinnä yleisluontoisten Skype-puheluiden kautta. Huomattavaa on myös, että dokkaristit näyttävät enimmäkseen seuranneen tapahtumia sivusta, eikä elokuvaan ole tuotu yhtäkään ulkopuolista ääntä (paitsi parissa YouTube-videoilta lainatussa pätkässä). Aiheen puolesta dokkariin olisi voinut haastatella vaikka pelihistorian asiantuntijoita, kriitikoita tai itse pelaajia.

Se, mitä The Name of the Gamessa sitten enimmäkseen seurataan, ovat erilaiset keskustelut kokoushuoneissa ja hotelleissa, sekä kehittäjien erittäin kosteat illanvietot. Katsoja saa nähdä, kuinka studion PR-pomo dokaa erilaisissa ympäristöissä, eri puolilla maailmaa. Ja eihän se tietysti olisi suomalainen elokuva, jollei nähtäisi myös alastomia miehiä saunassa ja menossa uimaan perse paljaana.

Tässä kohtaa onkin hyvä paikka todeta, että The Name of the Game on myös sataprosenttinen sausage fest. Parin kuvitusotoksen perusteella Housemarquella näyttäisi olevan myös naispuolisia työntekijöitä, mutta yhtäkään naisääntä et kyllä tässä elokuvassa kuule (paitsi lainatussa videossa). Ohjaajat tai kehittäjät tai molemmat näyttävät olleen täysin sokeita luomalleen vaikutelmalle.

Ryypiskelyn ja palavereiden lisäksi huomio keskittyy Housemarquen talousongelmiin ja erilaisiin mokailuihin, joista paras ja pahin on tekijänoikeuslakiin törmäävä traileri, johon saatiin poltettua 20 000 euroa. Juuri ennen kuin lakimiehen lausunto asiasta saapuu studiolle, joka paikan höylänä esiintyvä PR-pomo uhoaa, kuinka hän on oikeasti lukenut tekijänoikeuslakia ja nyt pitäisi vaan ottaa riski. Hupsistaheijaa!

Ylimääräistä uhoa dokkarissa on muutenkin enemmän kuin kylliksi. ”Nyt tehdään parasta peliä ikinä”, kehittäjät hokevat kuin mantraa, ja on vaikea sanoa, uskovatko he siihen itsekään. Ja yhtä vaikea on sanoa, millainen peli on tulossa, koska projektin edistymisestä nähdään niin vähän.

Sähläämisen rinnalla The Name of the Game tulee sentään ohimennen käsitelleeksi pelialan ongelmallista crunch-kulttuuria, jossa pelien valmiiksi saaminen edellyttää epäinhimillistä puserrusta homman loppuvaiheessa. Ilmiöstä on tänä vuonna puhuttu esimerkiksi jättipeli Red Dead Redemption 2:n kohdalla, ja se nähdään yhtenä pelikehityksen suurista kipukohdista. The Name of the Game suhtautuu kuitenkin ylitöihin lähes kritiikittä – että tämmöistä se homma nyt vaan on, eiköhän oteta uusiksi!

Tavallaan paras ja yleisöä puhuttelevin kohtaus tulee jo elokuvan alkupuolella, kun yhteisövastaava Tommaso De Benetti esittelee kiinnostavaa ideaa pelin tarinaksi. Tästä juonteesta saa kuka tahansa kiinni, ja kehityskuviot voisivat avautua sen kautta. Mutta tosielämän tilanteessa kukaan ei kuitenkaan jaksa De Benettiä kuunnella, sillä Housemarquen huomio on toimivan arcade-räiskinnän tekemisessä. Heitä ei (dokkarin perusteella) kiinnosta paskan vertaa se, mihin räiskintä perustuu ja kuinka pelaaja motivoidaan taistelemaan pelimaailmassa. Myöhemmin De Benetti saa muuten potkut, kun rahat menevät liian tiukalle. Hupsista!

Tuntuu oikeasti vähän turhan tylyltä kirjoittaa näin kriittistä arviota kotimaisesta dokumentista, sillä totta kai toivon niin suomalaisille dokkareille kuin elokuville ylipäätäänkin enemmän huomiota ja katsojia. En kuitenkaan näe, miksi juuri kenenkään kannattaisi maksaa täyden leffalipun hintaa tästä sekasotkusta. Jos olet Housemarquen fani, ehkä elokuvalla on jotakin annettavaa sinulle, mutta sittenkin se olisi paremmin kotonaan suoratoistossa. Visuaalisestikin dokumentti on lähinnä ankea, eivätkä tuotantoarvot näy kuin alku- ja lopputekstien suunnittelussa.

Viime kädessä The Name of the Game onkin lähinnä luotaantyöntävä tekele. Se on pelimaailman vastine niille tympeille rockdokkareille, joissa musiikki jää taka-alalle ja keskiössä on rocktähtien vastuuton örveltäminen. Pelikehittäjistä yritetään muodostaa samanlaisia luovia staroja kuin rokkareista, minkä jo seikkailullinen julistekuva (jutun yllä) osoittaa, mutta tämä päätyy vain antamaan koko pelialasta epäammattimaisen kuvan. Eikä kenelläkään keskeisistä hahmoista sitä paitsi ole tarpeeksi karismaa kantamaan tällaista elokuvaa.

THE NAME OF THE GAME

”Pintapuolinen vilkaisu pelikehityksen kulisseihin, jolla ei ole oikein mitään sanottavaa.”

Keskustelu

8/10. Hieno, rehellinen ja viihdyttävä dokumentti yhden pelin tuotannosta – tai osasta tuotantoa.

Arvostelijan odotukset Housemarque-dokumentista vrt. yhdestä tuotannosta paistavat läpi ja pahasti.

Tämä video näytti mitä elämä tunnetussakin pelitalossa on.

…eikä tässä omasta mielestä kummoista sekoilua ollut.

Muropaketin uusimmat