Uusimmat

Drive-ohjaajalta tulee tv-sarja Viisikosta: ”Teen vihdoinkin jotain, mitä lapsenikin voivat katsoa”

Kuva: Scanbox

18.10.2023 17:30 Muropaketin toimitus

Nicolas Winding Refniä ei varsinaisesti tunneta koko perheen ohjaajana. Driven (2011) lisäksi hän on ohjannut  ääriväkivaltaisen elokuvan Only God Forgives (2013) (kuvassa).

Nicolas Winding Refn tunnetaan muun muassa ääriväkivaltaisista elokuvistaan Drive (2011), Only God Forgives (2013) ja The Neon Demon (2016). Deadlinen uutinen hänen tulevasta projektistaan kuulostaakin näiden valossa lähes hämmentävältä.

Winding Refn nimittäin puuhaa seuraavaksi tv-sarjaa, joka pohjautuu Enid Blytonin luomaan nuortenseikkailusarjaan Viisikko.

Huhun mukaan Warner Bros. halusi aikoinaan oikeudet Viisikkoon, mutta koska ei saanut niitä, teki oman Viisikkonsa Scooby Doossa, jolla Winding Refn kertoo olleen suuri vaikutus itseensä lukihäiriöstä kärsivänä lapsena.

“En kunnolla oppinut lukemaan kuin vasta 13-vuotiaana, joten televisio oli minulle iso juttu 8-vuotiaana kun muutin Yhdysvaltoihin. Scooby Doossa oli jotain sellaista, mikä taianomaisesti siirsi minut seikkailun maailmaan, joten tämä tuntuu kuin ympyrän sulkeutumiselta. Ja saan vihdoinkin tehdä jotain sellaista, mitä omat lapsenikin voivat oikeasti katsoa”, ohjaaja kertoo.

Enid Blyton kirjoitti vuodesta 1942 lähtien kaikkiaan 21 Viisikko-tarinaa, missä sisarukset Leo (engl. Julian), Anne ja Dick, heidän serkkunsa Pauli (engl. George) sekä koiransa Tim ratkaisevat arvoituksia Englannin maaseudulla – ja syövät eväitä.

Winding Refnin sarjassa lapsihahmoja esittävät Diaana Babnicova (Pauli), Elliot Rose (Leo), Kit Rakusen (Dick) ja Flora Jacoby Richardson (Anne). Aikuisrooleissa mukana nähdään muun muassa James Lance ja Jack Gleeson.