Uusimmat

HBO Max muuttui Maxiksi yllättävän sulavasti, mutta kaikilta ongelmilta ei vältytty

24.05.2023 07:34 Muropaketin toimitus

HBO Max -palvelun suuri muutos sujui yllättävän kivuttomasti, vaikka negatiivisista kokemuksista huudellaan somessa äänekkäästi.

Warner Bros. Discoveryn HBO Max -palvelu muuttui Yhdysvalloissa eilen tiistaina pelkäksi Maxiksi, eikä kaikki mennyt aivan putkeen. Uusi palvelu tarjoaa HBO Maxista tutun ohjelmiston lisäksi reippaasti enemmän sisältöä. Mukana on nyt myös Discovery+:n tarjonta.

Useammat tilaajat raportoivat ja valittivat somessa ongelmista uuden palvelun kanssa. Palvelu pyki, eivätkä kaikki pystyneet kirjautumaan sisään esimerkiksi selaimella, kännykkäsovelluksilla tai Samsungin tv-sovelluksilla.

Miljoonien asiakkaiden siirto uudelle alustalle ei voi olla täysin ongelmaton operaatio. Warner Bros. Discovery kertoikin tarkkailevansa asiakaspalautetta aktiivisesti lukuisista sijainneista käsin.

Downdetector-sivuston mukaan ongelmia oli kuitenkin suhteellisen vähän.

Kuten somessa yleensäkin, myös Max-lanseerauksessa negatiiviset kommentit jyräsivät positiiviset alleen.

Muropaketin rapakon toisella puolella asuvan avustajan mukaan uusi suoratoistopalvelu toimi täysin ilman ongelmia heti lanseerauksen jälkeen ainakin Samsungin televisiolla, Roku-suoratoistopalikalla, Nokian 8810 -boksilla ja android-puhelimella. Max rullaa itse asiassa huomattavasti edeltäjäänsä nopeammin.

Twitteristä löytyy huima määrä suoratoistopalvelua käsitteleviä kommentteja hashtagilla #Max. Yhden hauskimmista julkaisi yhdysvaltalainen Peacock-suoratoistojätti, joka naureskeli päivityksessään kilpailijalleen.

Eurooppaan ja Suomeeen Max-palvelu saapuu vasta ensi vuoden puolella.