Mark Wahlberg vihjasi lopettavansa näyttelijäuransa, eikä siihen mene välttämättä kovin kauaa

12.04.2022 07:24 Muropaketin toimitus

Mark Wahlberg haluaa viettää enemmän aikaa perheensä kanssa.

Mark Wahlberg promoaa ET:n haastattelussa tuoretta Father Stu -elokuvaansa, jonka kaltaisia leffoja hän haluaa tehdä enemmän. 50-vuotias Wahlberg vihjaa myös jäävänsä eläkkeelle näyttelijäntöistä.

– Tämä tuntuu uudelta luvulta elämässäni, elokuva jossa on sisältöä ja joka voi auttaa ihmisiä. Haluan tehdä lisää samankaltaisia projekteja, Wahlbeg sanoo.

– Eläkkeelle aion jäädä mieluummin ajoissa kuin liian myöhään, hän jatkaa.

Walhberg sanoo syyksi vaimonsa ja neljän lapsensa, joiden kanssa hän haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa.

Father Stu -elämäkertaelokuva kertoo Isä Stuart Longista, nyrkkeilijästä josta tuli pappi. Mukana on myös muun muassa Mel Gibson, joka esittää hahmon isää, sekä Tereza Ruiz hänen naisystävänään. Käsikirjoituksesta vastaa Gibsonin pitkäaikainen yhteistyökumppani Rosalind Ross, joka myös ohjaa elokuvan.

Father Stu tulee Yhdysvalloissa teattereihin huomenna 13. huhtikuuta. Sen mahdollisesta Suomen ensi-illasta ei ole vielä tietoa.