Uusimmat

Sivusto väittää Qualcommin huijanneen Snapdragon X Elite -testituloksissa – Qualcomm kiisti

Kuva: @ Qualcomm

26.04.2024 18:23 Muropaketin toimitus

Snapdragon X Elite -suorittimesta on kohistu maailmalla jo muutaman vuoden ajan, sillä sen on tarkoitus tehdä Windows on Arm -alustasta suositumpi, ja kenties jopa haastaa Intelin ja AMD:n ylivalta Windows-alustalla.

Snapdragon X Elitestä vuoti aiemmin Geekbench 6 – testituloksia, jotka antoivat rohkaisevan kuvan sen suorituskyvystä. Lisäksi Qualcomm on testannut suoritintaan itse.

Qualcommin mukaan X Elite oli parhaimmillaan kymmenen kertaa nopeampi tekoälysovellutuksissa. Qualcomm on myös esitellyt suorituskyvystä kertovia infografiikoita lehdistölle ainakin Snapdragon Summit -tapahtumassa.

Kärkkäänä sivustona tunnettu SemiAccure väitti nyt, että Qualcomm olisi antanut vääristellyn kuvan Snapdragon X Eliten suorituskyvystä. Väitteensä julkaisu perusti teollisuuden lähteisiinsä, joista yksi olisi Qualcommilta.

SemiAccurate väittää, ettei yksikään OEM-valmistaja ole pystynyt toistamaan Qualcommin mainostamia suorituskykytuloksia, ja että ne olisivat olleet todellisuudessa jopa puolet heikompia.

SemiAccuraten mukaan Qualcommin insinöörit syyttävät huonoista tuloksista Windowsin heikkoa Arm-optimointia sekä käytettyjen testilaitteiden huonoa jäähdytystä.

Väitetysti jäähdytyksen parantaminenkaan ei olisi kuitenkaan nostanut tuloksia kovinkaan lähelle Qualcommin esittämiä vertailuarvoja. SemiAccuraten mukaan yksi heidän lähteistään vertasi X Eliteä Intel Celeron -suorittimiin, jotka eivät ole kovinkaan suorituskykyisiä.

Qualcomm kiistää SemiAccuraten väitteet. Qualcommin edustaja kommentoi asiaa tietotekniikkajulkaisu Tom’s Hardwarelle seuraavasti: ”Seisomme suorituskykyyn liittyvien väitteidemme takana, ja olemme innoissamme siitä, että kuluttajat saavat pian käsiinsä Snapdragon X Elite- ja X Plus -laitteita.”

SemiAccuraten väitteitä ei ole vielä todennettu muiden tahojen toimesta. Snapdragon X Elite -suorittimia käyttäviä kannettavia tietokoneita on tulossa markkinoille mahdollisesti tänä kesänä.

LUE MYÖS: Nytkö murtuu Intelin ja AMD:n ylivalta Windowsissa? Snapdragon X Elite -suoritinta käyttäviä kannettavia julki