Uusimmat

Netflixin hittisarja sai jatkoa eilen, mutta nyt edessä on pitkä tauko – seuraavat jaksot julkaistaan vuonna 2026

Kuva © Netflix

14.06.2024 09:27 Muropaketin toimitus

Netflixin suosituimpiin sarjoihin kuuluvan Bridgertonin kolmas kausi julkaistiin kahdessa osassa touko- ja kesäkuussa. Lisää jaksoja ei ole ihan hetkeen tulossa.

Bridgertonin toisen ja kolmannen kauden välissä ehti kulua kaksi vuotta. Nyt Bridgertonin showrunner Jess Brownell on vahvistanut The Hollywood Reporterin haastattelussa, että neljännen kauden julkaisuun tulee väkisinkin kulumaan sama aika.

”Yritämme julkaista tuotantokausia nopeammin, mutta niiden kuvaaminen vie kahdeksan kuukautta ja leikkaaminen vie aikaa, ja sitten ne pitää vielä dubata eri kielille. Ja myös kirjoittaminen vie todella paljon aikaa myös, joten nyt tähän kaikkeen menee kaksi vuotta.”

Vaikka tuotantokoneistoa saataisiin rasvattua niin, että hommaa saataisiin hieman nopeutettua, ei lisää Bridgertonia ole luvassa siis parhaassakaan tapauksessa ennen vuotta 2026.

Bridgertonin kolmannen kauden viimeiset jaksot tulivat Netflixiin eilen ja sen myötä sarja palasi odotetusti TOP 10 -listan kärkeen.