Uusimmat

Netflixin kaikki uudet sarjat ja elokuvat viikolla 41/2022

10.10.2022 17:00 Muropaketin toimitus

Viikolla 41/2022 Netflixissä julkaistaan muun muassa Naomi Wattsin uusi jännityssarja The Watcher, animesarja Exception ja koko perheen fantasiaelokuva The Curse of Bridge Hollow.

Viikon uudet sarjat ja tuotantokaudet Netflixissä

The Cage, kausi 1 – 11. lokakuuta
Avioliittoneuvoja yrittää saada riitelevät asiakkaansa luopumaan avioeroaikeistaan samalla kun setvii oman rakkauselämänsä ongelmia.

The Watcher, kausi 1 – 13. lokakuuta
Pahaenteisiä kirjeitä, outoja naapureita ja pelottavia uhkauksia. Perhe muuttaa unelmiensa kotiin lähiössä mutta huomaakin perineensä painajaisen. Sarjan pääosissa Naomi Watts, Bobby Cannavale ja Jennifer Coolidge.

The Playlist, kausi 1 – 13. lokakuuta
Sarja esittää kuvitteellisen version siitä, kuinka ruotsalainen teknologiayrittäjä kumppaneineen mullistaa musiikkiteollisuuden luomalla laillisen striimauspalvelun.

Exception, kausi 1 – 13. lokakuuta
Kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuvassa anime-sarjassa ihmiset joutuvat jättämään Maan taakseen. 3D-printattuja asiantuntijoita lähetetään muokkaamaan uutta planeettaa ihmisille asuttavaan kuntoon.

Päästä meidät pimeydestä (Everything Calls for Salvation), kausi 1 – 14. lokakuuta
Herättyään Daniele huomaa joutuneensa ilman omaa suostumustaan psykiatriseen sairaalaan, jossa hän toisten potilaiden tuella opettelee taas elämään – ja rakastamaan.

Pyhä perhe (Holy Family), kausi 1 – 14. lokakuuta
Järkyttävää salaisuutta piilotteleva perhe aloittaa uuden elämän Madridissa, missä uudet suhteet mutkistavat suunnitelmia ja menneisyys palaa kummittelemaan.

Tummat perhoset (Black Butterflies), kausi 1 – 14. lokakuuta
Inspiraation puutteessa alakuloinen kirjailija lupaa kirjoittaa kuolevan miehen muistelmat – eikä aikaakaan, kun hänestä tulee osa tämän veren tahrimaa menneisyyttä.

Tulossa myös:

  • Spirit Rangers, kausi 1 – 10. lokakuuta
  • Belascoarán, kausi 1 – 12. lokakuuta
  • Easy-Bake Battle, kausi 1 – 12. lokakuuta
  • Wild Croc Territory, kausi 1 – 12. lokakuuta
  • Dead End: Paranormal Park, kausi 2 – 13. lokakuuta
  • Mismatched, kausi 2 – 14. lokakuuta

Viikon uudet elokuvat:

Jotain palkattua (Someone Borrowed) – 11. lokakuuta
Joustamaton poikamies haluaa toteuttaa äitinsä viimeisen toiveen ja pysyä tämän testamentissa, joten hän palkkaa näyttelijän esittämään morsiantaan.

The Curse of Bridge Hollow – 14. lokakuuta
Halloweenia inhoava isä (Marlon Wayans) lyöttäytyy vastentahtoisesti yhteen teinityttärensä (Priah Ferguson) kanssa, kun ilkeä henki aiheuttaa kaaosta herättämällä heidän kaupunkinsa koristeet eloon.

Tulossa myös:

  • Blackout – 11. lokakuuta
  • The Net – verkko kiristyy – 14. lokakuuta
  • Gifted Hands: The Ben Carson Story – 14. lokakuuta

Viikon uudet dokumentit:

Merisusien saari (Island of the Sea Wolves) – 11. lokakuuta
Tutustu villiin ja ihmeelliseen Vancouverinsaareen, jossa valtameri ruokkii kaikkea elämää kaloja pyydystävistä valkopäämerikotkista hyisissä vesissä uiviin susiin. Kertojana toimii Will Arnett.

Sue Perkins: Perfectly Legal, kausi 1 – 13. lokakuuta
Sue Perkins vapautuu arkielämän kahleista tutustumalla latinalaisen Amerikan maiden järkyttäviin, usein vaarallisiin mutta täysin laillisiin tapoihin ja perinteisiin.

Take 1, kausi 1 – 14. lokakuuta
Homma on kerrasta poikki ja kaikki keinot sallituja, kun tunnetut muusikot valitsevat kappaleen ja pyrkivät elämänsä parhaaseen suoritukseen – yhdellä otolla.

Viikon uudet komediaspesiaalit:

  • Iliza Shlesinger: Hot Forever – 11. lokakuuta
  • DEAW#13 Udom Taephanich Stand Up Comedy Show – 11. lokakuuta

Tiedot perustuvat Netflixiltä saatuun infoon ja muutokset ovat mahdollisia.