Uusimmat

The Flash -elokuva julkaistaan Suomessa ja USA:ssa samaan aikaan – uusia hahmojulisteita julki

14.02.2023 09:42 Muropaketin toimitus

The Flash

The Flash -elokuvasta julkaistiin eilen sangen näyttävä traileri, ja nyt elokuvaa on esitelty myös kolmella uudella hahmojulisteella. Ne keskittyvät Ezra Millerin The Flashin lisäksi Michael Keatonin Batmaniin ja Sasha Callen Supergirliin.

Katsotaan ensin kertaukseksi The Flashin traileri, mikäli se meni jollakin tutkasta ohi maanantain aivosumussa.

Ja sitten niiden julisteiden pariin.

The Flash

The Flash

The Flash

The Flash julkaistaan sekä USA:ssa että Suomessa samana päivänä eli perjantaina 16.6.2023.

Andy Muschiettin ohjaaman supersankariseikkailun virallinen juonikuvaus kuuluu seuraavasti:

Maailmat ryskyvät elokuvassa “The Flash”, kun Barry käyttää supervoimiaan palatakseen ajassa taaksepäin ja muuttaakseen menneisyyden tapahtumia. Mutta kun Barryn yritys pelastaa perheensä tulee muuttaneeksi myös tulevaisuutta, hän joutuu vangiksi sellaiseen todellisuuteen, jossa kenraali Zod on palannut ja uhkaa täydellisellä tuholla, mutta kyseisessä maailmassa ei ole supersankareita, jotka auttaisivat. Paitsi jos Barryn onnistuu taivutella hyvin erilainen Batman palaamaan tositoimiin ja pelastamaan vangiksi joutuneen kryptonilaisen… vaikkakaan ei juuri sitä, jota hän etsii. Lopulta pelastaakseen vieraan maailman ja palatakseen tuttuun tulevaisuuteen Barryn on pidettävä vauhtia henkensä edestä. Mutta riittääkö edes äärimmäinen uhraus palauttamaan universumin tolalleen?