Uusimmat

Marvel Studiosin alamäki vain pahenee – The Marvelsin katsojakato on pahin MCU:n historiassa

Kuva: © 2023 MARVEL

20.11.2023 08:25 Muropaketin toimitus

The Marvelsista ei ollut minkäänlaista vastusta uudelle Nälkäpeli-elokuvalle, joka paineli Yhdysvaltain markkinoilla suoraan katsojatilastojen kärkeen. Brie Larsonin supersankariseikkailun edelle kiilasi jopa uusi Trolls.

Variety-lehden mukaan Francis Lawrencen ohjaama Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä keräsi avausviikonloppunaan 44 miljoonaa dollaria. Summa oli hieman vähemmän kuin mitä Lionsgaten uutuudelta ennakkoon odotettiin, mutta se riitti silti leikiten TOP 10 -listan kärkisijaan.

Aikaisempi listaykkönen The Marvels menetti avausviikonloppunsa jälkeen jopa 79 prosenttia katsojistaan. Vastaavaa romahdusta ei ole nähty koskaan ennen Marvel Studiosin historiassa. Tähän asti pahin romahtaja on ollut alkuvuoden Ant-Man and the Wasp: Quantumania, jonka katsojakato oli avausviikonlopun jälkeisenä viikonloppuna 69,9 prosenttia.

10,2 miljoonan dollarin lipunmyynnillään The Marvels oli USA:ssa vasta viikonlopun kolmanneksi suosituin elokuva. Toiseksi nousi Trolls: Bändi koossa 30,6 miljoonalla dollarilla.

The Marvelsilla on USA:sta kasassa vasta 65 miljoonaa dollaria. Variety-lehti onkin arvioinut, ettei elokuva välttämättä tule yltämään koko teatterilevityksensä aikana edeltäjänsä Captain Marvelin (2019) avausviikonlopun tulokseen (153 miljoonaa). Maailmanlaajuisesti reippaasti yli 200 miljoonaa dollaria maksaneella The Marvelsilla on kasassa vasta 120,5 miljoonaa dollaria.

Arvostelu | The Marvels ei Marvel Studiosia pelasta, mutta suunta on sentään oikea