Uusimmat

Kovasti kehuttu, mutta monen jo unohtama Netflix-elokuva saa jatko-osan

09.01.2023 12:31 Muropaketin toimitus

Chris Williamsin ohjaama animaatioelokuva The Sea Beast sai ensi-iltansa keskellä viime kesää.

Netflixissä julkaistu meriseikkailu The Sea Beast sai erinomaisen vastaanoton sen katsoneiden keskuudessa – esimerkiksi Rotten Tomatoesissa leffan tuoreusasteet ovat 94 ja 84 – mutta elokuva tuntuu unohtuneen jo monelta. Eikä sinänsä mikään ihme, kun huomioi miten paljon uutta katsottavaa suoratoistopalveluihin joka viikko pusketaan…

Netflix ei kuitenkaan The Sea Beastia ole unohtanut, sillä nyt The Hollywood Reporter kertoo jatko-osan olevan tekeillä.

Aikaisemmin Disney-hittejä tehtaillut Chris Williams ohjaa myös The Sea Beastin jatko-osan, ja on sen lisäksi tekemässä myös toista projektia Netflixin kanssa. Toistaiseksi nimettömästä elokuvasta ei tiedetä vielä käytännössä mitään, mutta sen tarinan on kuvailtu olevan tulokulmansa puolesta yhdistelmä Taru sormusten herra -klassikkoa ja The Princess Bridea.

The Sea Beast on luonnollisesti yhä katsottavissa Netflixistä. Muista palveluista elokuvaa on turha metsästää.