Uusimmat

Voiko pelkästä viinan juomisesta tehdä elokuvan? Kyllä voi – ja tänään sellainen nähdään Yle TV2:lla, seksillä ja pieruilla höystettynä

15.08.2018 05:52 Muropaketin toimitus

Juha Vuorisen huippusuositun Juoppohullun päiväkirja -sarjan ensimmäiseen osaan pohjautuva rappiokomedia nähdään tänään Yle TV2:lla kello 21.00 alkaen.

Lauri Maijalan ohjaamassa ja käsikirjoittamassa Juoppohullun päiväkirjassa Juha Berg (Joonas Saartamo) on 30-vuotias rapajuoppo Helsingin Kalliosta.

Juhalla ei ole pienintäkään aikomusta muuttaa elintapojaan – päinvastoin. Hän todella nauttii sekalaisista seksisuhteista, adrenaliinia nostattavasta väkivallasta ja tietenkin alkoholista, johon rahat revitään vaikka pulloja keräämällä.

Viinanhuuruinen hauskuus saa kuitenkin kovan kilpailijan, kun kiihkeämielinen Juha rakastuu AA-kerhon ryhmänvetäjään. Suhde Tiinan (Krista Kosonen) kanssa etenee nopeasti seurusteluksi ja Juhan on pakko tehdä ratkaisevia valintoja.

”Juoppis-elokuva” on jakanut katsojat kahteen leiriin. Muropaketille elokuvan arvostellut Olli Sulopuisto kuitenkin pääsääntöisesti piti näkemästään ja totesi kirjoituksessaan mm. seuraavaa:

Totta kai jutut ovat tyhmiä. Niin niiden pitääkin olla. Ihan kaikki eivät jaksaneet naurattaa, mutta ainakin niitä on paljon ja sitä paitsi perseviinatarina on aina hauska. Tai kikkelin kotitarvedesinfiointi. Juoppiksen pyhä kolmiyhteys eli ryyppääminen, panojutut ja kakkahuumori tulevat esille vallan elegantisti heti ensimmäisessä kohtauksessa. Juoppohullun suurimmat avut ovat ripeä rytmi ja näyttelijät, jotka tekevät roolinsa juuri niin isosti kuin tyylilajiin sopii. Sänkisen gorillan oloinen Joonas Saartamo sopii Bergin ruumiillistumaksi. Hänessä ei ole edes off-asentoa, vaan pelkkää irvistystä, tuijotusta ja huutoa. Sitä komppaa mainiosti Kerkko Koskisen maanisen hakkaava säestys. Yleensä olen sitä mieltä, että musiikki saisi elää erillään muusta elokuvasta, mutta Juoppiksessa kaikki elementit tuntuvat yhtä övereiltä. Hyvä niin.