Uusimmat

Yksi HBO Nordicin syksyn suurimmista sarjoista alkaa virallisesti huomenna – Ensimmäisen jakson voi kuitenkin katsoa jo nyt

04.10.2020 21:00 Muropaketin toimitus

Ethan Hawken tähdittämä uutuussarja The Good Lord Bird alkaa HBO Nordicilla huomenna. Innokkaimmat voivat kuitenkin ottaa varaslähdön ja katsoa ensimmäisen jakson jo nyt.

James McBriden samannimiseen romaaniin pohjautuvan The Good Lord Bird -sarjan tarina kerrotaan orjuudessa elävän pojan näkökulmasta. Poika liittyy orjuutta vastustavan John Brownin (Ethan Hawke) sekalaiseen sakkiin, joka taistelee orjuuden lopettamiseksi Kansasissa. Lopulta hän löytää itsensä keskeltä Amerikan sisällissotaan johtaneita tapahtumia.

HBO Nordicin mukaan The Good Lord Bird kuvaa ”sisällissotaa edeltävää aikaa sekä rodun, uskonnon ja sukupuolen jatkuvasti muuttuvia rooleja amerikkalaisessa yhteiskunnassa draaman ja huumorin keinoin”. Hawken lisäksi sarjaa tähdittävät Wyatt Russell, Daveed Diggs, Joshua Caleb Johnson, McKinley Belcher ja Rafael Casal.

Kaikkiaan The Good Lord Birdiä on luvassa seitsemän jaksoa, yksi joka viikko. Avausjakso julkaistaan virallisesti vasta huomenna 5. lokakuuta, mutta sen voi katsoa HBO Nordicista jo nyt.