Haastattelu: James ”Charles Xavier” McAvoy haluaa sekoittaa X-miesten päät
Uuden X-Men: First Class -elokuvan nuoreksi Charles Xavieriksi valittu James McAvoy on ehtinyt näytellä jo monenlaisessa roolissa. Ensitahdit menestykselle lyötiin vuonna 2003, kun mies kiinnitettiin avainrooliin elokuvassa Bright Young Things. Samassa rainassa voi sattumoisin nähdä myös Erik Lehnsherriä näyttelevän Michael Fassbenderin.
Varsinainen läpimurto tapahtui pari vuotta myöhemmin faunin roolissa, kun James McAvoy näytteli Mr. Tumnusia elokuvassa Narnian tarinat: Velho ja leijona. Kovan luokan jatkoa seurasi, kun mies pääsi näyttelemään The Last King of Scotland –elokuvaan Forest Whitakerin kanssa. Monet meistä muistavat miehen myös Mark Millarin (Kick-Ass) sarjakuvaan perustuvasta elokuvasta Wanted, jossa McAvoy näytteli sarjamurhaajakerhon nuorta tulokasta Angelina Jolien rinnalla.
James McAvoyn viimeisimpiä tuotoksia ovat animaatiot Gnomeo & Juliet ja Artturi Joulu – Joulupukin poika.
X-Men: First Class kertoo ajasta, joka edelsi ensimmäistä X-Men-trilogiaa. Elokuva sijoittuu vuoden 1962 Kuuban ohjuskriisin aikaan ja kertoo professori Charles Xavierin ja Erik Lehnsherrin kohtaamisesta ja ystävyydestä.
Miltä tuntui näytellä Star Trek -ikoni Patrick Stewartin kuuluisaksi tekemää roolia?
– Hienolta, olen mieletön Star Trek -diggari! Onnistuin jopa saamaan lauseen ”On my mark” elokuvaan, mistä olen – syystäkin – ylpeä. Se ei varsinaisesti ole Jean-Luc Picardismi, mutta kyllä hän sitäkin aika paljon hokee. En tosin harmikseni saanut muita lemppareitani, kuten ”Engage” tai ”Make it so” mukaan… tai ”Tea, Earl Grey, hot”!
Luitko X-Men-sarjakuvia roolia varten?
– Keskityin lähinnä käsikirjoitukseen, koska sotkemme aika paljon elokuvien kronologian kanssa ja jopa muiden X-elokuvien kanssa on hieman ristiriitaisuuksia. Otin siis vaikutteita rooliini pääasiassa käsikirjoituksesta, mutta toki myös sarjakuvasta, vaikka se onkin täysin erilainen elokuvan kanssa.
– Näyttelemisessä täytyy nojata käsikirjoitukseen ja aloittaa roolin työstäminen heti, kun lähtee tuotantoon mukaan. Meillä ei ollut paljoakaan aikaa valmistautua, mutta ohjaaja Matthew Vaughn on todella tehokas; jos meillä oli kaksi minuuttia ylimääräistä aikaa, se aina käytettiin hyväksi, jotta elokuvasta saataisiin parempi.
Kesän elokuvakausi on todella ruuhkainen. Mikä erottaa X-Menin muista elokuvista?
– Varmaankin se yksinkertainen seikka, että tämä meidän kronologiamme on aika poikkeava tyypillisestä supersankarielokuvasta. Ei sitä ihan ensimmäistä kertaa tehdä, mutta elokuvan huumori kyllä nostattaa tarinaa. Eikä kyseessä oli siksikään tyypillinen supersankarielokuva, koska meillä on tukena aiemmat elokuvat, joista yleisökin on pitänyt. Tämä elokuva sitten kertoo, mistä kaikki sai alkunsa. Minun mielestäni on tosi mielenkiintoista nähdä, miten on päädytty tilanteeseen, joka on jo käsitelty ja josta on pidetty.
Mikä on elokuvan tarina?
– Nopeasti kasvava jännite näiden kahden hahmon, Erik Lehnsherrin ja Charles Xavierin välillä. Laajemmalla tasolla voisi puhua siitä, mihin suuntaan tämä uusi mutanttilaji voi kulkea. Vaihtoehtoja on kaksi: he voivat nähdä itsensä evoluution seuraavana kehitysvaiheena tai he voivat nähdä itsensä kokonaan uutena lajina, joka on konfliktissa ihmisyyden kanssa.
– Mielestäni Charles pitää itseään ihmisenä, joka on kehittynyt – kun taas Kevin Baconin esittämä Sebastian Shaw pitää itseään jonakin, joka poikkeaa täysin ihmiskunnasta ja taistelee maapallon rajallisista resursseista heidän kanssaan. Elokuva kertoo, kumman puolelle Eric putoaa: Charlesin vai Sebastianin. Hän seilaa tätä väliä edestakaisin melko pitkään. Kyseessä ei ole mikään pysyvä, ikuinen taistelu, kuten yleensä elokuvissa, joissa Ericin näyttelijä, Ian McKellen on näytellyt pahista.
Elokuvan alussa Charles ja Eric eivät tiedä muiden mutanttien olemassaolosta.
– Aivan. Charles epäilee sitä, mutta ei tiedä. Erik ei ole koskaan tavannut toista mutanttia eikä oleta löytävänsäkään heitä, ja tilanne on samanlainen monen muunkin hahmon kohdalla. On muutamia epäilyksiä, mutta kukaan ei ole varsinaisesti tavannut toista kaltaistaan.
Eikä kyse ole ainoataan meistä, vaan kokonaisesta perheestä, jota ollaan luomassa. Tämä on pitkälti se syy, miksi Charles perustaa ensimmäisissä elokuvissa keskipisteenä olleen Lahjakkaiden nuorten koulun. Minun tulkintani – joka siis perustuu puhtaasti käsikirjoitukseen – on se, ettei hän saanut juurikaan huomiota omilta vanhemmiltaan. Hänen isäänsä ei koskaan mainita, eikä hän ole kertaakaan samassa kohtauksessa äitinsä kanssa. Äiti tuntuu vain katoavan. Siitä olen päätellyt, ettei hänellä ole koskaan ollut oikeaa perhettä ja siksi hän halusi luoda sellaisen.
Charlesin haaste vaikuttaa hyvinkin inhimilliseltä.
– Kyllä, ja luulen itse asiassa, että Charlesilla on ollut varsin helppoa. Verrattuna kaikkiin maailman mutantteihin, joilla on ollut vaikeaa ja joita syytetty ja jahdattu ja jotka ovat peloissaan, Charles ei pelkää mitään. Hän on etuoikeutettu, hänellä on ollut paljon rahaa koko elämänsä ajan, hänellä on korkeatasoinen koulutus, eikä hän silti ole naiivi tai luule liikoja. Ja hänen kykynsä antaa hänelle täyden pääsyn muiden lähelle ja mahdollistaa täydellisen empatian. Hän todella ymmärtää kaikkia muita, koska hän on itse asiassa kuunnellut kaikkia muita koko ikänsä ymmärtämättä sitä itse.
– Uskon, että kaikista mutanteista Charles on inhimillisin. Kun muut tulivat esiin, hänet revitään irti aiemmasta elämästään tähän hulluun maailmaan, jossa hänen täytyykin astua esiin ja auttaa johtamaan ja opettamaan. Toki hän nauttii siitä, mutta se on kuitenkin täysin uusi kokemus hänelle. Charlesin täytyy ottaa vastuuta ja tulla vastuulliseksi – ja johtajaksi, suuremmaksi mitä hän on aikaisemmin ollut.
Onko roolihahmon matka eli henkinen kasvu tärkeä tekijä, kun valitset roolia?
– Kyllä on. En tiedä, olenko ainoa, mutta etsin aina kehityskertomuksia, minulle tarinoissa on kyse nimenomaan niistä. Todella hyvät tarina perustuvat henkiseen kasvuun. Jos hahmo on matkansa päässä täsmälleen samanlainen kuin alussa, en ole aivan varma osaanko näytellä heitä. Joten tarvitsen matkan myös voidakseni nauttia näyttelemisestä.
Miten olet päätynyt aiempiin rooleihisi? Oletko kieltäytynyt usein, vai satuitko vain päätymään tuurilla hyviin rooleihin?
– Minulla on ollut onnea Atonementin (2007) jälkeen ja sittemmin olen myös kieltäytynyt monista rooleista. Tuntuu aina oudolta sanoa ”ei”, mutta halusin keskittyä välillä myös perheeseeni, koska edellisen kahden vuoden ajan olin tekemässä neljää tai viittä elokuvaa yhtä aikaa, ja vielä televisiotakin – tein siis töitä koko ajan. Jos minulle sattui muutaman kuukauden tauko, teinkin vaihteeksi teatteria. Olihan se upeaa, mutta loppujen lopuksi olin todella poikki. Minulla ei ollut enää sosiaalista elämää, saati sitten perhe-elämää – jotain aloin sanoa ”ei” useammin.
Näytteleminen on varsin nomadista touhua. Etsitkö nykyään rooleja, jotka auttavat sinua pysymään lähempänä kotia ja perhettäsi?
– Luulen, että olen toiminut niin jo parin viimeisen vuoden ajan, jo ennen kuin minulla oli perhe. Valehtelisin jos väittäisin, ettei X-Menin kuvaaminen Pinewoodissa lähellä kotia ollut houkutteleva tekijä. Olinkin järkyttynyt, kun minulle selvisi, että viimeiset viisi viikkoa kuvattiinkin Yhdysvalloissa!
Oletko koskaan kokenut painetta muuttaa Yhdysvaltoihin saadaksesi suurempaa menestystä?
– Sitä kysytään aika usein, vaikka kuitenkin niin vähän tapahtuu siellä asti. Ainakin minulle. Tein The Conspiratorin (2010) siellä ja kuvaukset kestivät ”vain” 10 viikkoa. Sen lisäksi olen ollut kuvauksissa Yhdysvalloissa vain kuuden viikon ajan – ja valmistuin draamakoulusta sentään jo 11 vuotta sitten! En vain ole halunnut mennä. Olen päässyt siitä kuin koira veräjästä parilla Los Angeles -viikolla per vuosi.
– En usko, että muuttaminen Yhdysvaltoihin on enää tarpeellistakaan. Briteissä tapahtuu hyvin paljon, tai Irlannissa, tai Euroopassa muutenkin – miksei myös Australiassa tai Afrikassa! Urani on vienyt minua kaikkialle, mutta aika harvoin Yhdysvaltoihin, joten ei minun tarvitse sinne mennä, enkä menisi vaikka tarvitsisi. Ei minulla mitään Yhdysvaltoja vastaan ole, pidän kyllä paikasta. Varsinkin nyt, kun olen saanut ajokortin, saan Los Angelesista paljon enemmän irti. Kyse on vain siitä, että vietän mieluummin aikaa kotosalla.
Olet puhunut mahdollisesta X-Men -trilogiasta. Onko sinulla mitään ajatuksia siitä, miten se voisi toimia?
– On minulla suunnitelma jutuista, joita haluaisin tehdä, mutta minun täytyy saada tehtyä se nopeasti! Jos he (tuottajat ja leffapomot) päättävät tehdä näitä lisää, haluan ehdottomasti olla mukana. Mahdollisuudet sen suhteen, mitä hahmoille VOISI tapahtua, ovat todella jännittävät. Ja nyt tarkoitan ihan kaikkia elokuvan hahmoja. Heille tapahtuu todella paljon ja he ovat kaikki kokeneet nyt niin paljon traumoja, että heistä saa todella sekopäisiä. Hehän ovat kuitenkin melkoisia pyhimyksiä ensimmäiseen X-elokuvaan mennessä, joten pistetäänpä heidät nyt kunnon koetukselle. Joten kyllä, on minulla ajatuksia, mihin suuntaan tästä pitäisi lähteä. Homma pitäisi nyt laittaa kunnolla sekaisin, mutta ehkei minun pitäisi sanoa enempää suunnitelmistani – muuten minun ei anneta toteuttaa niitä!
X-Men: First Class elokuvateattereissa 3. kesäkuuta.
Teksti: Joe Utichi (suom. Henri Lassander)
