Uusimmat

James Cameronin ja Robert Rodriguezin Alita: Battle Angel-elokuvasta julkaistiin kunnon kasa hahmojulisteita

18.01.2019 09:59 Aki Lehti

Alita: Battle Angel -elokuvan Suomen ensi-ilta on kuukauden kuluttua.

20th Century Fox on julkaissut kunnon kasan hahmojulisteita Alita: Battle Angel -elokuvasta, joissa poseeraavat päähenkilön lisäksi Christopher Waltzin Ido, Jennifer Connellyn esittämä Chiren, Mahershala Alin Vector, Keean Johnsonin Hugo ja pahiskyborgeina nähtävät Ed Skrein, Jackie Earle Haley ja Eiza Gonzalez. Kaikki julisteet löytyvät alempana olevasta galleriasta.

James Cameronin käsikirjoittama ja Robert Rodriguezin ohjaama elokuva perustuu suosittuun mangaan, ja sen pääosaa esittää Rosa Salazar.

Alita: Battle Angelin Suomen ensi-ilta on 14. helmikuuta.

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat