UUSIMMAT

Kuvat: Jämäohjaaja Uwe Boll syyttää Paul Thomas Andersonia julistevarkaudesta

19.02.2018 10:29 | Muropaketin toimitus

Kalkkunaohjaaja Uwe Boll on jälleen vauhdissa.

Maailman huonoimmaksi ohjaajaksikin tituleerattu Uwe Boll osaa ainakin yhden asian vallan mainiosti, nimittäin haastaa riitaa ja yrittää saada kohua aikaan olemattomista asioista. Muun muassa House of the Dead – ja Alone in the Dark -”klassikoista” tunnettu saksalaisohjaaja haastoi aikoinaan esimerkiksi kriitikoita tappeluun, ja nyt hän vainoharhailee ohjaaja Paul Thomas Andersonin varastaneen ideansa usean Oscarin ehdokkaana olevan Phantom Threadin julisteeseen hänen vuoden 2005 Bloodrayne -leffastaan.

Syynä on Bollin mukaan se, että hän haukkui Suomessa tämän viikon perjantaina 23. helmikuuta ensi-iltansa saavan Phantom Threadin podcastissaan.

Julisteet ovat kyllä tyyliltään samanlaisia, kuten aika moni muukin mainoslakanaa kautta elokuvahistorian. Ehkä joku voisi myös kertoa Bollille, että Paul Thomas Anderson tuskin on itse suunnitellut Phantom Threadin julistetta.