Netflixin House of Cardsin 6. kauden kuvaukset keskeytettiin – Syynä Kevin Spaceyn seksiskandaali

01.11.2017 10:07 | Muropaketin toimitus | 1

Sarjan viimeinen tuotantokausi saattaa jäädä tekemättä kokonaan.

Vielä eilen Netflix kertoi House of Cards -alkuperäissarjansa tekeillä olevan kuudennen tuotantokauden valmistuvan, mutta jäävän viimeiseksi. Nyt Deadline kuitenkin kertoo, että Kevin Spaceyn ahdistelusyytösten takia koko tuotanto on keskeytetty määrittelemättömän mittaiseksi ajaksi.

Pääosanesittäjä Kevin Spaceyn syytetään ahdistelleen näyttelijä Anthony Rappia tämän ollessa vasta 14-vuotias vuonna 1986. Spacey ei kieltänyt syytöksiä, vaan julkaisi Twitterissä pitkän viestin, jonka pääpaino oli hänen omassa seksuaalisessa suuntautumisessaan.

House of Cardsin 6. kauden oli tarkoitus saada ensi-iltansa ensi kesänä, mutta nyt sen kohtalo epävarma. Tekijät kertovat tarvitsevansa lisäaikaa arvioidakseen tilannetta, ja painottavat, että myös näyttelijöiden ja kuvausryhmän huolet ja tarpeet täytyy ottaa huomioon.

Keskustelu

…myös näyttelijöiden ja kuvausryhmän huolet ja tarpeet täytyy ottaa huomioon.

Tapaus on toki erittäin ikävä, mutta alkaa kuulostaa vähän siltä kuin porukka olisi jonkinlaisen kriisiavun tarpeessa. Siis sen tason kriisiavun mitä jaellaan joukkoteurastusten jälkeen.

Muropaketin uusimmat