Peter Jackson vauhdissa: Hobitti-trilogia päättyy 45 minuutin verilöylyyn
J. R. R. Tolkienin Hobitti on leppoisa lastenkirja, mutta elokuvaversion päätösosa tarjoaa jotain ihan muuta.
Joulukuun 10. päivä Suomen ensi-iltansa saava Hobitti – Viiden armeijan taistelu päättyy peräti 45 minuuttia kestävään taistelukohtaukseen.
Ohjaaja Peter Jackson paljasti asian Entertainment Weekly -lehdelle kuvien kera.
”Meillä on kääpiöitä, ihmisiä, haltioita ja örkkejä, kaikilla niistä on omat kulttuurinsa, aseensa, kilpensä, koristelunsa ja taktiikkansa”, ohjaaja intoili EW:lle. Myös ensimmäisessä Hobitti-elokuvassa nähdyt kotkat osallistuvat taisteluun, joten nahistelu ei sijoitu vain maan pinnalle.
Vaikka kohtaus on pitkä, Peter Jackson lupaa, etteivät katsoja pääse tylsistymään miekkojen kalisteluun: ”Meillä oli sääntö, ettei tuntemattomien hahmojen taistelua saa näyttää kerrallaan kuin 2-3 otoksen ajan. Muuten yleisö uupuu taisteluun nopeasti”.
Teksti: Tatu Junni
Lähde: Entertainment Weekly