Suicide Squad 2: Nämä uudet hahmot nähdään James Gunnin seuraavassa supersankarileffassa

08.03.2019 15:01 | Muropaketin toimitus

Suicide Squad saa James Gunnin elokuvassa riveihinsä neljä uutta hahmoa DC-sarjakuvista.

James Gunn pistää Suicide Squadin uusiksi vuonna 2021 julkaistavassa jatko-osassa. Mikäli Gunnin suunnitelmat pitävät loppuun saakka, tulevassa supersankariseikkailussa nähdään kokonaan uudistettu itsemurharyhmä, kertoo Collider.

Suunnitelmissa on ottaa Suicide Squadiin neljä uutta DC-sarjakuvista tuttua hahmoa. Colliderin saamien tietojen mukaan uudet hahmot olisivat Ratcatcher (Rotanpyytäjä) eli Otis Flannegan, jonka kuitenkin huhutaan kääntyvän naispuoliseksi hahmoksi Suicide Squad 2:ssa, Nanaue eli Shark King, Polka-Dot Man, joka on Ratcatcherin tapaan Batmanin arkkivihollinen sekä vielä Peacemaker eli Christopher Smith, jonka rooliin Gunnin kerrotaan kaavailevan Dave Bautistaa.

Uusien hahmojen lisäksi ennestään tuttujen hahmojen paluusta ei ole vielä virallista tietoa.

Eilen uutisoitiin, että Idris Elba olisi ottamassa Deadshotin tehtävät Will Smithin jätettyä roolin taakseen. Margot Robbien esittämän Harley Quinnin osallisuudesta ei ole vielä virallista tietoa, mutta hänen odotetaan olevan mukana. Myöskään Rick Flaggia esittäneen Joel Kinnamanin osallistumisesta ei ole annettu vielä mitään vahvistusta.