Aake Kalliala ja Pekka Lehtosaari mukaan suomalaiseen Rendel-supersankarileffaan

25.09.2015 17:19 | Tatu Junni | 1229

Suomalaisen Rendel-supersankarielokuvan kuvaukset alkavat lokakuun 5. päivä Kajaanista.

Tuotantotiimillä on edessään reilun 40 päivän rutistus ympäri Suomea: Kajaanin lisäksi kohtauksia purkitetaan Helsingissä, Tampereella, Varkaudessa ja Mikkelissä.

Rendelin lopullisesta käsikirjoituksesta vastaa Pekka Lehtosaari, jonka käsialaa ovat mm. Pahat Pojat, Dark Floors ja Syvälle salattu.

Viimeisimmät lisäykset supersankariseikkailun kuvausryhmään ovat mm. The Rasmus -bändin Eero Heinonen ja Tero Saikkonen, joka tunnetaan marraskuussa ensi-iltansa saavasta Bunny The Killer Thingistä.

– Meillä oli käsissämme hyvä tarina, josta saimme Pekan kiinnostumaan ja kun luin ensimmäisen version Pekan näkemyksestä, niin tiesin että tästä
se tehdään ja siitä tulee hyvä! Kyllähän tässä melkoisella tahdilla on saatu hommia painaa kun koko käsikirjoitus meni uusiksi vain 3 kuukautta
ennen kuvausten alkamista, intoilee Rendelin ohjaaja Jesse Haaja.

Rendelin näyttelijäkaarti on vahvistunut muutamalla tunnetulla nimellä. Mukana on mm. elokuvalle aikaisemmin tukensa ilmaissut Aake Kalliala, Anu Palevaara ja Tero Salenius. Lisäksi elokuvassa tullaan näkemään cameo-rooleissa liuta julkisuudenhenkilöitä, joita Haaja ei kuitenkaan vielä paljasta.

– Mielestäni edelleen paras suomalainen komediaelokuva on Spede Pasasen Pölhölä kaikkine pusukoneineen. Siitä elokuvasta itseasiassa muistan
Aaken ensimmäisen kerran nähneeni. Olen enemmän kuin otettu, että Aake lähti mukaan tähän – se on kunnia, Haaja kiittelee.

Rendel saa ensi-iltansa tällä tietoa syksyllä 2016.