UUSIMMAT

Traileri: Jeesus on palannut – mutta ei maan päälle, vaan keilahalliin

08.02.2020 09:00 Muropaketin toimitus

The Big Lebowskista tuttu Jesus Quintana saa oman spinoff-elokuvansa The Jesus Rolls maaliskuussa.

Coenin veljesten vuonna 1998 ohjaaman, kulttistatukseen nousseen The Big Lebowskin spinoff-elokuvana tuotettu The Jesus Rolls saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa maaliskuun 20. päivä. John Turturron tähdittämästä, ohjaamasta ja käsikirjoittamasta elokuvasta on nyt julkaistu ensimmäinen kunnollinen traileri.

The Jesus Rolls kertoo juuri vankilasta vapautuneesta, The Big Lebowskissakin nähdystä Jesus Quintanasta (Turturro), joka tekee taas sitä minkä parhaiten osaa – eli keilaa ja tekee pikkurikoksia. Turturron lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Audrey Tautou, Bobby Cannavale, Susan Sarandon, Christopher Walken, Jon Hamm ja Pete Davidson.

Suomessa elokuvaa tuskin nähdään valkokankailla asti.