Uusimmat

Uusi Blade Runner -elokuva on ”jonkinlainen jatko-osa ilman tuttuja näyttelijöitä”

07.11.2011 11:10 Muropaketin toimitus

Blade Runner

Ridley Scott yllätti sci-fi-fanit kesällä ilmoittaessaan tekevänsä uuden Blade Runner -elokuvan. Nyt herra on antanut hieman lisää tietoa mystisestä projektista.

Uusi Blade Runner on Ridley Scottin mukaan mitä todennäköisimmin jatko-osa vuoden 1982 elokuvalle. Mukana ei kuitenkaan ole ensimmäisestä Blade Runnerista tuttuja hahmoja tai näyttelijöitä. Luultavaa siis on, että uusi elokuva on Blade Runnerin maailmaan sijoittuva itsenäinen elokuva, jota voi kutsua jatko-osaksi vain hädin tuskin.

Kun Scottilta kysyttiin eikö edes Harrison Fordin roolihahmo Deckart ole mukana uudessa elokuvassa, totesi hän lyhyesti: ”Ei, eipä oikeastaan”.

Speakeasylle antamassaan haastattelussa Ridley Scott kertoo elokuvan tuotannon olevan vasta alussa. Ohjaaja etsii nyt sopivia käsikirjoittajia työstämään tarinaa kanssaan. Kunnolla Ridley Scott ehtii paneutua Blade Runnerin maailmaan vasta kun työt ensi kesäkuussa ilmestyvän Prometheuksen parissa on saatu valmiiksi.

Lähde: Speakeasy