Uusimmat

”Uusi Spawn-filmatisointi kuvataan ensi vuonna”, lupaa ohjaajaksi ryhtyvä Todd McFarlane

28.08.2013 12:10 Muropaketin toimitus

Spawn

Vuoden 1997 Spawn-elokuva oli vuosikymmenen sarjisfilmatisoinneille uskollisesti melkoista kökkeliä. Nyt antisankarin isä Todd McFarlane haluaa palauttaa Spawnin valkokankaalle elokuvalla, joka poikkeaa dramaattisesti muista supersankarileffoista.

Uusi Spawn-elokuva on ollut tekeillä jo pitkään, mutta sitä on työstetty melko verkkaisella vauhdilla. Nyt Todd McFarlane on tarjonnut tilannepäivityksen, joka on varmasti Image-kustantamon sankaria fanittaville mieluinen.

”Minulla on paljon paineita elokuvan suhteen. Minulta halutaan käsikirjoitus vuoden loppuun mennessä, mikä tarkoittaa periaatteessa sitä, että kuvaukset alkavat ensi vuonna”, McFarlane kertoi The Gate -lehdelle Toronton Fan Expossa viime viikonloppuna. Hän arvelee, että elokuva saadaan kuvattua noin 60-70 päivässä.

”Hommien etenemistä on hidastanut se, että kirjoitan, tuotan ja ohjaan elokuvan itse. Joudun sysäämään muita hommiani syrjään, jotta voin keskittyä tähän kunnolla. Niinpä kaikki koettavat firmassani huolehtia asiat niin, että minä voin keskittyä Spawn-elokuvaan”.

Kuten McFarlane on jo aikaisemmin paljastanut, uusi Spawn-elokuva on enemmän kauhua ja jännitystä kuin erikoistehosteita ja sankaritekoja. Kuulostaa lupaavalta, mutta toteutuuko uusi filmatisointi vihdoinkin, kaikkien vuosien jälkeen? ”Niin moni soittelee minulle elokuvasta, että se on vain saatava tehtyä. Olen luvannut niin”.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

Palaako helvetistä paennut supersankari valkokankaalle? Nyt selvisi, kuka Spawnin rooliin hinkuva Oscar-voittaja on 30.7.2013
Muistatko vielä 90-luvun ”rankimman supersankarin”? Oscar-palkittu näyttelijä haluaa Spawn-elokuvan pääosaan 18.2.2013
Mortal Kombat -tähti Michael Jai White haluaa tehdä K18-elokuvan sarjakuvasankari Spawnista 25.7.2011
Ohjaajaksi haluava Todd McFarlane suunnittelee aivan uudenlaista Spawn-elokuvaa 1.4.2011
Mahtaa Todd McFarlanea hatuttaa! Neil Gaiman vie Spawnista tutun Angelan Marvelin sarjakuvauniversumiin 22.3.2013
Spawnin 200. numero ilmestyy joulukuussa – Todd McFarlane palaa piirtäjäksi (kuva) 11.11.2010

Teksti: Tatu Junni
Lähde: The Gate