Uusimmat

Uusi Spider-Man-elokuva ilmestyy luvattua aikaisemmin

25.01.2016 13:45 Tatu Junni

Tom Holland on uusi Hämähäkkimies. Hahmo seikkailee jo ensi keväänä Captain America: Civil Warissa, mutta saa oman sooloelokuvansa vasta kesällä 2017.

Alkujaan uuden, toistaiseksi nimettömän Spider-Man-elokuvan piti ilmestyä 28.7.2017. Nyt Sony Pictures ja Marvel Studios ovat kuitenkin aikaistaneet aikataulua. Näin ollen seittisinko kiipeilee seinillä jo 7.7.2017.

Uusi Spider-Man keskittyy Peter Parkerin nuoruusvuosiin. Elokuvan tarinasta tai pahiksesta ei ole vielä tarkempaa tietoa. Aikaisemmista Hämis-filmatisoinneista uusin seikkailu poikkeaa sillä, että tällä kertaa tapahtumat sijoittuvat samaan maailmaan Marvel Studiosin elokuvien kanssa.

Spider-Manin ohjaa Jon Watts.

Tom Holland ja Marvel-tuottaja Louis D'Esposito

Tom Holland ja Marvel-tuottaja Louis D’Esposito

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat