Uusimmat

Judge Dredd -elokuvan ohjaajaa ei olekaan erotettu – ainakaan kokonaan

11.10.2011 09:40 Muropaketin toimitus

Dredd

Viikonloppuna lähtivät liikkeelle uutiset, joiden mukaan ohjaaja Pete Travis olisi saanut potkut ensi vuonna ilmestyvästä Judge Dredd -elokuvasta. Tuoreimman tiedon mukaan tilanne ei ole ihan niin kärjistynyt kuin kuviteltiin.

Pete Travis ja käsikirjoittaja Alex Garland ovat nyt julkaisseet lausunnon, jolla he koettavat rauhoitella syntynyttä kohua. Jos miehiin on luottaminen, tilanteesta on siis mitä ilmeisimmin levinnyt julkisuuteen hieman värittynyt kuva.

”Koko tilanne on tulkittu väärin. Homma on näin: Peteä ei ole erotettu ja hän pysyy keskeisessä roolissa yhteistyössämme. Alex ei havittele ohjaajan titteliä. Olemme kaikki hyvin ylpeitä tekemästämme elokuvasta ja kunnioittavasti suosittelemme, että se arvioidaan vasta kun se on julkaistu ensi vuonna”.

Travis siis ei ole potkuja saanut, mutta ei istu editointihuoneessa tuolilla, joka on lähimpänä monitoria. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun ohjaaja on sysätty Hollywoodissa taka-alalle, kun kuvaukset ovat loppuneet ja jälkituotanto käynnistyy.

Dredd-elokuvan ensi-ilta on syyskuussa 2012. Sen pääosissa nähdään Karl Urban, Lena Headey ja Olivia Thirlby.

Lähde: Los Angeles Times

Muropaketin uusimmat