Uusimmat

Video: Borat 2 -elokuva saa ensi-iltansa Amazonissa jo ylihuomenna – Sitä ennen Borat teki koronavirustestin Jimmy Kimmelille

21.10.2020 09:54 Muropaketin toimitus

Sacha Baron Cohenin esittämän Boratin toinen oma elokuva jatkaa myötähäpeää aiheuttavalla linjalla.

Borat: Subsequent Moviefilm, eli Borat 2 -elokuva saa ensi-iltansa Amazonin Prime Videossa jo ylihuomenna perjantaina 23. lokakuuta. Sacha Baron Coh.., ei vaan siis Borat kävi promoamassa leffaansa Jimmy Kimmelin show’ssa, jossa hän teki juontajalle muun muassa koronatestin.

Borat 2 on ensimmäisen tyyliin mokumentti, joka kertoo päivänpolttavista aiheista. Pilaa tehdään esimerkiksi  Donald Trumpista ja hänen suhteestaan Jeffrey Epsteiniin, jota syytettiin alaikäisiin tyttöihin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Epstein kuoli tutkintavankeudessa.

Leffan keskiössä on koronaviruspandemia, ja mukana ovat esimerkiksi varapresidentti Mike Pence ja New Yorkin entinen pormestari Rudy Giuliani, joka tunnetaan nykyisin presidentti Donald Trumpin ykkösavustajana.

Borat: Subsequent Moviefilmin käsikirjoittajina toimivat Cohenin lisäksi Anthony Hines, Dan Swimer, Peter Baynham, Erica Rivinoja, Dan Mazer, Jena Friedman ja Lee Kern.

Muropaketin uusimmat